tiistai 24. huhtikuuta 2018

Raskausviikko 27 ja alle sata päivää

Raskausviikko 27 alkoi tänään ja samalla on alle sata päivää laskettuun aikaan, tarkalleen 98 päivää. Niin tämä raskaus etenee ja nyt jo näkyvä vauvamasu saa oloni onnelliseksi. Toki harjoitussupistukset tuntuvat ikäviltä vaan ei kivuliailta, ja jatkuva pissalla käynti ärsyttää aavistuksen, varsinkin öisin, mutta silti, raskaus on ihanaa ja ainutlaatuista aikaa ja siitä täytyisi muistaa nauttia, se kun ei kauaa kestä.


Parasta on tietenkin meidän vauva. Poika liikkuu ja potkii voimakkaasti ja kädellä saa tuntea pienen jalan työntävän masua vasten, kyllä se vaan hymyilyttää niin mielettömästi! Olen niin rakastunut. Rakastunut meidän uuteen vauvaan. Sitä huomaa, kuinka kädet silittelevät jatkuvasti pyöreää masua ja hymy hiipii samalla suupieliin. Vielä vauvan liikkeet päälle ja onnellisuus on taattua tavaraa. Meidän vauvalla on myös tietty rytmi koska ollaan hereillä ja koska nukutaan. Pienokainen tuntuu myös viihtyvän tietyssä asennossa, kun potkut ja venytykset tuntuvat samassa paikassa joka kerta.

Viime viikon torstaina oli lääkäriaika ja kaikki näytti hyvältä, paikat on visusti kiinni ja vauvan sydänäänet täyttä priimaa. Liikkeetkin saivat kaksi plussaa, kun lääkärikin pääsi niitä todistamaan sydäntä kuunnellessa. Kohtu kasvaa hyvin, mutta huomaahan sen jo masunkin kasvussa. Nyt sitä vasta on alkanut ymmärtämään, että tässähän ihan oikeasti ollaan jo hyvässä vaiheessa ja ihan kunnolla raskaana. Mennäänhän sentään kuudetta kuuta ja laskettuun aikaan on enää noin kolme kuukautta.

Täytyyhän tässä jo siis ollakin ihan raskaana, heh! Vauvakin on kohta jo kilon painoinen ja pituutta löytyy yli 30 senttiä. Me sitä tänään esikoisen kanssa mittailtiin mittanauhalla, ja samalla piti mitata myös esikoinen, jolla pituutta on jo yli metri. Niin ne meidän pojat kasvaa, toinen tällä hetkellä aavistuksen ripeämpää vauhtia kuin toinen, mutta hyvä niin! Annetaan pienemmän kasvaa vielä rauhassa ja eletään sillä aikaa iki-ihanassa raskauskuplassa.
 

♥ Laura

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Jauhoton suklaakakku kinuskilla

Vaari vietti viime viikolla syntymäpäiväänsä ja me viikonloppuna käytiinkin kyläilemässä ja syömässä ihanaa grilliruokaa - sitä kertakaikkiaan parasta grillilohta, jonka vaari niin täydellisesti osaa grillata. Toki meidän muruhan oli edellisiltana ollut auttamassa grillin laitossa, menisköhän siis osa pisteistä sinne suuntaan, ihan vaan reiluuden nimissä.

Mutta vatsan niin ihanasti täyttävä grilliruoka huutaa peräänsä vielä aavistuksen jotain makeaa, varsinkin toisen kuluneen synttäripäivän kunniaksi, ja niin muru ruuan syötyään alkoi kauniisti vaatimaan sitä äidin leipomaa jälkkäriä - sitä mikä on niin hyvää, hän mainosti vaikkei ollut vielä päässyt edes maistamaan. Mutta kyllä muru tietää.

Ja niin kahvin tiputtua päästiin jälkkärin pariin ja vaari sai tietysti täyttää lautasensa ensimmäisenä. Ja muru sai kyllä oman palansa heti seuraavana. Ja hyvin maistui, kaikille. Mutta voiko kakku epäonnistua, olla pahaa tai muuten vaan huonoa jos se pitää sisällään suklaata, voita ja sokeria, munia ja kaakaojauhetta unohtamatta päällä olevaa kerrosta makeaa kinuskia? Keskeltä vielä tahmea ja taikinainen, kaikenkaikkiaan oikein suklainen kakku, tottakai se on hyvää, santsattavan hyvää.

Ja mikä parasta, kun ei halua mitään vaivalloista tai aikaa vievää, tässä kakussa onnistuu kuka tahansa - on se vaan niin helppo. Ja jos ei tykkää kinuskista sen voi jättää aina pois, tilalle kermavaahtoa tai vaniljajäätelöä ja lopputulos on aina yhtä herkullinen. Ainekset kattilaan ja sekaisin, kakku uuniin ja se on sitten siinä. Meidänkin muru toivoi lisää, vaan äidin täytyi kyllä kieltää - kun ei makeaa ihan mahan täydeltä, varsinkaan pienen ihmisen.


Jauhoton suklaakakku kinuskikuorrutteella

150 g voita
200 g tummaa suklaata
2 dl sokeria
1 dl kaakaojauhetta
4 kananmunaa

Päälle 1 tölkki kondensoitua kinuskia (397 g)

Kuumenna uuni 175 asteeseen.
Laita leivinpaperi 24 cm irtopohjavuoan pohjalle ja voitele reunat.
Sulata voi ja suklaa kattilassa.
Lisää sokeri, kaakaojauhe ja kananmunat. 
Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada vuokaan.
Paista uunin keskitasolla 23 minuuttia, keskusta saa jäädä taikinaiseksi!
Levitä jäähtyneelle kakun pinnalle kondensoitu kinuski ja ripottele halutessasi pinnalle vielä suklaarouhetta. Ja nam!

  
♥ Laura

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Viikonloppu täynnä iloa ja aurinkoa

Vaikka meidän taakse jäänyt viikonloppu olikin miesväen puolesta nuhainen ja yskäinen, näen sen silti olleen täynnä myös iloa ja lämmintä kevätaurinkoa.

Heti perjantaina murulta jäi kerho väliin keskiviikkoiltana yllättäneen flunssan takia, mutta ei se haitannut. Me käytiin aurinkoisella ulkoilulla ja istuttiin illalla viereisen leikkipuiston hiekkalaatikolla koko kööri, isi, äiti ja poika. Aurinko lämmitti kasvoja ja hiekka pöllysi leikkien lomassa.

Jatkettiin lauantaita samalla flunssalla, vaan tässä kohtaa iskäkin sai sen osakseen - toisin kuin minä, minä joka saan aina väistämättä jokaisen pöpön ja vielä kahta kauheampana kuin muu kotiväki. Mutta näillä mentiin ja suunnattiin jälleen yhdessä puiston laatikolle hiekkalelujen kera, meidän muru kun tykkää niin mielettömän paljon hiekkalaatikkoleikeistä, ja onkin ihan parasta kun hän taas pääsee toteuttamaan niitä.

Niin muru pyysi jokaista puistossa kävijää haluaako hän tulla leikkimään hiekkalaatikolle, ja niin myös pojan sitkeys palkittiin ja omissa oloissaan kauan viihtynyt toinen poikakin lämpesi ja lopuksi jakoi oman kaivinkoneensakin meidän murun kanssa. Toki kotiin lähteminen on aina yhtä kurjaa, mutta pinaattilettutaikina ajoi meidät kaikki lopulta sisälle ruokapöydän ääreen.

Jatkettiin iltaa vielä isimurun kanssa kahden kesken elokuvissa, ja murukin pääsi siksi aikaa mummille ja vaarille leikkimään ja saunomaan. Sieltä me illalla löydettiinkin yöpuulle valmis pieni poika, joka oli jo nukahtamaisillaan isovanhempien olohuoneen matolle mummin kutitellessa selkää (ja tätä selän rapsutustahan harrastetaan meillä joka ilta, muru tykkää siitä yhtälailla kuin äitinsäkin, siis mistä lie oppinut..).

Myös sunnuntaihin mahtui lisää auringonpaistetta siinä missä perheenkeskeistä iloakin. Isin sairastelu sen kun jatkui, mutta jaksoi isi silti jälleen istahtaa hiekkalaatikon reunalle pikkumiehen kanssa sillä välin kun äiti pisti kotona siivoten. Päivällä suunnattiin vielä mummille ja vaarille grillikauden avajaisiin ja herkuteltiin jälkkäriksi leipomaani kinuskista suklaapiirakkaa. Kaupan kautta kotiin ja illalla leivottiin vielä murun kanssa iltapalapöytään porkkanaisia ruissämpylöitä, kyllä oli herkkua vaikka omaan vatsaani sopimattomia - täytyihän niitä silti haukata kun muru ne äidin kanssa niin hienosti leipoi. Ja omaksi iltapalakseen hän valikoi muotoilemansa taskulamppuasämpylän. Mikä ihana äidin rakas ja mikä ihana lapsen mielikuvitus.

 

Meillä oli ihan tavallinen viikonloppu perheen voimin, mutta näen sen itse olleen täynnä iloa, onnellisuutta ja rakkautta myös. Perheen yhteiset hetket on niitä parhaita, ja niitä pitäisi haalia aina kuin suinkin mahdollista. Oli se sitten hiekkalaatikko tai sämpylän leivontaa, kaikki lelut levällään olohuoneessa tai yhteinen pyöräilyhetki korttelin ympäri, kaikki on yhtä tärkeitä ja niin rakkaita. Kaupan päälle vielä ihana auringonpaiste, unohtamatta tulevan vauvan voimakkaita potkuja, ollaan me vaan onnekkaita. Mutta ei siihen onneen loppujen lopuksi ihan hirveästi vaaditakkaan.

Ihanaa ja onnellista alkavaa viikkoa ♥ Laura

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Raskausviikko 25 ja ajatuksia toisesta pojasta

Raskausviikko 25 alkoi tänään ja täältä pesee jälleen kerran vähän raskaushömppää. Vauva painaa noin 650 grammaa ja on 29 senttiä pitkä ja hän alkaa täyttämään kohtua jo hyvin. Tämän huomaa myös liikkeissä, aivan kuten kasvunkin. Liikkeet voimistuvat koko ajan, mikä tosin on täysin päivänselvää, mutta kyllähän sen myös tuntee.

Meidän vauva pistää masujumpat päälle, kun äiti menee maate. Tai sohvalle löhöämään. Ja ne on niitä päivän parhaita hetkiä mitä vauvaan tulee. Päivän päätteeksi kun muru on painunut unten maille, pääsee äitikin sängyn pohjalle ja siitä se hymy alkaa - vauva potkii ja pyörii, möngertää ja kertoo olemassaolostaan kaikin voimin, ja se on aivan ihanaa. Myös isoveli laittaa käsiään masulle ja hihkuu innoissaan: se potkas! Vaikkei aina liikettä olisi juuri silloin tapahtunutkaan, mutta kun isoveli on niin suloinen ja riemuissaan ettei siihen viitsi muuta kuin hymyillä onnellisena.

Ja vatsa kasvaa tietysti koko ajan vauvan mukana, itsestä tuntuu kuin viikossa olisi taas tullut isokin kasvupyrähdys ja huomaa sen olossakin. Täytyy sitä kai jo ymmärtää ja hyväksyä, että raskaus on siinä vaiheessa että se alkaa vaikuttamaan myös fyysisesti kaiken väsymyksen lisäksi. Reilu viikko takaperin alkoi kävellessä tuntumaan ikävää pistoa masussa ja näin on pitänyt vauhtia hidastaa. Ja kenties matkojakin hieman lyhentää. Mutta sitten hidastetaan, kuunnellaan oman kehon viestejä jotta vauva voi hyvin.
 

Täytyy kyllä myöntää, että eilen löydettiin aika sopiva tahti kun käveltiin murun kanssa kirjastosta kotiin, ei piston pistoa masussa. Mutta me tultiinkin kotiin murun tahtiin, hän kun päätti kävellä ihan itse koko matkan kotiin asti - mitä nyt pienet neljä kilometriä kolmevuotiaalle. Äiti oli ylpeä ja poika oli ruokansa täysin ansainnut. Masussakin oltiin varsin tyytyväisiä menoon ja meininkiin.

Väsymyksen ja liian kovan vauhdin lisäksi olo on ihan hyvä, mitä nyt jalkoja särkee välillä, pissattaa koko ajan ja harjoitussupistukset tekevät kiusaa ja tietysti mieli tekee niitä herkullisia rahkoja - tosin siihen löytyy suora vastaus jääkaapista kun haettiin murun kanssa aamulla tarvikkeet vadelmarahkaan. Siis rahkaa ja mieluusti muutama jogurttipäällysteinen herkku irtosnacks-hyllystä. Ne on niitä mun ja murun kauppareissun herkkuja, joita täytyy aina pari saada kotimatkalle.

Raskausohjelma kertoo tänään raskaudesta kuluneen tasan 60 prosenttia. 168 päivää takana ja 112 edessä. Vielä on matkaa, mutta niin ne päivät kuluu ja ulkoilmakin näyttää jo vahvasti kevättä, eli kyllä se kesäkin sieltä vielä saapuu! Ja niin saapuu meidän toinen pienokainenkin. 

Toinen poika. Entä mitä ajatuksia se on herättänyt? Edellisiltana, kun oli rakenneultran aika, sain sellaisen olon ettei sillä ole väliä kumpi se on vaikka tyttöä olin aavistuksen toivonutkin, ja niinhän se pieneksi pojaksi paljastui, aivan satavarmasti meidän ultrakuvien mukaan. Ja nyt se tuntuukin täysin oikealta, ainoalta ja oikealta vaihtoehdolta. Toinen poika, murulle pikkuveli ja miesvalta sen kuin kasvaa. Mutta kasvakoon, meidän esikoinen on aivan käsittämättömän ihana poika, ja aivan varmasti kuopuksesta tulee myös. Isoveli kyllä opettaa ihanaksi, äiti opettaa toiseksi äidin pojaksi ja isi opettaa kaikki samat miesten hullutukset kuin isoveljellekin. Täydellinen kokoonpano, isi, äiti ja pojat. Isoveli ja pikkuveli. Ja äidillä sydän täynnä rakkautta, kaikkia kolmea elämäni miestä kohtaan. 

Koska pojat on ihania. Varsinkin ne just mun ikiomat pojat. 

♥ Laura

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Virkattu Unipupu vauvalle

Pinterestistä löytyy kaikkea vallan ihanaa ja törmäsinkin siellä virkattuun Pupu-uniriepuun johon ihastuin ja päätin tehdä meidänkin vauvalle samanmoisen. Mutta ei siitä tullutkaan samanlainen, vaan selatessani lisää, löysin myös lisää ja aina vain ihanampia - niinpä sovelsin omannäköisen unipupun juuri meidän vauvalle.

Pupulla on pää, pupulla on myös kädet ja pupun pehmoiset kädet pitävät lujassa otteessaan pupun ikiomaa uniriepua. Värimaailma oli kauppaan lähtiessäni aikalailla selvä, joko minttua tai hempeää vaaleansinistä ja mintun nähdessäni oli valinta valmis. Mutta toiseksi väriksi vaihtoehtoja oli kaksi, harmaa ja luonnonvalkoinen, niinpä häiriköin rakkaan murumiehen salitreenejä pommittaessani hänelle kuvaviestiä langoista ja puhelua perään - ja niin me yhteistuumin päädyttiin harmaaseen. Koska hänkin oli heti myyty ihanaan minttuun.

Ja niin pistin kotona virkaten. Ensin virkkasin pupulle pelkän pyöreän pään, täytin ja päättelin. Sen jälkeen virkkasin sopivan kokoisen isoäidinneliön yksinkertaisella reunuksella. Tyttövauva olisi ehkä saanut piparkakkureunuksen, mutta pojalle tälläinen simppeli oli omasta mielestäni parempi. Ainakin just nyt just meidän pojalle.

Isoäidinneliön jälkeen virkkasin pupulle korvat ja kädet, jonka jälkeen alkoikin niiden kiinnittäminen. Ja lopuksi vielä vaaleanpunainen nenä ja tummat silmät. Ja pupu oli valmis. Ja tykkään siitä ihan hirmu paljon. Toivotaan vielä että meidän vauva tykkää myös. Nyt sitten mietitään mitä sitä seuraavaksi tekisi ennen kuin pääsen vauvan makuupussin pariin, vaikka senkin taisin juuri jo keksiä. Tosin näitä uniriepujakin voisi tehdä vaikka millä mitalla, oli sen verran kivaa puuhaa. Mutta mitäs tykkäätte?

 
 ♥ Laura

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Raskausviikko 24 ja neuvola

Eilen tuli jälleen viikkoja täyteen ja alkoi raskausviikko 24. Vauva painaa noin puoli kiloa ja pituutta on 28 senttiä ja kaiken kukkuraksi nyt meidän pienokainen myös kuulee! Ajatella, vaikka iskä on vauvalle höpötellyt ensimmäistä kertaa jo aikaa sitten. Mutta sehän on ainoastaan ihanaa.


Päivän kuluessa vauva saa kuunnella isoveljensä jatkuvaa papatusta, kyllä siis isoveli tulee taatusti tutuksi jo täällä äidin masun uumenissa. Ja isoveli odottaa yhä edelleen yhtä innokkaana kesää ja vauvan saapumista. Eilen koottiin yhdessä pinnasänkykin valmiiksi, toki ajoissa ollaan, mutta se vain tuo sitä ihanaa vauvafiilistä, ja jälleen isoveli oli kovaa vauhtia auttamassa ja ruuvaamassa sänkyä kasaan. Tänään aamullakin sanoi äidille, kuinka vauvan sänky on niin kiva. Ja viereiseltä nojatuolilta vauva pääsee kuulemma kiipeämään sänkyyn. Kumpa ei kuitenkaan ihan heti.

Eilen oli myös neuvola pitkästä aikaa ja kaikki oli oikein hyvin. Niin verenpaine kuin hemoglobiinikin, joka minulla on molemmissa raskauksissa pysynyt oikein hyvänä. Painoa oli tullut kaksi kiloa, mikä neuvolatädin mukaan on tullut vain raskaudesta. Saatiin myös raskaustodistus kelaa varten ja niin hakemuksetkin on jo laitettu menemään! Me valittiin isimiehen kanssa tällä kertaa raha äitiyspakkauksen sijaan, koska meillä on aivan kaikki yhä tallessa Leevin jäljiltä, lisää lapsia kun ollaan toivottu alusta asti.

Oma olo on hyvä, mutta edelleen väsynyt. Jalkoja särkee ja kävellessä alkaa masua pistämään, joten vauhtia on täytynyt ruveta aavistuksen hidastamaan. Myös viime yönä meinasin saada itkukohtauksen kun pohkeisiin iski aivan tajuton suonenveto, piti oikeen isännälle sanoa että auta mua! Mutta siitä selvittiin ja huomaa että päivisinkin tarvitsee välillä päästä pötköttämään. Mutta sitten pötkötellään.

Masu kasvaa kasvamistaan ja kohdun mitta oli 19 senttiä, mentiin siis aivan keskikäyrällä. Nyt vain ollaan ja odotellaan sitä kesää ja vauvaa. Vauvan sängyssä vauvaa odottaa myös äidin tekemä pupu-uniriepu, josta lisää myöhemmin. Tuttinauhan helmet odottaa vielä kokoamista ja äiti odottaa lankojen saapumista postista, jotta päästään neulomaan vauvalle makuupussia. Siis odotusta ja odotusta, mutta mitäs muutakaan raskaus on kuin odotusta. Tosin ihanaa ja kaunista odotusta.

 ♥ Laura