torstai 27. huhtikuuta 2017

Rakkaudesta

Elämässä kuuluu olla rakkautta. Rakkaudesta kuuluu myös puhua, ainakin silloin tällöin. Niinpä nyt on sen aika, nyt puhutaan rakkaudesta. Tarkemmin ottaen rakkaudesta meidän perheen isäntään.

Pelkkä rakastan sinua ei ole ainoa tapa kertoa rakkaudesta. Jokin ihan pienen pienikin asia voi kertoa siitä yhtä hyvin - ellei jopa paremmin. Ehkä oma päivittäinen rakastan sinua osoitukseni on ruoanlaitto. Huomioin rakkaani laittamalla hänelle ruokaa, usein jopa jotain mukamas ekstrahyvää, josta tiedän toisen niin ilahtuvan. Myös pieni herkku kauppareissulta on tapani osoittaa rakkautta, kerron sillä muistavani häntä ja ajattelevani häntä ollessamme erossa. Vaikka teko on suorastaan mitätön, on sen takana silti hiven rakkautta.

Rakkautta on myös kodin kunnossapito. Viihdyn (edes jossain määrin) siistissä kodissa, miksei siis perheenikin. Niinpä siivoilen aika ajoin, jopa päivittäin ainakin jotain pientä. Näin mieheni on mukava palata pitkän työpäivän jälkeen jossain määrin siistiin kotiin. Leluja nyt löytyy aina olohuoneen lattialta, mutta ihmekkös kun eräs pieni mies on niiden äärellä leikkitouhuissa.

Tiedän osoittavani rakkautta liian vähän halauksin ja suukoin, eikä puhdas koti tai makuhermoja miellyttävä ruoka korvaa sitä. Siinä onkin parantamisen varaa, mutta sen tiedostaminen on jo pieni osa voittoa. Onnekseni rakkaani on yksi kärsivällisimmistä ihmisistä joita olen koskaan tavannut - siksi hän onkin niin täydellinen puolisko minulle.


Kun ajattelen miestäni ajattelen häntä rakkaudella. Ajattelen kuinka kiitollinen olen kaikesta, jonka hän on minulle ja meille antanut. Ajattelen kuinka hyvä isä hän on pojallemme, yhtään kaunistelematta paras. Ajattelen hänen huomaavaisuuttaan, teräshermojaan eikä saa unohtaa komeaa ulkokuorta. Koskaan ei tarvitse ajatella miksi mahdoinkaan alunperin häneen rakastua - sehän on kristallinkirkasta. Hän on täydellinen mies, täysin oikeanlainen miesmalli. Ja hän on minulle äärettömän rakas.

Sanokaamme useammin rakastavamme, halakaamme enemmän ja suudelkaamme myös. Ennen kaikkea kunnioittakaamme rakastamme, ajatelkaamme häntä hymyillen ja ikävöiden. Ja muistakaamme se, miksi alunperin rakastuimme. Uskoisin näillä pääsevämme jo pitkälle, itse ainakin olen menossa perille asti - oman rakkaani kanssa.


♥ Laura

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Uusi harrastus

Me ollaan nyt harrastettu kaksi vuotta muskaria, alun alkaen mummi ja vaari sen keksi ja niin me mentiin kokeilemaan. Se oli vielä sitä aikaa, kun oltiin vähän ujoja ja arkoja, pidettiin lujasti äidin kädestä kiinni ja elkein kerrottiin kun kaivattiin syliin. Toista on nyt, nyt kun äidin kättä ei enää tarvita eikä syliä varsinkaan - muskarissa siis. Siellä mennään oman pään mukaan eikä ainakaan tehdä mitään mitä täti sanoo. Siispä me tultiin siihen tulokseen, josko muskarin aika olis ohi kun käytävällä juokseminen kiinnostaa minimiestä huomattavasti enemmän.

Mutta jotain olis kiva harrastaa, näkis niitä muita vaahtosammuttimen mittaisia pikkuihmisiä ja pääsis touhuamaan jotain mielekästä. Kysymys kuuluukin mitä? Iskällä on iso aikomus ja innostus opettaa pikkumurulle tennistä, vaan ihan pikkuisen myöhemmin. Niinpä tämä äippä uppoutui internetin loputtomaan maailmaan ja kaivoi ja kaivoi.

Ehkä jotain tanssia. Ainakin sais vauhtipää olla vauhdissa. Kyllä olikin vaikea löytää harrastusmahdollisuuksia ihan pienille lapsille, tai sitten en vaan osannut hakea, sekin on varteenotettava mahdollisuus. Mutta löysin kuin löysinkin jotain, jotain meille sopivaa ja vauhdikasta! Aikakin on enemmän kuin loistava ja hinta ei saa naamaa irvistämään. Siispä sähköpostia menemään.

Ja niin meidät toivotettiin oikein tervetulleiksi kokeilemaan uutta harrastusta, piti vain odottaa pääsiäisen yli, kun ei silloin harjoituksia ollut lainkaan. Niinpä me mentiin eilen sunnuntaina viideksi innokkain mielin kokeilemaan taekwondoa!

Äiti istahti sohvalle seuraamaan kun isi ja poika pisti menemään. Täytyy myöntää, siinä katsellessakin puoli tuntia meni kuin siivillä, saati sitten miehillä itse touhutessa. Meidän muru oli yksi nuorimmista, ekaa kertaa ja silti touhusi mielettömän hyvin. Vetäjä näytti mitä tehdään ja sitten tehtiin perässä.

Ensin lämmiteltiin (vaikka nämä jälkeläiset ehtivät jo vartin verran ennen tunnin alkua juoksennella isojen pallojen kanssa pitkin salia) kulkemalla eri tyyleillä salin toiseen päähän ja takaisin. Välillä juostiin, tehtiin punnerrus ja juostiin takaisin. Välillä vuorostaan mentiin karhukävelyä ja sen perään kyykkykävelyä. Kyllä äiti rupes nauramaan kun pikkujätkä ekaa kertaa meni karhukävelyasentoon ja pisti menemään hirveetä vauhtia eteenpäin. Oikea luonnonlahjakkuus.

Lämmittelyn jälkeen venyteltiin - se ei niin meidän menopäätä kiinnostanut, mutta malttoi istua isin kanssa lattialla. Ja sitten olikin temppuradan aika. Kuperkeikkoja, potkuja ja juoksua mattoa päin. Sen jälkeen vielä kiipeiltiin vanhempaa pitkin ja painittiin. Kivaa oli kaikilla ja varmasti mennään uudelleen. Jo tämän ensimmäisen kokeilukerran jälkeen ollaan aika varmoja, että tästä tulee meidän murun uusi harrastus. Jes!


Mitä teillä harrastetaan?

♥ Laura


lauantai 22. huhtikuuta 2017

Parasta aikaa tässä ja nyt

Mitä ihanaa ja parasta aikaa, ei sillä etteikö aina äitinä olo olisi ollut ihanaa ja parasta, mutta just nyt vaan on niitä juttuja, jotka tekee juuri tästä ajasta jotenkin aivan uskomattoman ihanaa.

Pelkkä vessareissukin voi tuoda niin paljon rakkautta pintaan, kun siinä ensin pikku poika tarttuu ihan odottamatta äidin kaulaan ja halii oikein lujaa - lujaa ja pitkään.

Vaikka pieni papupata höpöttää ummet ja lammet niitä ja näitä, höpöttää se myös mielettömän paljon kauniita ja äidin sydämen sulattavia höpötyksiä. Toisinaan hän kertoo, kuinka äiti on paras, toisinaan äiti on ihanin ja toisinaan niin rakas. Aamuisin vaahtosammutin seisoo vessassa äidin vieressä ja sanoo äitiä katsellen - äiti sinä olet nätti.

Myös pussaaminen on tärkeää, niin äidille kuin pojallekin, pusuja jaetaan vuorotellen, ihan joka päivä. On se vaan niin herttainen, kun pieni poika muiskauttaa suukon oikein muiskaus äänen kera.

Mikään ei myöskään vedä vertoja sille, kuinka pienet ja niin kiireiset kämmenet illalla silittää vuorostaan äidin hiuksia. Minä voin vähän silittää sinua, hän sanoo ja kädet liikkuu äidin hiuksilla. Ja sitten onkin vuoronvaihto, äidin vuoro silittää kunnes pikkumies nukahtaa unten maille.

Myös sana kiitos kuuluu meidän jokaiseen päivään. Pieni rakas kiittää vilpittömästi kun on sen aika. Kiittää ruuan jälkeen ja kiittää jos saa jotain. Myönnän kyllä, joskus täytyy vähän muistuttaa, mutta heti perään tulee joka kerta niin kaunis kiitos.

Vaikka välillä tulee vähän hölmöiltyäkin, seuraa siitä anteeksi pyyntö - anteeksi tai olen pahoillani. Mutta myös äidin ja isin tulee pyytää anteeksi jos ollaan oltu tuhmia, eli toisin sanoen komennettu murua. Joskus se pikkumies pyytää anteeksi ihan ilman syytäkin, tosin äiti kyllä kertoo heti ettei suotta jos anteeksi pyydettävää ei ole. Joka tapauksessa huomaavainen poika.

Mikään ei vedä vertoja sille, kuinka oma poika tulee ja kertoo olevansa äidin parhain rakas. Kertoo myös rakastavansa ja ihan totta näyttää sen myös. Jokainen halaus, jokainen suukko ja jokainen silitys kertoo kyllä kaiken tarvittavan. Myös tarve äidin kaikkuun iltaisin kertoo äidin olevan pienen pojan tuki ja turva. Niin äiti silittää tai rapsuttaa pienen pellavapään yöunille, suukottaa vielä perään ja kuiskaa hyvää yötä. On tää vaan ihan parasta aikaa.


♥ Laura

torstai 20. huhtikuuta 2017

Lakritsimutakakkua vaarille

Kyllä tällä kertaa pääsiäinen meni aika lailla keittiössä uunin äärellä leipoessa. Ensin pistettiin tulille sitä porkkanajuustokakkua, toisena päivänä hyödynsin muutaman pikimustan banaanin jääkaapin lokerosta iltapala leipää varten, ja vielä ennen sitä uunissa käväisi lakritsinen mutakakku joka pääsikin isovanhemmille jälkiruokapöytään vaarin syntymäpäivän kunniaksi.

Vaan miksi lakua? No sehän on sanomattakin selvää - vaari tykkää lakusta. Ennen suosikkina kauan säilynyt hopeatoffee vaihdettiin jo hyvän aikaa sitten lakuihin, kun tais vaarilla tulla napa täyteen mustaa toffeeta. Ei kai ihmekkään kun me kaikki aina juhlapäivinä kannettiin pussi tai laatikko tolkulla sitä hyvää vaarille. Ja kaikki vedettiin suht nopeasti napaan, niin että vain paperit oli enää todistamassa niiden olemassa olosta.

Mutta niin tai näin, nyt mutakakkutaikinaan eksyi parisataa grammaa herkullista ja pehmeää Pandan perinteistä lakritsia. Muutama suupala eksyi matkalla parempiin suihin, pakkohan se on myöntää - ja myönnettäköön myös, on se vaan hyvää. Minun omat murusetkin toi uintireissultaan kaupasta kerman niin saatiin kylkeen vielä kermavaahtoa, kuuluhan se mutakakun seuralaiseksi ilman muuta! Se tai vaniljajäätelö.

Mikä parasta (ellei nimenomaan halua vaivaa ja aikaa vievää) mutakakku syntyy aivan kädenkäänteessä, ei tarvita vatkaimia kuin omat kätöset, ainekset sekaisin vaan ja uuniin. Miten helppoa ja hyvää! Uunista jäähtymään ja yöksi jääkaappiin, voila ja vaarin lahjus on valmiina vietäväksi.

Ja niin se sunnuntaiaamuisen lenkin jälkeen kannettiin kermavaahdon kera mummolaan odottamaan jälkiruokahetkeä ja jälleen kerran hyvin maistui. Pääroolissaan esiintyvä lakukin maistui kuin maistuikin kakussa ja toi siihen tosi kivan lisämaun, varsinkin jos tykkää lakusta. Tässäpä taas suositeltavaa leivonnaista, olkaa hyvä!


Lakritsimutakakku

4 kananmunaa
4 dl sokeria
200 g voita
4 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
200 g pehmeää lakritsia pilkottuna

Kuumenna uuni 200 asteeseen.
Vuoraa noin 24-25 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla.
Vatkaa käsin kevyesti kulhossa kananmunat ja sokeri.
Lisää sulatettu voi.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne taikinaan.
Kääntele joukkoon lakritsipalat.
Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.
Kakun keskusta saa jäädä kunnolla taikinaiseksi.
Tarjoile kakku lämpimänä tai seuraavana päivänä jääkaappikylmänä kermavaahdon tai vaniljajäätelön kera.


♥ Laura

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Pääsiäisen porkkanajuustokakku

Nyt on masu yhä täynnä makeaa, niin me taas eilen vedettiin (ainakin minä vedin) kunnon sokeriöverit. Ei kai ihme kun kotona että mummillakin oli mariskoolit täynnä pääsiäisherkkuja, oli töhnämuna-jälkkärit ja lisäksi vielä sitä leipomaani porkkanajuustokakkua. Mutta se vasta herkkua olikin, eikä lainkaan makeaa - vaan juuri sopivassa tasapainossa porkkanakakkua ja juustokakkua. Eli tästä vaan leipomaan, onhan pääsiäistä jäljellä vielä rutkasti!


Porkkanajuustokakku

Kakkutaikina:
2 munaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 tl vaniljasokeria
reilu 2 tl kanelia
1 dl sulatettua voita
ainakin 3 dl porkkanaraastetta

Vuoraa 22-24 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat.
Lämmitä uuni 175 asteeseen.
Raasta noin 3 porkkanaa.
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, sekoita joukkoon kuivat aineet, porkkanaraaste ja voisula.
Kaada seosta vuokaan 2/3 osaa.

Juustokakkutaikina:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl sitruunan raastettua kuorta
2 munaa

Mittaa tuorejuusto, sokeri, vaniljasokeri ja sitruunan kuori kulhoon, vatkaa matalalla nopeudella kunnes seos on tasaista ja paksua.
Lisää munat yksitellen.
Kaada kevyesti juustokakkuseosta kakkutaikinan päälle 2/3 osaa.
Tiputtele loput porkkanakakkutaikinasta juustokakkuseoksen päälle pieninä nokareina.
Valuta loput juustokakkuseoksesta kakun päälle ja marmoroi pinta.
Paista uunissa noin 45-60 minuuttia ja laita yön yli jääkaappiin.

Kuorrutus:
150 g tuorejuustoa
2 dl vatkattua kermaa
1 dl tomusokeria

Vatkaa kuorrutteen kerma vaahdoksi.
Sekoita joukkoon tuorejuusto ja tomusokeri.
Kuorruta kakku ja istahda nauttimaan.


♥ Laura

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Pääsiäismunajahti

 Heti pidennetyn viikonlopun jälkeen toiseksi parasta pääsiäisessä on tietenkin pääsiäismunat, toisin sanoen ne herkkusuiden suklaamunat! Niitä haettiin pitkin maita ja mantuja jo pienestä pitäen, äiti ja isi sanoi kun lämpeni tai kylmeni, kunnes kaikki oli löydetty - ja heti perään syöty.

Ja niin me jatkettiin näitä perinteitä, nyt oli vuorostaan meidän pikkumurun vuoro hakea pupun piilottamia suklaamunia, vaikka Leevi onkin ne kaikki nimennyt yksinomaan kinder-muniksi. Löytyi piilosta myös yksi iso pahvinen pääsiäismuna, jonka mummi oli hankkinut ja täyttänyt erilaisilla pääsiäisherkuilla ja tietysti yhdellä pikkuautolla. Sovittiin sitten, että jaetaan sen sisällön sokeriset herkut kaikkien kesken, ettei tule liikaa yhdelle pienelle ihmisen alulle. Iskä tais vaan olla mielissään, kun pääs osingoille.

Pupu oli piilottanut yhden pääsiäismunan myös isille, muna näytti vallan tavalliselta kananmunalta mitä nyt väriä se oli saanut siveltimestä ja painoa vaan oli tuplasti tai jopa triplasti enemmän ja sisältäkin paljastui silkkaa suklaata - ja vieläpä iskän herkkusuklaata eli geishaa. Mistä lie pupu tämän tiesi, jääköön se mysteeriksi.

Tällä kertaa munajahdissa apuna oli äiti ja isi ja isille oma vihje geisha-munalleen. Kaikki löytyi ja innokkaana niitä etsittiin heti aamutuimaan. Ei se suklaa niin tärkeää ollut pienemmälle vaan se ylläripylläri mikä sieltä sisältä paljastui. Vaikka onhan ne tänä päivänä aika kehnoja jos vertaa omaan lapsuuteen, kun kinder-munista paljastui ylikivoja pikku-ukkoja niin kuin meillä sanottiin. Oltiin sitten kateellisia kun isoveikka sai hienomman ja omasta tuli pelkkä koottava turhake. Voi niitä pääsiäismuistoja, vaan nyt tehdään uusia ja parempia.

Nyt ollaan päiväunilla aamupuistoilun ja päivällisen jäljiltä, unien jälkeen lähdetäänkin sitten mummille grillaamaan pääsiäisen kunniaksi ja herkuttelemaan eilen leipomallani porkkanajuustokakulla, mmm nam. Eli ei muuta kuin vallan ihanaa ja suklaista pääsiäistä!


♥ Laura

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Unitaistelu

Pieni pellavapää, höpöttävä suu ja mieli täynnä hullunkurisia ajatuksia. Löytyy myös levottomat jalat varpaiden päihin saakka, vikkelät sormet vailla tekemistä ja liuta tekosyitä ettei vaan tarvis nukahtaa. Näin koetellaan äidin ja isin väsyneitä hermoja, vaikka samalla onnistutaan tuomaan naurua ja iloista mieltä. Miten voikaan 2-vuotias olla niin taitava.

On ensin luettu iltasatu, perään puhallettu pikkuvalo sammuksiin ja seuraavaksi vaaditaankin jo vettä. Mutta äiti ja isi on jo askeleen edellä, vesilasi tuodaan lipaston päälle jo valmiiksi ennen iltasatua. Sitten unille, eikö vaan? Se sopii, vastaa pikkuinen pellavapää. Mutta toisin kävi, kyllähän se jo tiedetään.

Niin pyöritään ja hyöritään, höpötellään ja kokeillaan. Ei ainakaan olla hiljaa ja paikallaan, sillonhan vois vaikka nukahtaa. Näin meidän höpönassu tekee illasta toiseen, kunnes vihdoin melkeinpä jopa yllättäen matkaa hän höyhensaarille ja näin ollen nukahtaa.

Jo rauhottui villit jalat ja pikkuiset varpaat, hauska höpötyskin vaihtui haukotusten kautta tasaiseksi tuhinaksi. Pää jäi paikoilleen silitysten alle, kädet pitää yhä pupuja otteessaan mutta hellin sormin. Niin siinä taas kävi, pikkuruinen hävisi illan taistelun silmäluomien tullessa jälleen vähän liian raskaiksi. Nähkööt nyt kauniita unia, juurikin niitä höyrylaivoja - vaan ei tällä kertaa junia, josko mielummin niitä autoja. Vaikka sama se, kunhan nukkuu hyvin hymyssä suin. Äidin oma rakas.

Taistellaan tämä sama taistelu uudelleen jälleen huomenna, vaan ennen sitä käydään muutkin yöpuulle ja nauretaan huomenna toinen toistemme hassutuksille. Rakastetaan yhtä paljon kuin tänäänkin ja pussataan edes yksi pusu enemmän. Siispä hyvää yötä muillekin, valmistautukaamme pääsiäispupujen vierailulle.


♥ Laura

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Kaikki irti päiväunista

Kun päiväuniaika koittaa, joka tapahtuu onneksi vielä joka päivä, alkaa äidin oma aika. Vaikka se aika ei kestä kovinkaan kauaa, täytyy siitä ottaa kaikki ilo irti. Niin me mennään yhdessä pötköttämään isolle sängylle ja aletaan päiväunille. Tai no, äitihän ei osaa nukkua päikkäreitä (pitäis varmaan opetella) niinpä on tehtävä jotain muuta.

Yleensä syliin eksyy iPadi ja ruudulle paukahtaa jokin mukaansa tempaava sarja. Lisäpisteitä hetkelliseen omaan aikaan tuo jokin tekeillä oleva käsityö, ja niitähän riittää. Välillä tehdään villasukkia, samaan aikaan on parikin eri neuletakkia tekeillä ja nyt uutena villityksenä innostuin tyynynpäällisistä.

Ja mikä parasta, samalla saadaan kotiin jotain uutta ja itse tehtyä tuomaan kodikkuutta ja väriä elämään. Pakko myöntää, tyynystä tuli niinkin kiva että kaveri on jo tekeillä toisista jämälangoista. Vai mitä olette mieltä?


Mitä te muut teette päiväuniaikana?

♥ Laura

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Kolmistaan

Voi sitä ilon määrää, kun pikkumies aamulla hoksas isin olevan kotona. Seitsemältä jo hereillä ja heti piti saada tuliaiset, tietenkin. Niinpä isi kiltisti nousi ylös ja lähti hakemaan uutta kuljetusrekkaa keittiön pöydältä, eikä saa unohtaa niitä kaikkia pikkuautoja jotka löytyi rekan sisältä.

Voin kertoa, meillä ei olla tehty tänään yhtikäs mitään muuta kuin leikitty uudella kuljetusrekalla. Hieman tarkennettuna: rekka on täytetty ja tyhjätty, kannettu kantokahvasta aina välillä ja taas täytetty ja tyhjätty. Ja näillä toistoilla on menty koko päivä. Onneksi isi on ruhtinaallisesti jaksanut leikkiä tätä samaa autoleikkiä pikkumurun kanssa, joka nauttii kaikin siemauksin isin läsnäolosta.

Ainakin äiti nyt tietää, mitä me koko ens viikko murun kanssa tehdään, kyllästymiseen asti. Leikitään täyttöä ja tyhjäystä. Kunpa vaan päästäis yhtä nopeesti eroon tosta yllättävästä nuhakuumeesta, joka iski meidän pikkumuruun. Nyyh. Ja sormet ristissä toivon sen kiertävän minut kaukaa.

Nyt me nautitaan kaikki toisistamme loppuilta näin palmusunnuntain kunniaksi, kun ollaan kerta kaikki taas kotona. Vähän halitellaan ja leikitään, niistetään tukkoista nöpönenää ja ollaan vaan. Huomenna kun alkaa jälleen uusi työviikko, mutta onneksi pian on jo pääsiäisloma. (Sisältäen paljon suklaamunia ja vapaa päiviä, ai että.)


♥ Laura

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Tampereelle ja takaisin

Huh huh mikä päivä. Ei voi muuta sanoa. Me siis käytiin eilen pikkumiehen ja mummin kanssa ensin ikeassa ja siitä jatkettiin vielä ideaparkiin vähän lelukaupoille ja syömään (..ja ehkä pyörähdettiin meidän yhdessä suosikkiliikkeessä, kuka tietää..). Aamu aloitettiin ulkoilulla, kotiin syömään ja menoksi. Jätkä nukahti autoon just niin kun äiti sen olikin suunnitellut.

Ja niin me oltiin jo perillä. Skipattiin tällä kertaa suosiolla huonekalut ja esittelyhuoneet, ja niin me siirryttiin suoraapäätä takaisin alakertaan tavaraostoksille - eikä saa unohtaa sitä tärkeintä, kenkäkaappia. Vaikka mentiin vauhdilla, hurahti siinäkin jo ensimmäinen tunti ihan heittämällä, pikkumies istui kärryissä ja selitti innoissaan kun kaupassa on tosi kivaa! Ehkä asiaa auttoi myös uudet palat junarataan ja veturi plus vaunut, kiitos mummin.

Ideaparkissa suunnattiinkin suinpäin suoraan isoon lelukauppaan, ihan vaan katselemaan kun se on pojasta niin kivaa. Ja voi jestas miten pieni ihminen voikaan seota niin totaalisesti suuressa lelukaupassa, jossa on pomppulinnaa ja trampoliineja joilla vieläpä saa pomppia. Sinnehän se pieni sukelsi, hiki päässä pomppulinnaan. Ja niin rupes masukin kurnimaan ja ravintolaan syömään, muru sai sitä pitsaa josta on nyt jo monta päivää puhunut, hyvin upposkin - jälkkärijätski saatiin laittaa kahden haukun perästä roskaämpäriin. Meidän Leevi ei taida vielä sisäistää sitä tosiasiaa että jätski menee eri mahaan, aina.

Mutta niin tai näin, saatiin me vielä mummin kanssa koluta Mangon tarjonta ja ehkä jotain pientä löytyi, niin mummille, äidille kuin pojallekin. Ja sitten kotiin. Okei, pysähdyttiin me vielä kotikaupungin citymarketissa Ben & Jerry's ostoksilla kun kehtas taas laittaa ne tarjoukseen. Ja vielä pikaistakin pikaisempi pysähdys kotikulman takana olevalle ärrällä, kun ihana uus Emman kakkukirja saapui adlibrikseltä, jes!

Täytyypä siis myöntää, kiva käydä mutta aina kivempi palata takas kotiin. Koiramurutkin sai omat tuliaisensa tänä aamuna, ei tarvinnut enää illalla pistää mylläkkää päälle ja vinguttaa uusia leluraatoja - Luna kun jatkais varmaan aina aamuun asti. Tänään käytiin vielä muskarissa ja huomenna leikitään kummisedän kanssa (jos vaikka saatais se rakennushommiin..), sit isikin jo tulee takasin kotiin ihan huikeen tuliaisensa kanssa jota herra jo eilen illalla esitteli pikkumurulle facetime-puhelussa. Sitä odotellessa.


Ihanaa aurinkoista perjantai-iltaa! ♥ Laura

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Lähtölaskenta alkaa

Lähtölaskenta äiti-poika-aikaan alkaa, kun isi huomenna kurvaa linja-autolla kohti Helsinkiä koulutusmerkeissä. Mutta ei se mitään, vaikka ikävöidään toisiamme siltä seisomalta pärjäämme myös hyvin. Iso plussa on tietysti auto, jonka iskä mukavasti jättää meidän menopäiden käyttöön, päästään sitten sinne sun tänne kun seinät rupee ahdistamaan.

On meillä jo onneksi suunniteltuna ikea-reissu heti torstai päivälle, johon saatiin mummikin ylipuhuttua (ei tarvinnut kuin mainita) mukaan. Tosin ostoslistalta löytyy tasan kaksi asiaa: kenkäkaappi ahtaaseen kenkien täyttämään eteiseen ja valokuville kehyksiä. Loppulasku jääkin sitten nähtäväksi vasta kotimatkalla.. Heh heh.

Kyllähän se isi jo lupaili pikkujätkälle jotain tuliaisia, kun kerta on taas yön yli poissa -reissussa, ehtihän se murunen heti innostua kyselemällä mitä tuliaisia, mutta sekin jää yllätykseksi, eihän isikään sitä vielä taida tietää. Äitimurulle vaan ei luvattu mitään ainakaan näin ääneen, mutta mulle riittää se oma kultamussukka lauantai-iltana rapsuttamaan kutiavaa selkää. Siinä on tuliaista kyllikseen.

Vielä pieneksi lohdutukseksi isäntä toi kyllä juuri äsken kaupasta herkuttelujäätelöä äidin yksinäisiin iltoihin (omasta pyynnöstäni). Osti toki itselleenkin pienen lohtuherkun matkaksi, meni siinä pilalle oma yllärini, kun laukusta piti löytyä matkalla ässä-mix-karkkipussi, vaan nyt jää kyllä odottamaan lauantai-iltaa.

Nyt on sitten menossa olohuoneessa isin ja pojan riehumisaika, täytyy kai kerätä vähän varastoon, kun ei isi ole riehuttamassa ja äiti on aika tylsä mitä riehumiseen tulee. Mutta riehukoot nyt, ikävöidään sitten huomenna.


♥ Laura

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Mikä mustikkamutakakku!

Voi että, meillä oli mukava viikonloppu! Rakkahin tätini viihdytti meitä aina tähän päivään asti, sitä höpöteltiin ja syötiin, vähän herkuteltiin ja rakennettiin. Tai oikeastaan tätini rakensi, nimittäin lastenhuoneen seinä sai uuden elämän ja voi että, se on hieno! Siitä sitten myöhemmin lisää, vaan nyt jaan teille ihanan ohjeen jolla me herkuteltiin tänä viikonloppuna. Ja sen voinen mainita, että hyvää oli, taas kerran, ja super helppoa sekä vaivatonta.


Mustikkamutakakku
100 g voita
2 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 1/2 - 2 dl mustikoita (tuoreita tai pakastettuja)

Kuumenna uuni 200 asteeseen. 
Vuoraa 16 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele vuoan reunat.
Sulata voi.
Vatkaa käsin kevyesti sekaisin kananmunat ja sokeri.
Lisää seokseen sulanut voi.
Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää ne taikinaan sekoittaen vain sen verran, että taikina on tasaista.
Kääntele joukkoon mustikat.
Kaada taikina vuokaan ja paista kakkua noin 15 minuuttia. Kakku saa olla keskeltä kunnolla taikinainen, älä paista liikaa!
Irrota kakku vuoasta ja siirrä tarjoilualustalle, voit säilyttää kakkua myös yön yli jääkaapissa ja nauttia kylmänä.
Tarjoile ehdottomasti kermavaahdon tai vaniljajäätelön kera, tai niin kuin meillä - molempien.

Ihanaa huhtikuista sunnuntaita! ♥ Laura