lauantai 14. heinäkuuta 2018

Hän on syntynyt

Ilta vaihtui yöhön ja yö vaihtui hetkessä uuteen rakkauskuplaan, kun meidän pienokaisemme päätti että nyt on hänen aikansa saapua tähän maailmaan. Raskausviikkoja 37+4, tunti supistuksia ja vartti lapsivedestä kun jo sain ensi kertaa uuden rakkauden rinnalleni. Hänellä vain oli kiire, mutta nyt ollaan tässä, sylikkäin isin ja äidin rinnalla ja niin rakastuneina, eikä meillä ole enää kiire minnekään. 3300 grammaa ja 48 senttiä silkkaa rakkautta.

Niin onnellinen kahden pojan äiti

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Kaksi erilaista raskautta

Nyt kun tämäkin raskaus alkaa olemaan lopuillaan, voi sitä jo hyvin verrata ensimmäiseen raskauteen. Mikä oli erilaista ja mikä taas samanlaista? Mikä parempaa ja mikä ehkä astetta huonompaa? Jokainen raskaushan on erilainen, ja niin on ollut myös minun omani.

Kaksi raskautta yhdessä ja samassa kehossa. On tämä naisen vartalo vaan upea, mihin kaikkeen se pystyykään yhdeksän kuukauden aikana, aina vain uudelleen ja uudelleen. Kaksi raskautta tavoitteena sama lopputulos, mutta silti täysin erilainen. Vaikka meidän pojat näyttääkin omissa ultrakuvissaan täysin samalta, tulee silti taatusti kaksi täysin erilaista poikaa.

Siinä missä ensimmäisessä raskaudessa kaikki oli niin helppoa, huoletonta, täysin oireetonta ja kivutonta - lukuunottamatta aivan loppuraskauden selkäsärkyä - on tämä raskaus taas pitänyt sisällään aluksi pientä pahoinvointia, joskus huolta vauvasta ja nyt aivan tajuttoman kovaa selkäsärkyä, huonosti nukuttuja öitä ja niin paljon väsymystä. Silti molemmat raskaudet ovat olleet täysin yhtä ihania, kaikista pikkuvaivoista huolimatta. Eihän sitä ole parempaa ennen vauvan syntymää kuin vauvan kantaminen ja kasvattaminen omassa masussa, tuntien kaikki ne pienokaisen liikkeet ja aivan jokainen pieni hikka. Tuntien se pieni ihme oman kehonsa sisällä.


Vaikka raskaus on raskasta, on se silti elämän ihmeellistä ja niin tärkeää ja korvaamatonta aikaa, joka ei taatusti koskaan unohdu. Olo on hankala, kumartumista yrittää välttää kaikin keinoin, vaikka sitten nostamalla varpailla koirankuppia lattialta, tai kierähtäen sängystä ylös, silti olo on samalla niin ihana, kädet silittävät huomaamatta masua ja epämukavat muljaukset kyljissä saavat hymyn kasvoille ja silmät loistamaan - ihan joka kerta, vaikka sitten pienen irvistyksen jälkeen. Mutta silti hymy on taattu jokaisen pienokaisen liikkeen jälkeen.

Mutta kyllä sitä taas tänään on yhdessä miehen kanssa todettu, kuinka tämä raskaus on jälleen niin erilainen. Siinä missä ensimmäisessä raskaudessa kivuliaista supistuksista ei ollut tietoakaan, on niitä nyt ilmaantunut jo pidemmän aikaa. Ja varsinkin tänään. Tänään ollaan kärvistelty ja puuskuteltu aika urakalla jatkuvien kipeiden supistusten lomassa, ja niin se isäntä jo pelkäsinkin että pitäiskö meidän lähteä synnyttämään - ja vastaushan on siis ei. Ei vielä. Ei tämä ollut vielä sitä, mutta ehkä pian?

Kaikista suurin eroavaisuus näiden kahden raskauden välillä on kuitenkin varmasti ollut tuo meidän maailman rakkain esikoinen. Kun ensimmäisessä raskaudessa alkoi äitiysloma, alkoi oikeasti se äitiysloma. Nyt en edes tiedä varmaa päivää, kun äitiyslomani on virallisesti alkanut. Nyt syyllisyys painaa harteilla, kun olo ei vain enää kestä lattialla istumista ja leikkimistä liian kovan säryn takia. Ei sitä viimeksi tarvinnut muuta kuin olla ja huilia, kun nyt sitä tarvitsisi olla koko ajan menossa ja tekemässä kohta 4-vuotiaan perässä. Mutta onneksi muru jo vähän ymmärtää ja on varsin tyytyväinen yhteen piirrettyyn keskellä päivää, vaikka aurinko porottaisikin paahtavasti kirkkaalta taivaalta. Kyllä äiti taas sitten kohta, ihan kohta istuu lattialla ja juoksee pihalla rakkaan isoveljen perässä.

 Kuvat: Kristina Rasanen
♥ Laura

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Täysiaikainen

Meidän vauva on nyt täysiaikainen! 37 viikkoa täynnä ja pikkuinen muru on valmiina tähän maailmaan, nyt keräillään enää sitä rasvaa pienen kehon ympärille. Kolme viikkoa, 21 päivää, vaikka äidillä onkin pieni kutina ettei päästä ihan sinne asti - tosin se kutina voi myös mennä ihan mönkään ja muru viihtyykin äidin masussa vielä pitkään.

Mutta on se hassua miten se oma mieli muuttuu, kun vielä muutama viikko sitten sitä harmitteli miten tämä ihana vauvamasu jo pian katoaa, kun taas nyt sitä oltais ihan valmiita lähtemään synnytysosastolle ja samalla luopumaan tästä ylimääräisestä pallosta, joka hankaloittaa kaikkia normaalejakin asioita yöunista puhumattakaan.

Miten mieli onkin niin malttamaton, miten sitä odottaakaan tätä uutta ja niin äärettömän rakasta perheenjäsentä saapuvaksi meidän syliimme. Synnytys toki pikkuriikkisen jänskättää, mutta taitaa iskeä todelliseen tajuntaan vasta kun lähtö koittaa, joka koittaakin jo aivan pian. Vaikka mentäis loppuun asti, on aikaa jäljellä enää kolme viikkoa, joka menee aivan silmissä. Pian hän on täällä, äidin rinnalla kehon tällä puolella, aina.

 Kuva: Kristina Rasanen
 ♥ Laura

torstai 5. heinäkuuta 2018

Vaatimattomasti parhaat suklaakeksit

Niin pehmeitä, niin meheviä ja ennen kaikkea suklaisia. Mitäs muutakaan kuin vaatimattomasti parhaita suklaakeksejä. Mähän rakastan leipomista ja aina pitäis olla kokeilemassa jotain uutta, silti meille on tullut ne muutamat klassikot, joita isäntä tilaa ja tehdään aina vain uudestaan. Ja juurikin nämä suklaakeksit on yksi niistä suosikeista ja niitä tehtiin taas. Ties kuinka monennen kerran.

Me päätettiin reilu viikko sitten, että nyt se päivittäinen herkuttelu loppuu ja meillä vietetään vain yhtä herkkupäivää, lauantaita. Ihan meidän itsemme takia, että lasten. Kesä nyt on mennyt vähän överiksi ja jätskiä on vedelty päivittäin siinä missä isimies karkkia. Eikä se nyt ehkä ole niin järin viisasta, ja niin meille tuli yksi yhteinen herkkupäivä. Mutta kyllä sen huomasi, kun viikko oltiin herkuttelematta, nautti koko kööri lauantaisesta herkkupäivästä ihan eri tavalla, myös meidän pikkumuru, joka sai kerätä irtokarkeista oman pussinsa.

Mutta ettei arki kävisi ihan liian arkiseksi ja ankeaksi, täytyy sitä jonkinlainen porsaanreikä olla olemassa, ja niin äiti saa myös arjen keskellä leipoa muruille jotain hyvää. Muru toivoi viime viikolla pannaria, ja sitä hän myös sai. Ja isi toivoi nyt niitä suklaakeksejä, ja on ne vaan niin taivaallisen hyviä - niin hyviä, että murukin unille menossa kielsi isiä syömästä kaikkia, kun hänellekin pitää jättää äidin leipomia suklaakeksejä toisellekin päivälle. Kun ne on niin hyviä.

Mutta niin ne onkin, vähän liiankin. Eipä tarvitse pelätä pilaantuvan, kun katoavat alta aikayksikön. Ja niin ne katosivat tälläkin kertaa. Eli ettei vaan arki käy liian terveelliseksi, uuni päälle ja suklaakeksit kehiin eikä kukaan kärsi enää makeanhimosta. Ei sitten taatusti.

 
Suklaakeksit
 12 kpl (voit tehdä taikinan tuplana niin saat enemmän keksejä)

100 g tummaa suklaata
1 rkl maitoa
25 g huoneenlämpöistä voita
0,75 dl sokeria
1/2 dl fariinisokeria
1 huoneenlämpöinen muna
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
vajaa 1/2 dl kaakaojauhetta
100 g haluamaasi suklaata
 (valkosuklaa toimii ihanasti niin suklaisen taikinan vastakohtana)

Sulata tumma suklaa ja anna jäähtyä
Vatkaa sokerit ja pehmeä voi vaahdoksi
Lisää muna hyvin vatkaten
Lisää sulanut suklaa ja sekoita
Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja maito, sekoita
Leikkaa valitsemasi suklaa kuutioiksi ja sekoita taikinaan
Nostele lusikalla nokareita leivinpaperille pellille ja paista 180 asteessa noin 8-10 minuuttia. Keksien kuuluu jäädä pehmeiksi, älä paista liikaa!

* Keksit on helppo tehdä myös gluteenittomina, kun vaihtaa jauhot gluteenittomiin kaurajauhoihin, toimii! 

♥ Laura

tiistai 3. heinäkuuta 2018

Aika pakata sairaalakassi

Sairaalakassin pakkaaminen on ollut mielessäni jo hetken aikaa, tosin olin ajatellut pakkaavani sen vasta pari viikkoa ennen laskettua aikaa, kun eihän sitä viitsi liian aikaisinkaan pakata. Mutta nyt uudet ajatukset valtasivat mielen viime viikon lääkärikäynnin jälkeen ja nyt onkin hyvä aika pakata sairaalakassi valmiiksi.

Viime torstaina puoli yhdeksän oli minun vuoroni ja astelin jälleen sairaalaan äippäpuolelle ultrattavaksi. Tuttu lääkäri jo yritysajalta tervehti iloisesti ja rupesi melkeinpä heti ultrauspuuhiin ja kurkisti meidän pienokaista ja pienokaisen kasvua. Ja sitä kasvuahan oli. Neljä viikkoa sitten vauvan painoarvioksi tuli 1,5 kiloa, kun nyt taas 2,6 kiloa. 

Neljä viikkoa ja kilon verran kasvua, vielä toiset neljä viikkoa ja toinen kilo lisää, ainakin kyseinen lääkäri antoi syntymäpainoarvioksi sen 3 ja puoli kiloa - samoilla mitoilla siis mennään kuin esikoisenkin kanssa. Ja oikein hyvä niin. Mutta mitä tulee siihen sairaalakassin pakkaamiseen, olin nimittäin jo 3 senttiä auki ja nyt on kuulemma aika vähän höllätä, ainakin vielä viikko, että päästään täysiaikaiseksi. Tosin kyllähän lääkäri myös sanoi, että toiset vetelee näin aina laskettuun aikaan asti, mutta ei voi ikinä tietää. Kaikesta tuli niin tosi todellista siinä mielessä, että meidän vauva voi ihan aikuisten oikeesti syntyä koska tahansa, siispä nyt on ihan hyvä aika pakata se kassi valmiiksi. Ihan vain varmuuden vuoksi.
 
Mutta mitä sinne sitten pakkaisi? Me ollaan toivottu polikliinistä synnytystä, mutta sen toteutumista ei voi tietää etukäteen, on siis hyvä pakata kassi muutamalle päivälle. Esikoisen hoitolaukku toimi sairaalakassina viime kerralla ja niin toimii nytkin, sisältökin on aikalailla sama. Ja aikalailla sama kuin muillakin äideillä, ne on kuitenkin ne samat jutut mitä me siellä kaivataan ja tarvitaan. 

Eli äidille mukavat kotiutumivaatteet, tässä tapauksessa uudet ihanat joggersit ja löysä t-paita, onhan kuitenkin kesä. Mutta josko varuiksi vielä toinenkin pusero vähän pidemmillä hihoilla ja itse virkatut tossut. Imetysliivit pääsevät taas kovaan käyttöön ja mukaan lähtee tietysti myös liivinsuojia. Sitten ne perus hygieniakamppeet, hammasharja, dödöä ja sitä rataa. Mitä se nainen nyt tarvitseekaan. Myös hiusharja ja parit ponnarit on ihan ehdoton! Ja ehkä jotain pientä naposteltavaa, isimies saa sitten tuoda sitä jätskiä kun sitä ei voi pakata laukkuun valmiiksi. Lisäksi vielä niin tärkeä kamera ikuistamaan syntymän ensihetket ja tietysti puhelin sekä laturi. Ja äitiyskortti!

 
 
Ja sitten vauvalle, sisätaskuissa on paikka muutamalle vaipalle, vaikka onhan niitä sairaalassakin. Vauvalle ostetut ikiomat kotiutumisvaatteet ja harsoliina menee mukavasti päällekkäin. Uninorsukin mahtuu mukaan, ja varuiksi tutti ja äidin tekemä tuttinauha - koska vaikka esikoinen ei ikinä tuttia syönytkään ei tästä seuraavasta voi vielä tietää. Ainakin me varaudutaan. Peitto vielä kotimatkalle ja mummin jo isoveljelle neulottu haalari, eiköhän pienokainen näillä pärjää kivenheiton matkan sairaalasta kotiin asti. 

 
 

Ei sitä loppujen lopuksi paljoa tarvitse, ne omat vaatteet kotimatkalle ja turvakaukalo auton takapenkille. Meillä on niin lyhyt matka ja kaikki tarvittava löytyy sitten kotoa. Jos joudutaan jäämään yöksi tai useammaksi, tulee sitä eniten kaivattua jotain mitä ei laukkuun saa pakattua, eli sitä rakasta isoveljeä ja aviomiestä. Mutta on nekin onneksi ihan lähellä ja heti halittavissa. Nyt on sitten laukku pakattuna ja ollaan valmiita lähtöön.

♥ Laura

tiistai 26. kesäkuuta 2018

Raskausviikko 36

Tiistai pamautti 35 viikkoa täyteen ja käynnisti jälleen uuden raskausviikon, raskausviikon 36. Enää viisi viikkoa jäljellä, kaksi viikkoa ja meidän vauva on täysiaikainen! Aikahan alkaa käymään vähiin ihan toden teolla, mutta hyvä niin, koska meillä on kaikki valmiina pikkumurua varten ja kolme malttamatonta odottajaa.

Äiti odottaa vauvakuumeisena, isi odottaa vähintään yhtä vauvakuumeisena, isoveli odottaa leikkikaverin huumassa. Me kaikki odotetaan, mutta onhan meillä syytä jo odottaakin. Me odotetaan uutta niin rakasta perheenjäsentä, uutta pikkuveljeä joka tekee meidän perheestä yhden isomman ja yhden kokonaisemman. Pikkuveli, joka tekee meidän perheestä nelihenkisen.


Mutta entäs tämä raskaus? Masu kasvaa ja tekee olon jo tukalaksi, varsinkin mitä tulee yöuniin, jos niitä voi enää yöuniksi kutsuakaan. Pissattaa joka toinen tunti, oli sitten päivä tai yö. Selkään sattuu istui sitä missä asennossa tahansa ihan missä tahansa. Parasta olisi vain seistä tai maata, vaikka tosin tänään sekin sai särkyä aikaiseksi. Joten sama kai se, missä asennossa sitä ollaan.

Eli väsyttää ja selkään särkee, muuten olo on hyvä, olo on ihana raskaudesta ja kaikesta huolimatta niin onnellinen. Mitä sitten jos vähän väsyttää tai selkään särkee, toinen niistä loppuu samalla sekunnilla kun vauva on masun tällä puolella, tosin väsymystä taidetaan jatkaa pitkälle vauvavuoteen, mutta voi että, ei sekään haittaa. Koska vauva.


35 viikkoa täynnä ja vauvan pitäisi painaa noin 2,5 kiloa. Meillä on torstaiaamuna uusi ultra, jossa kurkistetaan vauvan painoa ja sittenhän taas selviää minkä kokoinen meidän uusi jäpikkä on. Koko pituus on noin 42 sentin luokkaa, ja napanuoran pituus noin puoli metriä, jolla pienokainen tykkääkin mahdollisesti leikkiä.

Meidän vauva ilmoittelee itsestään monta kertaa päivässä, eritoten ruoan jälkeen ja iltaisin kun äiti laittaa maate, eikä saa unohtaa vauvan päivittäistä hikkaa! On ne liikkeet aina vaan yhtä ihania, vaikka välillä epämukavia onkin. Mutta onhan pojalla kokoakin, ja oma pesä alkaa käymään niin kovin ahtaaksi. Mutta hei, ei enää kauaa ja tilaa on loputtomasti. Loputtomasti äidin käsivarsilla. 35 päivää.

♥ Laura