Meidän joulu

Se hössöttäminen alkaa jo melkein puoli vuotta ennen joulua ja niin se aatto tulee ja menee aivan yhtä nopeaan. Ja niin se meni taas. Mutta palataan siihen vielä kerran ennen kuin siirrytään uuteen vuoteen ja uusiin ajatuksiin.

Meidän jouluun kuului se perinteinen ja aina yhtä herkullinen aamupuuro, se edellisiltana keitetty riisipuuro. Puuro joka nautittiin mustikkakeiton ja kanelin kera, meille pienemmille mustikkaa ja isommalle sitä perinteistä kanelia. Ja niin se päivä jatkui, lähdettiin isomummille glögille ja takaisin kotiin kinkun paistoon.

Meillä kun paistettiin vain kilon kinkku, iskä siitä oli aluksi hieman huolissaan että riittääkö, mutta niin vaan sitä kinkkua on vieläkin lähes puolet jäljellä jääkaapissa, joka päätyy huomenna pitsan päälle. Ehti siis hyvin paistua vielä puolen päivän jälkeenkin joulupöytään. Niin sitä saapuivat mummi ja enotkin, ja miehet pääsivät joulutunnelmiin olohuoneessa, kun me emännät laitettiin keittiöhommia saunan lämmetessä.

Käytiin perinteisessä joulusaunassa, jonka jälkeen päästiin pikkuhiljaa joulupöytään. Ai että, se mahtaa olla  meille aikuisille se koko päivän kohokohta. Pöytä täynnä kaikkea niin herkullista, oli kinkkua ja kalkkunaa, uunikalaa ja erilaisia salaatteja. Rosollia ja juustoja, unohtamatta niitä iki-ihania joululaatikoita ja mummin tekemää leipää. Kyllä meinas taas masu revetä, mutta selvittiin siitäkin. Jälkkäriksi tein puolukkajäädykkeen, jolla sainkin lopullisen ähkyn aikaan, mutta onneksi joulu on vain kerran vuodessa ja meillä on taas vuosi aikaa valmistautua.

Ruoat jääkaappiin ja astiat pesuun, siitä päästiinkin odottamaan pukin tuloa, voi hitsi vie miten pienelle se voikaan olla niin jänskää! Iskä lähti maitokaupoille juuri ennen kuin pukki koputti oveen, pikkumies sekosi ja lähti juosten toiseen huoneeseen, mutta malttoi palata olohuoneeseen seuraamaan joulupukin liikkeitä.

Niin se pukki pääsi lahjojen jakoon, kun ei se muru uskaltanutkaan laulaa ja mennä pukin syliin (joka tosin oli jo tiedossakin) ja kyllä niitä lahjoja sitten riitti. Vaari kysyi laskiko kukaan, mutta ei me tajuttu laskea kuinka monta pakettia pikkumies loppujen lopuksi saikaan. Pukkikin lähti muutaman paketin jälkeen jatkamaan matkaa, jolloin iskäkin pääsi takaisin kaupoilta lahjojen pariin. Mutta on se uskomaton ero 2-vuotiaasta 3-vuotiaaseen, kyllä jo 2-vuotias iloitsee saamistaan lahjoista, mutta 3-vuotias vasta riemuitseekin. Se ilo ja riemu paistoi jokaisen lahjan kohdalla pienen pojan kasvoilta. Ja kyllä se suurin paketti vain vei voiton, se suurin paketti, joka sisälti sen kaikkein suurimman toiveen - Ryhmä Hau rekan. Suu ammollaan ja onnesta soikeana poika kertoi niin että kaikki varmasti ymmärsivät mitä hän sai. Ryhmä Hau rekan.

On ne lahjat vaan lapsille se koko aaton kohokohta ja ne leikit sen jälkeen. Pienen työn ja suostuttelun takana saatiin kuin saatiinkin pieni mies iltamyöhään unten maille, eikä se unikaan malttanut tulla alkuun ollenkaan. Kunnes se vei mukanaan ja me muut jatkettiin iltaa vielä yhdessä pelailun merkeissä, kunnes uni voitti meidät muutkin. 

Mutta niin se joulu taas tuli ja niin se myös meni. Leluilla on leikitty päivittäin ja niin ne on nytkin levällään pitkin olohuoneen lattiaa ja osa pojan omassa huoneessa. Mutta olkoon, mitä se haittaa. Me lomaillaan ja leikitään, ja väistellään iltaisin leluja lattialla. Seuraavaksi siirrytään uuteen vuoteen ja isin tuleviin syntymäpäiviin. 

 Siis hyvää uutta vuotta ♥ Laura

Mitä toivoo 3-vuotias?

Mitä toivoo 3-vuotias joulupukilta? Ainakin meidän kolmevuotiaalla on aikamoinen lista toiveita, nykyään tuntuu että hän toivoo ihan kaikkea mitä vastaan tulee, vaikka silti on ne samat ykköstoiveet eli ne kaikkein tärkeimmät ja aivan oikeat toiveet.

Se ensimmäinen ja kaikkein suurin toive, jota muru on toivonut jo heti syksystä lähtien on se Ryhmä Hau - rekka. Siitä saatiin kuulla koko syksy, aivan joka päivä. Kyllä se onneksi vähän laantui, ettei sitä tarvinnut enää toistaa aivan joka päivä uudelleen, vaikka suurimpana toiveena se on silti pysynyt. Mutta onneksi me ollaan isin kanssa autettu pukkia ja varastosta saattaakin löytyä koko tämän joulun isoimmasta paketista juurikin tämä pienen pojan suurin toive.

Mutta lista jatkuu Ryhmä Hau tunnelmissa, seuraavaksi suurin toive onkin Ryhmä Hau lenturi, mutta hei, kyllähän senkin pukki on jo tuonut meidän varastoon lahjasäkkiin, että varmasti riittää meidänkin pikkujätkälle.. Muru toivoo myös pikku lego paloautoa, jossa on niin suuret tikkaat, ainakin kolmevuotiaan mielestä. Brion poliisiasema poliisiautoineen pääsi myös listan kärkipäähän, ja näin ollen kaikki nämä neljä suurinta lahjatoivetta on jo hankittu aikaa sitten ja paketoitukin myös.

Ollaan me kovasti kerrottu, ettei se pukki sitten ihan kaikkea voi tuoda, on niin paljon muitakin pieniä lapsia jotka tarvitsee niitä pukin paketteja ihan yhtälailla kuin meidänkin pienokainen. Sitten on vielä ne isovanhempien, kummien ja enojen paketit, jotka saattavat pitää sisällään vielä lisää niitä mieluisia toiveita. Eiköhän meillä nähdä aattona ihan tosi tyytyväinen ja onnellinen kolmevuotias poika ♥ ja siinä samalla onnelliset äiti ja isi.

Enää kaksi yötä jouluun, taitaa ne pienet olla jo aika täpinöissään..  ♥

Jouluperinteet lapsuudesta

Uskoisin, että kaikilla joulua viettävillä on jouluna ne omat perinteet mukana, jotka tekevät päivästä joulun. Ja niin on meilläkin.

Meidän jouluperinteet tulee sieltä omasta lapsuudesta, ja kun kaksi muuttui yhdeksi piti perinteet yhdistää ja näin syntyi meidän perheen uudet jouluperinteet. Siinä missä me käytiin pienenä vasta päivällä joulusaunassa, on se isäntä ehtinyt saunoa jo aamuvarhain. Ja kun me ollaan vietetty kiireetöntä jouluaattoa olohuoneen sohvalla joulupiirrettyjen ja isoveljien kanssa, on isäntä perheineen ehtinyt kiertää isomummin lounaspöydän, joulurauhan julistuksen ja hautausmaan kautta takaisin kotiin. Näitä ollaan sitten opeteltu yhdistelemään meille kaikille sopivaksi tehden uuden joulun.

Meillä ei jouluna laiteta herätyskelloa soimaan, (vaikka pieni muru pitääkin siitä huolen, ettei kukaan nuku aamuisin pitkään) ja mikä on mulle täysin ehdoton, on se jouluaattoaamun riisipuuro, joka on edellisiltana keitetty kerroskattilassa kaikessa rauhassa. Ja niin me syödään joka joulu aamupalaksi riisipuuroa, isi ottaa kanelia ja äiti tarvitsee sen mustikkamehukeiton joka juurtaa sieltä lapsuudesta asti.

Ne kiireettömät ja lasten mielestä jopa tylsät hetket jouluna ollaan vaihdettu isomummilla vierailuun, mutta onhan se ihanaa kun isomummi vielä jaksaa vieraita pitkästä iästään huolimatta. Isomummilta kotiin ja siitä alkaa kiireetön jouluaatto - paitsi mitä keittiöön ja talon emäntään tulee, taitaa se tasainen kiirus riittää aina sinne ruokailun loppuun asti. 

Jouluun kuuluu se perinteinen jouluruoka, molemmilta on tullut niitä omia tärkeitä pöydän antimia meidän yhteiseen joulupöytään ja mikä on äidille tärkeää, kuuluu pöytään se jouluinen tunnelma kattauksineen ja jouluvaloineen. Kun oma äiti kattasi ne hienommat lasit ja sammutti kattovalon korvaten sen jouluisilla tunnelmavaloilla, kuuluu se myös meidän joulupöytään - koska se vain kuuluu.

Yhtä mieltä ollaan oltu siitä, että pukki vierailee sitten ruuan jälkeen. Sitä muistaa ne lapsuuden joulut, kun odotti josko se äiti jo saisi mummin kanssa korjattua keittiön ja pukki pääsisi lahjoineen vierailulle, koska onhan lapsille ne lahjat tärkeitä, niitä odotetaan siitä asti kun ensimmäistä kertaa joku mainitsee joulun. Ja myönnettäköön, tulee sitä hetkeä odotettua vieläkin, ei niiden omien lahjojen takia, vaan kaikkien muiden. Kun joku rakas avaa lahjansa ja kasvoilta välittyy aito kiitollisuus tai lapsen kasvoilla aito onnellisuus.

Aattoiltaan on meillä aina kuulunut myös ne jouluherkut, itse leivotut piparit ja joulutortut, suklaakonvehdit joista taisteltiin aina muiden kanssa, kuinka pienet sormet nappasivat vikkelään omat suosikkinsa ennen kuin muut ehti ensin. Ja se glögi. Kuuma punainen glögi niistä mummin glögilaseista, se vaan kuuluu jokaiseen jouluun. Eikä saa unohtaa sitä kaikkein tärkeintä, sitä jouluperinnettä, joka juurtaa kaikkein pisimmälle ja kuljettaa joulusta toiseen - nimittäin meidän perhe. Perhe on se tärkein jouluperinne, se jota haluan vaalia ja opettaa omillekin lapsille. Joulu on perheen aikaa. Ja niin se on tänäkin vuonna.

Enää viisi yötä jouluun..

Maapähkinäsuklaakakku joulupöytään tai lahjaksi

Meillä oli viimeinen kouluilta keskiviikkona ja vietettiin siinä samalla pikkujoulua glögin ja herkkujen kera. Jokainen tuo jotain - ajatuksella pöytä oli täpötäynnä kaiken maailman herkkuja karkeista kekseihin ja joulutorttuihin. Sekä leipomani maapähkinäsuklaakakku. Koska paras mahdollinen tekosyy lämmittää uunia on joka kerta käytettävä.

Niin me pienen apurin kanssa leivottiin maapähkinäinen suklaakakku koulun pikkujoulupöytään, koska tämä äiti saa nykyään keittiössä joka kerta apua. Pieni metrin mittainen pellavapää hakee itse tuolin ja kiipeää äidin viereen kysyen miten voi auttaa. Ja niin me leivotaan yhdessä. Ja laitetaan ruokaa yhdessä. Rakas.

Vaikka tämä kakku tulikin aivan kädenkäänteessä, ei tarvittu vatkainta vaikka itse sekoitinkin kaikki vatkaimella, heh. Koko kakun idea on maapähkinävoisydän, joka kulkee koko kakun sisällä. Ja tämä kakku maistui, maistui koulussa ja loppu maistui myös kotona. Paitsi minulle. Koska maapähkinävoi. Ei kiitos.

Kakku sopii joulupöytään kinkun jälkkäriksi jos masut enää antaa tilaa, tai vaikka joululahjaksi. Koska herkut toimii aina ja kyllä meiltäkin lähtee tänäkin jouluna herkullinen kakku isomummille vietäväksi. Tässä siis yksi hyvä vaihtoehto, jos vain maapähkinä maistuu!

Maapähkinäsuklaakakku

 Suklaakakku

2 dl vehnäjauhoja

2 dl sokeria

3/4 dl kaakaojauhetta

2 tl vaniljasokeria

1 tl ruokasoodaa

100 g sulatettua voita

200 g kermaviiliä

1 dl maitoa

1 kananmuna

Täyte

1 dl maapähkinävoita

2 rkl tomusokeria

2 rkl sulatettua voita

Vuokaan voita ja kaakaojauhetta

Kuumenna uuni 175 asteeseen ja voitele ja jauhota kaakaojauheetta kakkuvuoka.

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään.

Sekoita toisessa kulhossa voi, kermaviili, maito ja kananmuna.

Lisää kuivat aineet taikinaan siivilän läpi sekoittaen vain sen verran, että taikina on tasaista.

Kaada hieman yli puolet taikinasta vuokaan.

Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään.

Levitä täyte vuokaan taikinan päälle ja kaada loppu kakkutaikina täytteen päälle.

Paista kakkua uunin alatasolla 45-50 minuuttia, kunnes testitikkuun tarttuu enää muutamia meheviä murusia.

Anna jäähtyä hetki ennen kumoamista.

Voit koristella kakun sulaalla suklaalla ja pähkinöillä, tai ihan vain tomusokerilla. 

Voit myös valmistaa kakun ilman maapähkinäsydäntä, jos maapähkinävoi ei maistu! 

  ♥ Ihanaa viikonloppua

Ei enää kipsiä

Sitä odotettiin, voi miten sitä odotettiin. Sitä odotettiin siitä päivästä lähtien, kun se laitettiin. Mutta niin se päivä koitti ja lääkäri leikkasi kipsin pois.

Se oli perjantaiaamu, iskä oli Helsingissä koulutusmerkeissä ja me suunnattiin pikkumurun kanssa jälleen keskussairaalaan - mutta tällä kertaa hyvillä mielin, koska nyt oli aika sanoa kipsille hyvästit. Ja niin me sanottiin. Lääkäri otti isot sakset käteen ja kipsin alta paljastui niin pieni ja raasu pienen ihmisen käsivarsi. Murua vähän itketti, käsi piti saada heti piiloon, vaikkei siinä mitään ihmeellistä edes ollut. Vähän punertavaa kuivaa ihoa korkeintaan, jos sitäkään.

Äkkiä pesulle ja paita päälle, äidin syliin ja kuvantamiseen. Itkuhan sielläkin tuli, onneksi mummi tuli apujoukoksi mukaan ja saatiin palkkioksi niin hienoja autot-tarroja oikein kimalteiden kera. Ja takaisin lääkärin vastaanotolle kuulemaan tuomio kuvasta.

Näillä näkymin näyttäisi olevan ok, mutta varoen täytyy jatkaa arkea, ei kaatuilla päälle vaikka hetihän se muru kotona kaatui. Ja kahden kuukauden päästä uuteen kuvaan varmistamaan tilanne, tiedä sitten miksi. Koko sen perjantain muru varoi kättä, piti sitä visusti paikallaan tarraten paitaansa kiinni. Äiti kehotti leikkimään molemmilla käsillä, vaan ei se muru millään meinannut. Mutta seuraavana aamuna koko juttu oli jo unohdettu ja käsi oli käytössä normaalisti.

Nyt ollaan eletty ilman kipsiä muutamia päiviä ja voi miten ihanaa! Saadaan elää normaalia elämää, jokainen vaate menee päälle heittämällä, lähes jokainen pikasuihku muovipussi kädessä on vaihdettu ammeeseen ja vesileikkeihin. Kaikki on tavallista, sitä ihan parasta tavallista lapsen elämää. Nyt eletään varoen, mutta normaalisti. Ei enää kipsiä meille, kiitos! Ja kiitos tästä terveestä pienestä kädestä. 

JOULUPUU

Joulupuu -lahjakeräys, mikä ihana tapa antaa jollekin jotain, joka ei sitä muuten ehkä saisi lainkaan. Niin mekin vietiin eilen pikkumurun kanssa paketti joulupuun alle laatikkoon, joulupukin avuksi. Muru oli kyllä vähän huolissaan, saahan hänkin punaisen paketin? Mutta niin äiti sitten selitti, että taatusti hänkin saa, mutta näin saa joku muukin pieni poika, joka ei ehkä muuten saisi. Autetaan vähän joulupukkia, jookos?

Yksi lahja vähemmän omasta joulusäkistä, tai miksei kaksi. Niin joku pieni jossain täällä ihan meidän lähellä omien silmiemme alla voi myös saada yhden punaisen paketin jouluaattona, josta riemastuu enemmän kuin arvata saatamme. Tai näin uskon. Ja se paketti saattaa olla sen pienokaisen ainoa tänä jouluna. Kyllä se omaa sydäntä lämmitti jättää se paketti sinne joulupuun alle tietäen sen ilahduttavan pian yhtä 3-vuotiasta poikaa jossain päin Suomea.

Siis lyhyestä virsi kaunis ja äkkiä mukaan keräykseen, koska vielä ehtii. Annetaan niille, jotka ei muuten saisi. Koska jokainen lapsi ansaitsee joululahjan, aivan taatusti.

Ihanaa joulun odotusta ja muistakaa muita, koska me ollaan kaikki tärkeitä. Jokaista pienokaista myöten. ♥

Kohti joulua - Piparkakkuiset pikkujoulut

Kohti joulua on Kaksplussan blogiverkoston oma joulukalenteri, joka vie sinut lähemmäs joulumieltä. Jokaisella meistä on oma aiheemme, jokaiselle päivälle aina jouluaattoon asti. Laita siis tonttulakki päähän, ota kuppi sitä iki-ihanaa höyryävää glögiä ja inspiroidu siitä miten valmistella joulua yhdessä lasten kanssa tai löydä ideoita omaperäisiin itsetehtyihin lahjoihin ja koristeisiin. Testaa jouluherkkuja maistuvilla resepteillä ja bongaa myös vinkit onnistuneisiin joulukorttikuviin!

Kolmannen luukun takaa löytyy resepti parhaisiin piparkakkuihin ja meidän pikkujoulu, jota vietetään joka vuosi ensimmäisenä adventtisunnuntaina. Pikkujoulu vie meidät mukaan joulutunnelmaan, ja saadaan harjoitella pienimuotoisesti tulevaa joulua pienen lahjan ja jouluisten herkkujen kera, kun tonttu on käynyt yön aikana ja piparitaikina on itse leivottu odottamaan pieniä leipojia.

Niin me tänä aamuna herättiin pikkujouluun, vaikka ulkoilma näytti ankeaa harmaata syyssäätä, löytyi meiltä paljon pikkujouluista mieltä. Sillä pikkujouluhan tarkoittaa meidän perheessä pienen pientä pakettia, jonka tonttu on yön aikana jättänyt sängyn vierelle, malttaa pieni näin paremmin joulun odotusta. Jos malttaa. Meidän minimurulla kun on vähän turhankin pitkä joululahjalista, oli sieltä tontun sitten helppo valita pieni lahjatoive pikkujoulupakettiin. Ja niin se murunen aamulla herätessään löysi tontun tuoman jouluisen paketin sängyn viereltä. Mutta oli se tonttu muistanut sitä isompaakin murusta, ja niin löytyi isinkin puolelta pieni jouluinen paketti. (Tai olisi löytynyt, ellei hän olisi saanut sitä jo eilen illalla..)

Niin ensimmäinen adventtisunnuntai kului pikkujoulua viettäen ja mummilla pientä jouluruokaa syöden. Mutta jos joku kuuluu pikkujouluun, kuuluu siihen ne itse leivotut joulupiparit! Ja niin me pistettiin pienet kätösemme taikinaan ja ruvettiin kaulimaan. Taikinan tein itse jo parisen viikkoa sitten pakkaseen odottamaan, ei tarvinnut siitä enää murehtia. Vaikka eihän se leipominen koskaan mitään murehtimista olekkaan. Ja koristelukarkitkin löytyi kaapista, kun niitä alelaareista on hamstrattu aina hyvän sauman satuttua. Siis kaikki eväät täydellisen pikkujoulun viettoon löytyi jo oman kodin perukoilta ja tietysti mummin ruokapöydästä.

Näin illalla saatiin nauttia piparin tuoksuisesta kodista, herkutella namien peittämillä pipareilla ja olla vaan yhdessä, joka mahtoi olla kaiken kohokohta. Koska perhe, se on tärkein. Piparit tulee vasta sen jälkeen.

Ihanaa pikkujoulua ja tässä parhaat piparkakut jokaisen joulun odotukseen ♥

Parhaat piparkakut 1,5 kg

2 dl tummaa siirappia

2 dl sokeria

1 rkl kanelia

1 rkl neilikkaa

1 rkl inkivääriä

1 rkl kardemummaa

250 g voita

2 kananmunaa

noin 9 dl vehnäjauhoja

2 tl ruokasoodaa

1/2 tl suolaa

Mittaa kattilaan tumma siirappi, sokeri ja mausteet ja kuumenna keskilämmöllä, kunnes seos kiehahtaa.

Lisää paloiteltu voi ja sekoita tasaiseksi, kaada suureen kulhoon ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Lisää munat taikinaan yksitellen hyvin sekoittaen.

Sekoita loput kuivat aineet keskenään ja lisää jauhoseos taikinaan sekoittaen vain sen verran, että taikina on tasaista.

Peitä kulho kelmulla ja siirrä taikina jääkaappiin tekeytymään yön yli.

Ota taikina ajoissa huoneenlämpöön ennen leipomista.

Kuumenna uuni 175-asteiseksi, leivo pipareita ja paista ne uunin keskitasolla 8-10 minuuttia.

Koristele piparit halutessasi kuorrutteella ja erilaisilla namuilla ja mikä tärkein, herkuttele!

Pipareiden seuraksi joulun odotukseen voit tehdä ihania joulukuusikoristeita, jotka löytyy eilisestä joulukalenteriluukusta Unelmalandian blogista ja huomenna Pandamaman blogissa pääset kurkistamaan joulukoristeluun ikkunoihin lasten kanssa! Pysy siis matkassa mukana ja muista kurkistaa kalenterin jokaiseen luukkuun, siis ihanaa joulun odotusta!

3-vuotiaan joulukalenteri

Niin kauan kuin suinkin muistan, meillä oli kotona (tietysti niiden jokaisen mukulan oman kuvakalenterin lisäksi) yksi yhteinen joulukalenteri seinällä, se äidin kirjoma kalenteri josta vuoron perään isoveljien kanssa avattiin nauha ja solmittiin ylätankoon. Tälläinen kalenteri löytyy nyt myös meiltä, tai oikeastaan jopa kaksi.

Meidän äiti kirjoi meille kaikille kolmelle sisarukselle omat kalenterit, ja sain toisen vielä mummin kaapin perukoilta, kun mummi lensi taivaaseen. Ja niin me ollaan siitä lähtien nostettu seinälle se mummin vanha kalenteri 24 punaisen nauhansa koristamana. Yhtenä vuotena pikkumurun ollessa vielä vauva, tehtiin me isomman murun kanssa toisillemme vuoronperään ylläreitä kalenteriin, oli vihje josta saattoi keksiä sen päivän yllätyksen paikan ja niitä sitten etsittiin. No viime vuonna murun iän puolesta oli vuorostaan hänen aikansa löytää kalenterista omat yllätyksensä, ja mummi näpersi pienen joulupussukan, johon kätkettiin jokaiselle aamulle jotain pientä kivaa tai hyvää murun joulun odotukseen.

Me ollaan tykätty tästä kalenterista, ja nimenomaan siitä, että kalenteriin on liitetty se pieni pussukka, josta löytyy se joka aamuinen jouluylläri. Ja niin on jälleen tämän kalenterin aika, se taisi olla maanantai, kun hain varaston seinältä kalenterin, ja nostin sen omaan paikkaansa. Pienet ylläritkin on jo hankittu, täytyisi vaan vielä valmistella pussitusta varten. Meiltä löytyy Lego Juniorin rakennustyömaa, josta jaetaan useampaan luukkuun sopivat yllätykset, löytyy Ryhmä Hau -tarroja, koska muru vaan on niin kova Ryhmä Hau- ja tarrafani. Löytyy myös parit herkut ja askartelusakset, joista ollaan jo jonkun aikaa puhuttu. Ja tietysti aattoaamuna viimeinen kalenterin luukku (tai nauha ja pussi) pitävät sisällään aavistuksen isomman yllätyksen, Ryhmä Haun koko kakkoskauden, auttaa sitten hieman siihen pukin tulon odotukseen, ehkä.

Mutta parasta koko kalenterissa on se ilo, joka me saadaan nähdä murulla jokaisena aamuna. Kuka niitä aamun luukkuja mahtaakaan siis odottaa kaikkein eniten, pikkumuru vai me isin kanssa?

Huomenna se alkaa, lähtölaskenta joulun odotukseen.. ♥ Laura

Kolmevuotias, käsi ja kipsi

Miten toimii arki kolmevuotiaan ja murtuneen käden kanssa? Vastaus on hyvin. Ja välillä taas vähemmän hyvin. Mutta pääsääntöisesti ihan hyvin.

Eniten haasteita on tuonut ehkä se, kun murtunut käsi on se murun parempi käsi. Se käsi, jolla tehdään kaikki. Ruokailu, leikit ja piirtämiset, ne on kaikki muuttuneet asteen haastavammaksi. Silti ollaan niistä kyllä selvitty, mutta on se herättänyt pienessä ihmisessä turhautumista ja ennen kaikkea myös harmitusta. Ja se kaikista suurin harmitus syntyy, kun ei pääse leikkipuistoihin tai leikkipaikkoihin, saati sitten uimaan. Mutta jos jotain hyvää haluaa hakea, saadaan tässä samalla murusta myös varsin taitava oikeakätinen.

Jatkuvasti täytyy varoa, eikä kättä saisi käyttää lainkaan. Mutta arvata saattaa, päteekö tämä käden käyttämättömyys kolmevuotiaalla? Ei tosiaan. Isillä on niskavillat pystyssä taukoamatta kun muru menee päätä pahkaa käsi heiluen ja välillä siihen nojaten, välillä sen päälle kaatuen ja milloin mitenkin. Välillä sitä tuumaakin, että tämä kipsiaika on isille paljon raskaampaa kuin pikkumurulle, heh.

Mutta onneksi!! Kalenterissa lukee jo päivä ja kellonaika kun on aika suunnata kipsin poistoon, eiköhän nämä tulevat kaksi viikkoa mene ihan silmissä, varsinkin kun tulee pikkujoulut ja ensimmäiset kalenterin luukutkin. Ei aikaakaan, kun päästään aamulla suuntaamaan keskussairaalaan ja tämä meille niin rakkaaksi tullut värikäs arjen vaikeuttaja saa sanoa meille hyvästit. Toivottavasti pysyvästi!

♥ Laura ja murupäät

Lastenhuone

Nyt kurkistetaan meidän lastenhuoneeseen, pikkumurun ikiomaan valtakuntaan. Vaikka leikit levitetäänkin useimmin olohuoneen lattialle, haluaa muru aina välillä sukeltaa omaankin huoneeseensa leikkimään. Mikä onkin hauskaa, koska silloin saa levittää kerralla enemmän leluja kun olohuoneessa lojuvia aarteita ei tarvitse kerätä pois..

Meidän lastenhuone on aavistuksen kömpelö, koska ovia on aivan liikaa aivan joka puolelle. Ensin on ovi, josta mennään lastenhuoneeseen. Vastapäätä tulee ovi, josta päästäänkin pesuhuoneeseen. No näiden ovien välissä vasemmalta löytyy oven takaa piilosta pannuhuoneen ovi, tosin se ei ketään häiritse. Mutta ei siinä vielä kaikki, nimittäin huoneen päästä löytyy ovi varastohuoneeseen ja löytyy vielä yksi ovi etupihan terassille, huh.

Ulko-ovi oli alusta asti suunnitteilla laittaa piiloon, mutta me mietittiin tosi pitkään mikä on paras keino peittää se. Pinterestin ihmeellinen maailma näytti erilaisia vaihtoehtoja joista löysinkin mieluisimman, nimittäin ihana valkoinen paneeliseinä.

Voi jestas ne on muuten kauniita. Isäntäkin vaikuttui ja niin me päätettiin rakentaa paneeliseinä. Tosin helpompaa jos joku osaavampi voisi sen rakentaa, ja onnekseni multa löytyy näppärä kaiken osaava täti Itä Suomesta, ja niin tätsy pääsi panelointihommiin. Eikä siinä kauaa näppäräsormiselta mennyt, kun seinä oli jo valmis.

Nyt huone on oikein soma, soma pieni lastenhuone kaikista ovistaan huolimatta. Löytyy mummin vanha tummanruskea kaappi, jonka huolin valkoisena. Löytyy Leevin ikioma sänky, johon ihastuin kalusteliikkeessä jo vauva-aikana. Löytyy myös murun oma pöytä kaikkia touhujaan varten, ja kivasti vielä leikkitilaa pehmoisella matolla. Löytyy siis kaikki tarpeellinen pienen pojan elämää varten omassa huoneessaan.

Äidin ja isin painajainen

Ihana aamupäivä vaihtui itkun täytteiseen iltaan viime viikon keskiviikkona, kun äidin ja isin painajainen kävi toteen. Murulle sattui jotain. Oli jälleen kouluilta ja istuin kuuntelemassa teoriaa hygieniapassia varten kun puhelimeen kilahti viesti äidiltäni, joka oli meillä vahtimassa murua. - Voitko soittaa?

Kun sitten soitin, kuului taustalta hysteerinen itku, itku jonka kaltaista en ole aikaisemmin pojaltani kuullut, ja mummi selittää kuinka muru kaatui muovisen pyykkikorin kanssa, käteen sattui eikä kipu lopu ja hän haluaa äidin. Selvä, kamat laukkuun, takki kainaloon ja lujaa vauhtia kotiin. Kyllä siinä syke nousi ja äidin kädet tärisi, itkukaan ei tainnut olla kaukana. Kun omalla lapsella on hätä, on hätä myös äidillä.

Muru löytyi meidän sängystä itkuisena, mummi silitti käsivartta, joka oli paisunut silmissä, eikä kipukaan ollut hellittänyt. Soitettiin vaarille, jonka kanssa lähdettiin päivystykseen, isi matkusti samaan aikaan linja-autolla kohti Helsinkiä koulutukseen, ja kaikilla oli hätä.

Kaikki peukut ja kehut meidän sairaalalle, me päästiin nopsaan asiasta toiseen ja muru sai kilulääkettä, palkkioksi pehmonallen, joka nimettiin Joulu-Tero-nalleksi, jonka jälkeen lääkäri tuli kokeilemaan kättä. Itkuhan siinä tuli, mutta äidin silitykset auttoi ja päästiin pian kuvantamiseen. Tulos jäi hieman epäselvä, mutta murtumaa löytyi ja kipsi asetettiin pienen pojan käteen.

Nyt ollaan sitten eletty viikon päivät käsi paketissa, maanantaina käytiin uudessa kuvassa varmistamassa asentoa ja tuomiona kipsi neljä viikkoa kädessä, eikä sitä saisi käyttää lainkaan. Muru on silti iloinen, se sama äidin ja isin hauskuuttaja, vaikka välillä turhautunut kun kaikki ei suju yhtä hyvin ja käsi kutiaa niin vietävästi. Joka päivä hän kysyy, koska käsi menee pois? Eli toisin sanoen koska kipsi lähtee ja saa taas riehua normaalisti.

Mutta onhan se hurjaa, se itku ja käsin kosketeltava kipu omalla lapsella, se on taatusti jokaisen äidin ja isin painajainen. Oli se ainakin meidän.

Isänpäivän Geisha-brookiet

Monta pientä suukkoa,

halauksiakin yllin kyllin.

Ehkä onnittelulaulukin,

ja paljon, paljon herkkuja!

Eikös näistä jo saada isänpäivä aika täydellinen?

Meillä isi sai nukkua pitkään, tai olisi saanut ellei olisi tarvinnut lähteä aamuksi jo tenniskisoihin. Mutta ajatus on tärkein. Pekoniakin olisi saanut aamupalapöytään jos olisin sitä tajunnut ostaa. Ja jälleen ajatus on tärkein. Niinpä joululimppua juustolla ja pippurimeetvurstilla, sekä yhdellä keitetyllä kananmunalla. Näytti tuo siitäkin varsin tyytyväiseltä, varsinkin kun meidän isimies ei mikään aamupalaihminen ole. 

 

Kakkuakaan ei ollut, eikä lahjaakaan. Koska me vietettiin isänpäivää tavallaan jo eilen! Eli ei huolta, lahjuksia saatiin kyllä, ja isin itse valitsemaa leipomusta. Ylimakeaa mättöä, isin lempisuklaista leivottua Geisha-brookieta. Lahjakääreeseen oli kääritty isin joululahjaksi toivoma uusi pleikkaripeli, joka yllättikin jo isänpäiväpaketissa. Mutta taatusti isänpäivän kortti vei voiton sata-nolla, nimittäin meidän pikkumies oli tehnyt sen ihan itse kerhossa.

Se oli tiistai, kun muru tuli kerhosta ja äiti löysi kerhorepusta paketin. Muru sanoi ettei siitä saa puhua, se on isin yllätys. Niinpä muistutin ettei iskällekkään sitten kerrota, ja muru sanoi: - en kerro, sinä voit kertoa. No ei äiti kertonut, mutta muru kertoi. Kun isi tuli kotiin oli ensimmäinen asia murun suusta - onko jo isinpäivä? Isi minulla on sinulle kortti! Sitä ei saa kertoa!

Niin me vietettiin oikeaa Isänpäivää tenniskisojen parissa (jotka isi voitti!) ja mummilla ja vaarilla lounaalla. Varsin kiva päivä tämäkin, ja vaikka Isänpäivä onkin kohta jo ohi, vietetään meillä Isänpäivää huomennakin. Koska onhan Isänpäivä oikeasti joka päivä. 

Loppuun vielä äklömakeat mutta niin ihanat 

Geisha-Brookiet

Brownie-taikina

100 g voita

150 g tummaa suklaata

2 1/2 dl fariinisokeria

3 munaa

2 dl vehnäjauhoja

1 dl mantelirouhetta

1/2 tl suolaa

Geisha-cookie-taikina

100 g huoneenlämpöistä voita

2 dl sokeria

2 huoneenlämpöistä munaa

2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

1 dl hasselpähkinärouhetta

150 g geishaa rouhittuna

Valmista ensin brownie-taikina.

Sulata kuutoitu voi ja paloiteltu suklaa kattilassa, sekoita tasaiseksi ja anna jäähtyä.

Lisää sokeri ja munat ja sekoita.

Yhdistä kulhossa kuivat aineet ja sekoita taikinaan.

Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (noin 20 x 30 cm).

Nosta vuoka puoleksi tunniksi jääkaappiin.

Valmista cookie-taikina. 

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri kuohkeaksi.

Lisää munat yksitellen vatkaten.

Yhdistä kulhossa jauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja pähkinärouhe ja lisää taikinaan nopeasti sekoittaen.

Lisää vielä rouhittu suklaa.

Nostele cookie-taikina kahden lusikan avulla nokareiksi brownie-pohjan päälle.

Paista leivosta 175 asteessa noin 30-40 minuuttia, kunnes leivos saa kauniin värin mutta jää sisältä tahmeaksi. Älä paista liikaa!

Tarjoile kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa!

Ihanaa ja erittäin makeaa Isänpäivää ♥

Klassiset karjalanpiirakat

Meidän minimurun iltapalapöydän ehdoton suosikki on karjalanpiirakka, eikä mikä tahansa karjalanpiirakka vaan hovi ruoka riisipiirakka. Joskus vaihdellaan saarioisten vaaleisiin riisipiirakoihin, mutta kyllä se kestosuosikki silti säilyy samana. Mutta nyt maisteltiin jotain vielä erilaisempaa, äidin tekemiä klassisia karjalanpiirakoita.

Tein kerran aiemmin jo näitä itse, mutta muru tais olla vielä niin pieni, että piirakat meni meidän aikuisten suihin. Ja koska sunnuntaina oli ruokakauppa päivä, eikä tuoretta leipää tarjoiltu oli aika tehdä uusi satsi omien kätösten piirakoita.

Kauhea vaiva ja aikaa vievää hommaa, oli ajatus joskus aikoinaan. Mutta eihän se ihan niinkään ole, koska nehän tulivat aivan käden käänteessä. Puuro porisemaan ja taikinan ainekset kulhossa sekaisin. Sehän oli jo melkein siinä. Pari tankoa ja palasiksi, muutama kaulinta ja puurot päälle, rypytykset reunoihin ja ylikuumaan uuniin niin että leivinpaperikin käryää. Ei kuulostakkaan niin vaivalloiselta ja aikaa vievältä hommalta, vai mitä?

Ja kaiken kukkuraksi muru söi piirakoita kolme ja lisää olis huolinut mutta kun ei sitä pientä masua voi liikaakaan venyttää. Hölmö minä kun ei olla useammin pyöräytetty näitä itse, ehkä tähän tulee muutos tulevaisuudessa ja itse leivotuista karjalanpiirakoista tulee osa meidän arkea. Koska onhan ne aikast hyviä. Ja jos haluaa ekstra hyvää, munavoi kuuluu aina karjalanpiirakoihin..

Tässä yksi versio niin kovin puhutuista karjalanpiirakoista, ihan tosi ne on aika vaivattomia!

  

Klassiset karjalanpiirakat noin 12 kpl

Riisipuuro

2 1/2 dl vettä

ripaus suolaa

1 1/2 dl puuroriisiä

nokare voita

1/2 dl maitoa

Taikina

reilu 1 dl vettä

ripaus suolaa

reilu 2 dl ruisjauhoja

1/2 dl vehnäjauhoja

1/2 dl grahamjauhoja

Keitä puuro. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää suola ja riisi.

Keitä kunnes vesi on imeytynyt ja lisää voi ja maito hyvin sekoittaen.

Keitä noin 30 minuuttia välillä sekoitellen, ettei puuro pala pohjaan.

Valmista taikina kun puuro on valmis. 

Sekoita vedestä, suolasta ja jauhoista napakka taikina.

Leivo taikina pötköksi ja leikkaa paloiksi.

Pyörittele palat palloiksi ja kauli ohuiksi kuoriksi.

Levitä kuorille puuroa ja rypytä piirakoiksi.

Paista 275-300 asteessa noin 15 minuuttia.

Piirakat voi sivellä kuumina vesi-voiseoksella jos haluaa (25 g voita ja 1 dl kiehuvaa vettä) 

Lapselle pieni voi olla suurta

Märkä maa ja hyytävän kylmä tuuli, ei ne lasta haittaa.

Tyhjä puisto ja harmaa sää, ei nekään lasta haittaa.

Uusi keinu ja liukumäet, ne voi nähdä ilona lapsen kasvoilla.

Isoisän nauru ja keinun vauhti, siinä vasta onni onkin.

Kuinka niin pieni voikin olla niin suurta pienelle lapselle, ei hän muuta iloonsa tarvitse.

Isoisän pieni asunto Pomarkussa, yksi ainoa uusi tukkirekka ja isoisä.

Jo nämä riittävät täydelliseen päivään pienelle lapselle.

Jakamaton huomio ja läsnäolo, miten lapsi onkaan onnellinen.

Illan pimeys ja kotimatkan aika, - isoisällä oli kivaa, oli ensimmäinen asia pienen pojan suusta.

Koska ei ne lapset muuta tarvitse, niille riittää vähäisinkin. Oltaispa me aikuiset samanlaisia.

Lisää näitä päiviä, koska pieni voi olla suuren suurta.

♥ Laura

Anoreksiasta lihotuskuurille

Missä meidän uusi vauva on? Anoreksia, saanko syyttää siitä sinua, koska siinähän se syy piilee,  mikä p ja aska pirullinen kirous. Ne oli ne teinivuodet kun toivat tämän pirulaisen omaan pääkoppaani ja sen kanssa taisteltiin ja lopulta voitettiin kovan työn jälkeen. Mikä kaikkein hassuinta, en osaa tänäkään päivänä sanoa miten suunta vaihtui ja pääsin itse niskan päälle, niin vain kävi.

Mutta niinhän se on, kun siihen kerran sairastuu saa sitä kantaa läpi elämän. Ainakin jollain tavalla jossain muodossa - aina se painaa takaraivossa vaikkei sitä päältäpäin huomaisikaan. Niin se hiipi yllättäen ja kapusi takaisin pääkoppaani jyräten alleen ja kovaa. Oliko se imetyksen ansiota, siihen hikipäiset ja pikkuhiljaa jopa pakkomielteiset jumpat päälle ja niin se kroppa vain haihtui olemattomiin.

Suloisista raskauden tuomista pehmeistä piirteistä ei ollut jälkeäkään, tilalla näkyi ainoastaan luinen ja kalpea vartalo väsyneestä äidistä puhumattakaan. Tyhmä, voi mikä tyhmä voikaan ihminen olla. Alku meni ihan huomaamatta, kilot karisivat vaikkei niistä olis alunperinkään tarvinnut karista kiloakaan ja läheiset sen kun saarnasivat, tsemppasivat ja tukivat vuoronperään jos edes jokin menis jakeluun - vaan sairas mieli kun ei vastaanota mitään.

Niin sitä mentiin aika pohjamudissa, ihmeteltiin kun eivät ne kuukautiset synnytyksen ja imetyksen jäljiltä vieläkään palanneet vaikka syy taiskin olla aika ilmiselvä. Kaksi ja puoli vuotta sitten me juteltiin raskaan vauvavuoden jälkeen kun kaikki alkoi helpottaa että voishan se toinen tullakin jo. Niin me alettiin yrittämään, vaikka hankalaahan se oli alunperinkin kun kuukautiskiertoa ei ollut.

Pikkuhiljaa pyydettiin neuvoa neuvolasta, imetys kun oli yhä käynnissä käskettiin odottaa puoli vuotta sen lopettamisen jälkeen josko se kierto sitten palautuu. No ei palautunut. Eikä palautunut lääkkeilläkään. Eikä ole palautunut vieläkään. Vaikka nyt paino näyttää reippaat seitsemän kiloa enemmän kuin kaksi ja puoli vuotta sitten. Nyt ollaan päästy jälleen itse niskan päälle ja vaaka näyttää saman verran kuin ennen raskautta, painoindeksikin pamahti juuri normaalin puolelle - niinpä vois uskoa ja toivoa josko se kierto sieltä vielä palautuisi.

Mutta ehkä se vaatiikin tällä kertaa muutaman ekstrakilon, kuka tietää. Niinpä me jatketaan samalla linjalla, lisää kiloja ja samalla lisää taistelua oman pääkopan kanssa. Se on ihan okei, kuulen sanovani ja huomaan olon olevan jo kevyempi. Kyllä me tämä voitetaan vielä ihan täysin, ihan varmasti. Se on se pienen pieni käärö, joka pistää vauhdilla eteenpäin, miten se mieli voikin toivoa jotain niin kovasti. Jotain niin pientä mutta silti maailman suurinta. Sitä pientä sisarusta.

 Jos jotain hyvää, onneksi useimmiten me ihmiset opitaan virheistämme, nimittäin voin luvata kautta iankaikkisuuden tätä virhettä en enää toista, tähän en enää lähde. Tätä vastaan taistelen viimeiseen asti, koska se olen minä joka hallitsen, ei tämä sairaus. Se on tämä perhe joka merkitsee, se on tämä yhteinen elämä joka merkitsee. Ja ihan totta, mulla on ihan hyvä olla kehossani vaikka se välillä unohtuukin. Koska oikeesti, me ollaan kaikki kauniita, vaikka oliskin muka muutama ekstrakilo.

 Ehkä mekin päästään vielä kaikkien näiden pettymyksien jälkeen voittoon, koska luovuttaa me ei ainakaan aiota. Kärsivällisyyttä, niin kun se oma isi aina sanoo. Kärsivällisyyttä.

 ♥ Laura

Aarrejahdissa

Me järjestettiin minimiehelle pieni aarrejahti näin halloweenin kunniaksi. Meillä ei olla vietetty halloweenia koskaan sen kummemmin, ainakaan omien muistikuvieni mukaan, mutta nyt ollaan haluttu mummin kanssa tehdä uusia perinteitä ja viettää pienimuotoisesti myös sitä halloweenia. Ja niin me tänäkin vuonna mentiin mummille laittamaan ruokaa ja leipomaan pientä hyvää, sekä muru pääsi aarrejahtiin!

Kuvia kännykkään, kännykästä paperille ja paperit piiloon. Ja niin muru lähti jahtiin. Aarre löytyisi kurpitsakulhosta, kunhan muru ensin löytäisi sen kurpitsakulhon, ja kyllähän hän löysikin.

Ja niin se jätkä löysi oitis aarteensa piilostaan, ihan ilman apuja. Piilot valittiin tietysti sen mukaan, että murun olis ne helppo hoksata, eli tuttuja juttuja mummin kodista. Aarrekulhosta löytyi muutama suklaakonvehti ja murulle niin rakas Rekku, joka valloitti samantien pienen pojan sydämen - Saako Rekku tulla omaan kotiin? hän kysyi pentua halaten. Tottakai saa.

Ensi vuonna keksitään uusi jahti ja uusi piilo kurpitsakorille, mutta siihen asti se saa odotella omassa piilossaan mummin kaapissa.

 ♥ Laura

Ensilumi

Me kurkittiin sälekaihtimien välistä kuinka ensilumi satoi tummaa pihaa vasten. Rakkaan minimiehen ensimmäinen ajatus tästä kuului näin: - Tuleeko joulupukki nyt?

Eihän se pukki ihan vielä tule, vaikka joululahjalista onkin kerrottu jo moneen kertaan. Kai meidän muru vaan olis jo ihan valmis joulun viettoon, mutta niin olis äitikin. Ollaan me piparitkin leivottu jo moneen kertaan, nytkin on itse leivottu piparkakkutaikina jääkaapissa odottamassa huomista, lahjoistakin suurin osa löytyy varastosta tai muista piilopaikoista. Mutta tämä lumi ei tullut jäädäkseen, eikä tullut vielä joulukaan.

Silti, vaikka talvi vasta näyttikin vain pienen muistutuksen olemassaolostaan, päästiin me heti nauttimaan siitä ja sen tuomasta ilosta. Kun seuraavana aamuna koko piha oli lumen peitossa ja lisää satoi koko päivän, puettiin me sopivat tamineet päälle, napattiin mummin stiga autotallista ja lähdettiin matkaan. 

Äiti veti kelkkaa ja poika piti hauskaa. Matkalla laskettiin kaikki mahdolliset mäet ja Vilmakin pääsi nauttimaan ensilumesta ilman hihnaa metsäpoluilla. Kotiin tultiin vauhdilla melkein kahden tunnin päästä, kun tämän äidin kengät sekä sukat lotisivat totaalisesti, kyllä menee ne jalkineet taatusti vaihtoon - mutta onneksi äitikin on esittänyt pukille yhden joululahjatoiveen, jonka myös tietää saavansa, liittyen juurikin uusiin talvikenkiin.. 

Kotipihalla muru taiteili vielä lumienkeleitä pihalle jonka jälkeen päästiin kotiin vaihtamaan kuivia sukkia jalkaan, ja vaihtaa saatiin molemmat. Tuo se lumi vaan niin joulufiiliksen, ja saa tuodakin, sehän on jo aivan kulman takana. Mutta josko vietetään ensin tulevaa halloweenia, meillä on ainakin jotain pientä kivaa tiedossa pienelle miehelle. Ja pienen ilo on myös meidän aikuisten ilo, eikös ♥

Siispä ihanaa viikonloppua ♥ Laura

Toscakakkua

Kun se isäntä kerran sitä toscakakkua kaipasi parisen viikkoa sitten, sai hän sitä nyt näin syysloman kunniaksi - vaikka iskällä itsellään ei lomaa olekkaan. Eli kakku oli taatusti ansaittua, ehkä menikin lohtuherkkuna?

Tänään siis alkoi syysloma, ei koulua eikä kerhoa, vain koko viikko ilman sen kummempia menoja tai aikatauluja. Kun sitä koulua nyt on ollut useamman viikon ja kerhot päälle, osaa sitä nauttia ihan eri tavalla täysin tyhjästä viikosta. Muru on jättänyt päiväunetkin nukkumatta, joka näkyykin positiivisesti illalla kun on aika painua yöunille. Pää tyynyyn ja muru on jo unilla, lähes tunnin aikaisemmin kuin mitä päiväunien kera.

Meillä on siis viikko edessä täynnä tyhjää, täynnä ihan mitä me vaan halutaan. Eli luultavasti vähän liikaa ryhmä hau-leikkejä, ainakin jos minimuru saa päättää. Toscakakkuakaan ei enää ole, se kun meni parempiin suihin jo viikonlopun aikana, kun me otettiin varaslähtö lomailuun. Mutta ehkä me selvitään, tai sitten me tehdään uusi kakku. 

 Toscakakku

2 munaa

1 1/2 dl sokeria

2 1/2 dl vehnäjauhoja

1 1/2 tl leivinjauhetta

1/2 dl maitoa

150 g voita sulatettuna

Kuorrutus

50 g voita

2 1/2 dl mantelilastuja

1 dl sokeria

1/2 dl kuohukermaa

1 rkl vehnäjauhoja

Voitele ja jauhota 22 cm irtopohjavuoka reunoilta ja laita pohjaan leivinpaperi.

Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

Lisää jauho-leivinjauheseos ja maito-voisulaseos kevyesti sekoittaen.

Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa noin 20-25 minuuttia.

Mittaa kuorrutusaineet kattilaan, sekoita.

Anna kiehua hiljalleen, kunnes seos sakenee hieman.

Levitä kuorrutus pohjalle ja paista vielä 200 asteessa noin 10 minuuttia, eli kunnes pinta on kauniin ruskea.

Meillä syötiin puolikas satsi pohjataikinaa pienemmässä vuoassa ja täyssatsi kuorrutetta päälle, toimii! Mukavaa lomaa kaikille lomalaisille ♥ 

♥ Laura

Miten kertoa kolmevuotiaalle Jumalasta?

Koska mulle usko on tärkeä asia, on mulle myös tärkeetä että siitä tulee osa myös meidän murun elämää. Koska usko tuo turvaa ja siihen voi tukeutua kun elämä tuntuu vähänkin raskaalta tai kun asiat painaa harteita liikaa kohti kylmää ja kovaa maata. Pieni tai suuri rukous saattaa helpottaa ja usko johonkin parempaan voi jo yksistään helpottaa raskasta taakkaa. Niin mä haluan myös mun lapseni uskovan, uskovan että joku varjelee ja pitää huolta, sekä kantaa läpi koko elämän. Ja nyt en tarkoita sitä äitiä tai isiä.

Mutta miten kertoa kolmevuotiaalle Jumalasta? En halua tuputtaa, en tunkea väkisin ajatuksia toiselle, vaan haluan että muru saa itse kokea uskovansa. Ja ensimmäinen askel uuteen maailmaan, Taivaan Isän syleilyyn oli taatusti seurakunnan kerho. Kerhossa lauletaan Jumalan kämmenellä, joka on jo jäänyt murun mieleen. Kerhossa rukoillaan ruokarukous ja Jumala on läsnä koko kerhotoiminnassa, niimpä se helpotti äidin työtä ensimmäisen askeleen kohdalla.

Heti seuraava askel sattui kuin tilauksesta, kun muru kysyi mikä koru äidin kaulassa oikein on. Se on risti. Entä mitä se tarkoittaa, hän kysyi seuraavaksi. No niinpä äiti yritti mahdollisimman helposti ja yksinkertaisesti selittää, se tarkoittaa sitä että äiti uskoo Jumalaan, ja Jumala asuu taivaassa pitäen meistä kaikista huolta. Me voidaan rukoilla ja pyytää apua jos meillä on hätä. Ja niin se pieni poika seuraavaksi sanoi tahtovansa samanlaisen.

Varmistin vielä, ymmärsikö kulta mitä se tarkoittaa jos kantaa ristiä kaulassaan ja niin hän sanoi tietävänsä. Sanoi haluavansa silti. No äiti lupasi ostaa, mutta vasta vähän myöhemmin kun kulta on valmis sitä kaulassaan kantamaan. Ei korut sovi vielä kolmevuotiaalle, mun mielestäni.

Mutta nykyään me lähetetään yhdessä pusuja taivaaseen Taivaan Isälle, niin me tehtiin pienenä myös meidän oman isin kanssa. Juuri muru huuteli perään että - Taivaan Isä! Anna mulle pusu! Ja äidistä se oli mielettömän suloista.

Usko on asia, josta voidaan kinastella hamaan loppuun asti, mutta mulle usko on toivoa, se on turvaa ja se kantaa läpi jokaisen surun ja vie onnellisuuteen. Ja omasta uskostani voin kiittää meidän isiä, meidän murun isoisää. Vaikka monesta ollaan erimieltä, löytyy edes yksi asia josta ollaan samaa mieltä, siis isille kiitos siitä.

Vielä huominen aikaa osallistua arvontaan, klikkaa TÄSTÄ! 

♥ Laura

Mokkapalat kääretortuksi

Me pidettiin tänään sellaista harvinaista kahdenkeskeistä aikaa miehen kanssa, tehtiin ruokaa ja pötköteltiin sängyssä ainakin kaksi tuntia. Ja kyllä voin vannoa ettei olla tehty sellaista sitten pikkumurun syntymän, eli kolmeen vuoteen.

Ruokaan kuului tietty myös jälkkäri, ja rakas toivoi toscakakkua, joka sitten vaihtuikin mokkapalakääretorttuun uuden makulehden inspiroimana. Tosin sehän leivottiin jo edellispäivänä, mutta jäi meille vielä vähän tällekin päivälle ja mummille ja vaarillekin vietäväksi.

Mutta mikä sen mukavampaa kuin köllötellä sängyssä keskellä päivää ilman mitään kiirettä mihinkään, ilman että kukaan roikkuu hihassa ja repii käsivarresta leikkimään. Ainakin näin kerran kolmessa vuodessa, suosittelen. Ja suosittelen myös kokeilemaan tätä uutta herkkua mokkapaloista, koska tää oli oikeasti tosi herkkua (ja makeaa!).

Mokkapalakääretorttu

Pohja

3 munaa huoneenlämpöisenä

1 1/2 dl sokeria

1 dl perunajauhoja

1 1/2 rkl kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhetta

50 g voita sulatettuna

Täyte

100 g tummaa suklaata

1 dl vispikermaa

Kuorrutus

35 g voita

2 rkl kahvia tai vettä

3-4 dl tomusokeria

reilu rkl kaakaojauhettta

1 tl vaniljasokeria

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi.

Yhdistä kuivat aineet ja lisää jauhoseos siivilän läpi, sekoita varovasti.

Lisää vielä voisula.

Kaada taikina leivinpaperille uunipellille ja paista pohjaa 225 asteessa 5-7 minuuttia.

Ripottele puhtaalle leivinpaperille sokeria ja kumoa kypsä pohja sen päälle, irrota leivinpaperi ja kääri torttu löysälle rullalle jäähtymään.

Valmista täyte rouhimalla suklaa ja laita se kulhoon.

Kuumenna kerma kattilassa, mutta älä keitä. Kaada kerma suklaan päälle ja anna seoksen olla hetken aikaa, niin että suklaa sulaa. Sekoita tasaiseksi ja nosta jääkaappiin.

Vaahdota jäähtynyt täyte sähkövatkaimella ja levitä täyte pohjan päälle.

Rullaa kääretorttu leivinpaperin avulla kiinteäksi rullaksi ja nosta jääkaappiin tekeytymään ainakin tunniksi.

Valmista vielä kuorrute sulattamalla voi kattilassa, lisää muut aineet ja sekoita. Lisää tomusokeria sen mukaan, että saat täytteestä sopivan kiinteää levitettäväksi kääretortun päälle.

♥

Siis kääretorttu jääkaappiin odottamaan, lapset mummolaan ja kultamurun kaikkuun, mitä luksusta. Koska saadaan me vanhemmatkin nauttia myös niistä pienistä hetkistä ilman niitä maailman tärkeimpiä ja rakkaimpia pikkumuruja. Ja niin meidän kuuluukin.

♥ Laura

Muistakaa myös käydä osallistumassa arvontaan!