tiistai 27. kesäkuuta 2017

Epäonnistunut clomifen-kuuri

Jos palataan ajassa hieman taaksepäin, tuonne joulun tienoille kun isännän kanssa sovittiin että jos ei ne omat kuukautiset palaa vielä vuoden vaihteenkaan jälkeen, varataan uusi aika samalta yksityiseltä jonka luona kävin jo alkusyksystä. Tällä kertaa meillä oli valmiina toivomuslista, lista josta löytyi yksi ainokainen rivi: clomifen-kuuri.

Ikinä tai ikinä ja ikinä, ei saisi lukea internetistä juttuja, mutta kun se on niin helppoa ja muiden kokemukset kiinnostaa jos löytyy vähääkään omia kokemuksia vastaavia. Ja niinpä taas oli tullut luettua illat pitkät iPadin näytöltä muiden kokemuksia clomifen-lääkkeestä. Mehän ei tiedetty sen olemassa olosta tuon taivaallista ennen kuin syksyisellä gynekologikäynnilläni lääkäri sen ohimennen mainitsi, ja sen jälkeen törmäsinkin jatkuvasti keskustelupalstoihin joissa jaettiin omia kokemuksia kyseisestä lääkkeestä.

Keskustelupalstat joista löysin itseni lukemassa muiden höpötyksiä olivat 90 % onnistuneita clomifen-kokemuksia, joilla lähes kaikki olivat ennemmin tai myöhemmin raskautuneet. Niinpä tarmoa täynnä suunnattiin tammikuussa yhdessä gynekologin juttusille ja esitimme toiveemme, ja niin me poistuttiin apteekin kautta hymy korvissa, josko tällä nyt tärppäis.

Clomifenin tarkoitushan on kypsyttää munasoluja ja näin ollen aikaansaada ovulaatio. Lääkkeessä on monisikiöraskauden riski, jonka tähden kuurin aikana tulisi suorittaa ultraaminen jossa varmistetaan että lääke tosiaan toimii, eikä se kypsytä saman aikaisesti liian montaa munasolua. No, meidän kohdalla ei jostain syystä ultrattu enkä myöskään ovuloinut kahden ensimmäisen clomikierron aikana, ja niinpä jätin gynekologilleni soittopyynnön ja pyysin että nostaisimme annostusta, joka on muilla tepsinyt.

Lääkäri suostui oitis, muttei silti edes ehdottanut ultraa. Kahdella seuraavalla kierrolla sain viivat ovulaatiotesteihin kierron 18-19 päivinä, mutta vuoto alkoi jo kierron 22-24 päivänä. Itkuhan siitä seuras, joka kerta. Jos ovulaatio ikinä kunnolla edes tapahtui, jäi kierto lääkkeen takia aivan liian lyhyeksi eikä raskaus saanut edes mahdollisuutta alkaa. Niinpä päätin sulkea koko lääkepurkin ja antaa ajan kulua. Edes hetken. Aina sinne keväiseen pikkumurun neuvolakäyntiin saakka.

Kaiken kerrottuani neuvolan lääkärille näytti hän kummastuneelta clomifenin käytöstä - ei tosin sanonut mitään, vaan kehotti josko tehtäis se lähete sinne keskussairaalaan ja niin me sitten tehtiin. Ja sieltä saatiinkin jälleen uutta uskoa ja pientä varmuutta tulevasta, nyt mennään sillä lihotuskuurilla ja syksyllä yritetään uusin konstein. Mutta oma kokemukseni clomifen-lääkkeen toimivuudesta on iso pettymys ja päänsärkyyn johtaneet itkut päälle. Ehkä ne luulot oli liian korkeella ja pudotuskin sattui vietävän paljon, kun matkaa alaspäin oli melkoinen matka.

Näin jälkikäteen uusin hakusanoin kirjoitettuna on löytynyt varmasti yhtä monta keskustelua epäonnistuneistä clomifen-kuureista kuin onnistuneistakin. Niitä ei vaan tietenkään tullut haettua siinä vaiheessa, kun koitti löytää niitä onnistuneita tarinoita joista sai toivoa ja uskoa että tämä toimii varmasti kun se toimii niin monella muullakin. Vaan ei sais niin sokeena uskoa.


Onko kukaan muu kokeillut clomeja ja millä tuloksilla?

♥ Laura

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Mökkijuhannus

Kylmä tuuli suoraan mereltä sai kyllä tämän mamman pukemaan kaksinkerroin neuletta päälle, kunnes keksittiin siirtyä mökin taakse auringon paisteeseen ja tuulen suojaan. Siinähän sai jo luopua päällimmäisestä neuletakista ja kääriä pitkähihaisen hihoja kohti kyynärpäitä. Siinä pikkujätkä leikki patjalla isin ja setien vanhoilla mökkileluilla punaisine poskineen lämpimässä auringossa.


Me siis vietettiin juhannusta mummin ja vaarin kanssa mökillä Merikarvialla tehden kaikenlaista ja samalla ei yhtikäs mitään. Piha täynnä leluja, paljon hymyä ja kurnivia masuja - aina ensimmäiseen ruokailuun saakka, kunnes siitä lähtien syötävää tarjoiltiinkin jatkuvalla syötöllä aina iltaan asti. Eipä tarvinnut nälässä viettää mökkipäivää.

Pikkumuru kalasti myös ihka ensimmäisen kalansa isin avustuksella haavilla ja pusikosta löytyneellä maan matosella. Se tuotiin näytille olutlasissa uiden, pieni sormi uskalsi jopa kokeilla kalaa jota äiti ei kyllä olisi tohtinut tehdä. Mutta kyllä se kala päästettiin omaan kotiinsa takaisin esittelykierroksen jälkeen, ei tehty kalasoppaa tällä kertaa.


Vaari lämmitti illaksi saunan ja pikkumuru tohti pulahtaa isin sylissä kylmään mereenkin, viidesti. Äkkiä pyjama päälle ja lämpimään mökkiin iltapalalle, mummin laittamaa mökkipitsaa ja jälkkäriksi leipomaani raparperipiirakkaa vaniljakastikkeella ja mummin ostamalla herkkujäätelöllä. Ilman päiväunia meidän pikkumies nukahti samalla sekunnilla kun silmänsä sulki vaarin pedissä, äidin kaikussa.

Niin me aikuiset jatkettiin vielä tovi iltaa pelien lomassa herkutellen suklaalla ja metrilakuilla kunnes väsy painoi ja matka yöpuulle alkoi. Tänään ollaankin istuskeltu lähinnä mökin puolella nauttien toistemme seurasta vesisateen kastellessa pihanurmea. Siinä olikin hyvä pelailla ja höpötellä, syödä vielä lounaaksi savukalaa ja kasata laukut autoon kotimatkaa varten.


 Siinä se juhannus tällä kertaa, perheen kanssa vietettyä laatuaikaa, entäs muilla?

♥ Laura

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Kahden vuoden takaiset eläinsynttärit

Koska loputon vesisade muistuttaa kuinka syksy lähestyy hurjaa vauhtia (vaikka kesä ei ole päässyt vielä edes alkuun), tarkoittaa se myös tulevia syntymäpäiviä. Ja niitähän täytyy miettiä jo ajoissa, on sitten huomattavasti mukavampaa järjestellä kun ajatus on kasassa jo varhaisessa vaiheessa. Ja onhan mulla pientä ajatusta jo tulevasta syntymäpäivästä, mutta se jääköön odottelemaan sitä syyskuuta.

Vaan ennen sitä, kun kerta ne synttärit on jo valloittaneet osan ajatuksista, halusin muistella hieman meidän 1-vuotissyntymäpäiviä, olihan meillä sentään teema ja kaikki!

Teemaksi valittiin silloin eläimet, joka huomioitiin myös pukeutumisessa. Ja hauskaahan se oli, pientä ekstrakivaa jo ennestään kivalle päivälle. Olihan meillä pieni pehmokrokotiili palkkioksi parhaiten pukeutuneelle ja sekin valittiin täysin yhteismielin, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä kuka ansaitsi tuolloin voiton kotiin - ja sehän oli tietysti karhuksi pukeutunut vaari, hui! (Kuvassa iskä lainaa vaarin naamaria)


 Eläinteema oli helppo ja hauska toteuttaa, me käytettiin duplo-eläimiä (hyvin tiskattuina) tarjoiltavien koristeluun ja pöydille myös, ja ne sopivatkin oikein kivasti kun pikkumies nyt tykkäsi jo silloin leikkiä duploillaan. Äidin ja isin ostama syntymäpäivälahjakin meni teemaan mukaan, muru sai ison safariduplopaketin, joka oli täynnä erilaisia viidakon eläimiä.

Mitä me sitten tarjoiltiin, kas tässä tulee

oli täytettyjä kroisantteja, huomatkaa kalmarin olomuoto,

 oli voileipäkakkua krokotiilin koristelemana,


tietysti myös perinteinen täytekakku (jonka mummi kiltisti leipoi) löytyi meidän tarjoilupöydältä,


myös äklömakeita domino-suklaavaahtolaseja löytyi joita ei pystynyt syömään kokonaista lasillista kerralla, siis ihan totta ei pystynyt,

ja viimeisenä äidin hassun hauska kilpparikakku, joka kätki sisälleen unelmatorttua, herkullista!

Niin kun ehkä huomaa, meidän kekkereissä tarjoillaan aina vähän jopa liikaa leipomuksia, mutta kun yksi sortti makeaa ja yksi suolaista kuulostaa niin tylsältä ja vähäiseltä (vaikka jääkaappi pursuaakin ylijääneistä leivonnaisista seuraavan viikon, ettekä ikinä arvaa paljonko häistä jäi kotiin vietäväksi..) ja synttäreitäkin vietetään meidän taloudessa vain kaksi kertaa vuodessa, onhan meillä pikkujätkän kanssa sentään sama syntymäpäivä.

Mutta näillä eväillä vietettiin ensimmäisiä synttäreitä, viime vuonna oli lettukemut ja tulevan syksyn synttärit on vielä suuri mysteeri. Minkälaisia syntymäpäiviä teillä muilla on vietetty?

♥ Laura

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Mantelikakkua vanilja-raparperitäytteellä

Kun nyt kerta eletään sitä raparperikautta ja meidän ihka omatkin raparperit ovat kasvaneet hullun lailla, ihan toista maata kuin viime kesänä, piti tietysti laittaa uuni päälle ja sähkövatkain käyntiin.

Perjantaina tuli anoppilasta isännälle viestiä päästäänkö seuraavana päivänä illallispöytään, kun ulkomailla asustelevat sukulaiset tulivat joka kesäiselle vierailulleen. No sehän tarkoitti ilman muuta oivaa tekosyytä leipomiselle, vaikka eihän leipominen koskaan mitään tekosyitä kaipaakkaan.

Niinpä, pussillinen raparperiä pakkasesta ja takapihalta vähän lisää ja huh! Hei meilläkin kasvaa tänä vuonna komeat raparperit, täytyis käydä hakemassa ja pilkkomassa loputkin pakastimen puolelle, alkoi olla aikamoiset varret kukkineen. Mutta joka tapauksessa, kahden kattilan ja kulhon sotkemisen jälkeen kakku pääsi uunin lämpöön ja kun sitä tiskiä ei ollut vielä tarpeeksi täytyi sitä valmistaa vielä kotitekoinen vaniljakerma kakun kaveriksi.

Vaikka kyseinen kakku olikin hieman aikaa vievä, oli se helppo valmistaa ja sitäkin helpompi syödä, sen verran herkullista kuitenkin. Olihan se anoppi leiponut itsekin raparperistä samaa kakkua kuin viime kerrallakin (josta jo aiemmin mainitsinkin), vaan tällä kertaa ulkomuoto oli kauniimpi ja maku yhtä hyvä kuin aiemminkin. Niinpä me syötiin kahta eri sorttia raparperikakkua ja haaveiltiin vastavierailusta Portugalin lämpöön ja uima-altaisiin. Jos sitä vielä..

 Mantelikakku vanilja- ja raparperitäytteellä

 200 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
4 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 tl kardemummaa

Vaniljatäyte:
2 dl kermaa
2 rkl sokeria
1 muna
2 tl perunajauhoja
2 tl vaniljasokeria

Raparperitäyte:
1 l raparperia
2 rkl vettä
1/2 - 1 dl hillosokeria
1 tl kanelia

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
Lisää huoneenlämpöiset munat yksitellen voimakkaasti vatkaten.
Sekoita keskenään kuivat aineet ja sekoita taikinan joukkoon.
Vuoraa 24 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja taputtele reilu puolet taikinasta jauhotetuin käsin pohjalle ja reunoille. 
Nosta vuoka ja lopputaikina jääkaappiin jähmettymään.

Valmista vaniljatäyte.
Sekoita kattilassa kerma, sokeri, muna ja perunajauhot.
Kuumenna koko ajan sekoittaen kiehumispisteeseen, nosta levyltä ja anna jäähtyä.
Lisää jäähtyneeseen seokseen vaniljasokeri.

Valmista seuraavaksi raparperitäyte.
Kuori ja paloittele raparperit ja laita kattilaan veden ja hillosokerin kanssa.
Kuumenna miedolla lämmöllä välillä sekoitellen, noin 10-15 minuuttia, ota levyltä ja jäähdytä kylmässä vesihauteessa.
Ota vuoka ja taikina jääkaapista, kaada pohjalle ensin vaniljatäyte ja sen päälle jäähtynyt raparperitäyte.
Kauli lopputaikina jauhotetun leivinpaperin päällä vuoan kokoiseksi levyksi ja kumoa paperin avulla kakun kanneksi, painele reunat tasaiseksi.
Paista kakkua 175 asteessa uunin alatasolla 45-50 minuuttia.
Tarjoile vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.
 Vaniljavaahto:
1 munankeltuainen
1 1/2 dl maitoa
1/2 dl tomusokeria
1-2 tl perunajauhoja
2 tl vaniljasokeria
1- 1 1/2 dl kermaa vatkattuna ja vaniljasokerilla maustettuna
Sekoita kattilassa keltuainen, maito, tomusokeri ja perunajauhot.
Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos sakenee. Älä keitä.
Anna jäähtyä ja lisää sitten vaniljasokeri.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta vaniljasokerilla.
Lisää vaniljakastike kermavaahdon joukkoon ja vatkaa sekaisin.

Kesäistä sunnuntaita ♥ Laura

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Toiveena raskaus ja äidin lihotuskuuri

Josko nyt olis aika avata hieman tätä meidän vauvahaavetta, vaikka aihe on arka ja itkuinen, pieni avautuminen asiasta keventää mieltä ja sydäntä jo aavistuksen verran.
 
Niinhän se on, me toivotaan just nyt enemmän kuin mitään muuta yllätys yllätys sitä toista lasta, eikä se ole salaisuus eikä mikään. Sitähän ollaan toivottu jo toista vuotta ja huokaus päälle. Yli vuoden päivät ollaan, tai tarkennettuna minä olen syönyt jos mitäkin lääkkeitä, niin terolutista clomifeniin eikä mikään auta. Kun ongelmamme ydin piilee poisjääneistä kuukautisista, vai tarkennetaanko niistä jotka eivät koskaan synnytyksen jälkeen palanneetkaan.


Onhan se syykin ihan tiedossa, kuukausi synnytyksestä ja vaaka näytti komeat tai ei niinkään komeat - 10 kg, lukuunottamatta niitä viittä kiloa jotka jäi jo synnärille. Imetys vei suurimmat mehut ja ylenpalttinen hikiliikunta loput. Ruokaakin olis toki voinut pistää suuhunsa pikkuisen enemmän, mutta tehty mikä tehty ja nyt on palautumisprosessin aika. Ja voi miten kauan se voikin kestää. Vaikka painoa kerryteltiin pikkuhiljaa lisää, ei se tunnu silti riittävän oman hormoonitoiminnan toimimiseen.

Niinpä me yksityisen jälkeen käännyttiin kunnallisen puoleen, ihan sinne äippäpolille asti ja sieltä tuli uudet ohjeet: nyt on vuorossa äidin lihotuskuuri. Ja siis ihan oikeesti se on nyt tehtävä. Apua.

Niin se käsky kävi, 3 - 4 kiloa lisää painoa syksyyn mennessä kunnes luukut aukee taas kesän jäljiltä, eihän sen luulis olevan urakka eikä mikään, vaan kun pääkoppa huutaa pelastusta ja pakotietä. Isäntä muistuttaa päämäärästä ja palkkiosta, mitä vaan tulevan lapsen vuoksi. Ja niinhän se on, sitä on itketty ja itketty vielä lisää ihan päänsärkyyn asti, kunnes vihdoin saatiin uutta uskoa koko juttuun. Lääkäri näytti pitkää listaa erilaisista mahdollisuuksista, että kyllä se toinen lapsi vielä meille saadaan, vaikka aavistus on se, että pelkkä lihotuskuuri saattais riittää. Niinpä nyt on aika ottaa härkää sarvista ja antaa kilojen kertyä, vielä pikkuisen lisää vai kuinka?
 
Niinpä hyvällä omalla tunnolla herkut on sallittuja ja pakastin täytetty jätskillä. Voi kun me tästä vielä vauva saatais. Sehän on selvää, jos toinen lapsi meille suodaan niistä muutamasta kilosta pidetään kiinni kynsin ja hampain ettei jouduta uudelleen näille urille, koska poispääsy on aina hankalaa eikä oikoteitä juuri löydy, ja kun se kolmaskin olis vielä toiveissa..

Pakko myös myöntää, kateus ja pisto sydämessä käy joka kerta, kun sitä näkee muiden raskautuvan uudelleen ja uudelleen, ja näin ulkopuolisen silmin kaikki näyttää vielä tapahtuvan kuin taikaiskusta, toki voin olla täysin väärässäkin, harva koskaan tietää täysin kokonaan sitä muiden kokonaiskuvaa. 

Pian 3 vuotta täyttävä, isin ja äidin elämän suurin rakkaus kaipaisi myös sitä leikkikaveria, eikä vain niitä puistokavereita vaan sitä ihan ikiomaa, sitä joka ei lähde kulumallakaan vaikka kuinka joskus toivoisi. Se on sitä sisarusrakkautta, kahden isoveljen omaavana tämä äiti tietää kyllä. Mutta se on parhaimmillaan myös kaikkein parasta ja kauneinta.

Niinpä jälleen kerran, iltamässäilyjen jälkeen puretaan niitä katuvia hampaita yhteen ja mietitään sitä päämäärää. Sitä tuhisevaa ääntä ja huumaavaa vauvantuoksua. Jos vaan vielä saatais.
 

Onko kohtalotovereita? ♥ Vauvakuumeileva äiti

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Kesän helppo ja herkullinen raparperirahka

Vaikka niitä ihan oikeasti lämpimiä ja kesäisiä päiviä ei olla todistettu vielä kovinkaan montaa, on kesä silti nyt - ja se tarkoittaa myös kaikkia ihania kesäherkkuja. Mansikkaa, myöhemmin mustikkaa ja just nyt sitä ihanaa raparperia.

Meillä kasvaa takapihalla raparperia, joka on anoppilasta peräisin. Silti sen lisäksi, jo ennen kuin omalle raparperimaalle on asiaa, on anopin omat alkuperäiset raparperit nousseet ja levinneet kaikessa komeudessaan josta saadaankin ne ihka ensimmäiset kesän raparperit. Ja niin saatiin jälleen kerran, jes ja nam!

Perinteisellä sunnuntailounaalla saatiin tällä kertaa jälkkäriksi anopin tekemää aivan mielettömän hyvää (muttei niin kovin kaunista, sehän on toispuoleinen seikka se, mielummin enemmän makua ja vähemmän näköä kuin toisinpäin) raparperipiirakkaa. Raparperin päällä oli vielä jonkin näköinen mascarpone-vaniljavaahto ja piirakka maistuikin kuin raparperipaistokselle vaniljakerman kera, piti jopa vähän santsata.

No, joka tapauksessa, kotiin lähdettyämme mukaamme tarttui sylillinen raparperin varsia joista piti heti päästä jotain laittamaan. Sitä piirakkaa nyt ei tohtinut tehdä kun just noustiin piirakkapöydästä, joten hyvänä vaihtoehtona tuli jälleen se maukas ja vieläpä kevyt raparperirahka. Sopii niin herkutteluun että aamupalapöytäänkin, ja sitä tekeekin mieli käydä lusikoimassa silloin tällöin salaa jääkaapista.

Niinpä jos pihamaalta, pakkasesta tai anoppilasta löytyy raparperia, on nyt varsin hyvä aika tehdä maukasta raparperirahkaa. Meidän rahka sisältää hyvin vähän sokeria, koska sokeri on turhaa ja epäterveellistä, sekä hyvää saa ilmankin. Kaupasta rahkaa mukaan ja se on siinä!


Helppo, herkullinen ja vähäsokerinen raparperirahka

3 - 5 raparperinvartta (mitä enemmän sen parempi)
ripaus sokeria
vaniljasokeria
kanelia
200 g valio vaniljarahkaa
700 g rasvatonta maitorahkaa (esim. Xtra)

Kuori ja paloittele raparperit.
Keitä raparpereja kattilassa sokerin kanssa, kunnes ne ovat pehmenneet, mausta kanelilla ja vaniljasokerilla.
Sekoita jäähtyneet raparperit vaniljarahkan ja maitorahkan kanssa.
Anna seistä hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.
Nauti jälkkäriksi tai aamupalaksi.

Vinkki! Voit laittaa vähemmän raparperia ja maitorahkaa jos haluat enemmän vaniljan makua, tai voit korvata osan maitorahkasta vatkatulla kermalla.


♥ Laura

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Herra Hakkaraisen talo

Viime perjantai vei mukanaan iskän Oulun junaan, joka lähti jo aamuvarhain. No, oltiin mekin pikkumurun kanssa jo hereillä heti kuuden jälkeen, kun yllättäen iskenyt yskä ja nuha kävivät pikkuisen kimppuun pari päivää takaperin. Onneksemme aamukävely teki hyvää tukkoiselle pojalle ja päiväunet toivat lisää puhtia, niinpä me suunnattiin kaksistaan heti unien jälkeen kohti Sastamalaa ja siellä asuvaa Herra Hakkaraista.

Koska iskä lähti parin yön reissuun, halusin järjestää meille kahdelle jotain spesiaalimpaa kuin tavallista kotona oleskelua. Muumimaailma oli ensimmäisenä mielessä (vaikka ollaan käyty siellä jo, mutta taatusti käydään uudestaan) mutta kun se on niin kallis, ja sinne on kaikkein kivointa lähteä koko perheen voimin. Niinpä se jäi odottamaan toista kertaa. Sitten olis huvipuistot sun muut, johon iskä näytti roikkuvaa alahuulta kun hän tahtois mukaan. Sekin jäi sitten toiseen kertaan.

Olishan niitä kaikenlaisia mutta toivoin jotain kukkarolle ystävällistä ja sopivalla etäisyydellä. Niinpä me päädyttiin Herra Hakkaraisen taloon, edullinen, sopivan ajomatkan päässä ja pienille lapsille suunnattu eikä pieni flunssakaan haittaa kun ei ollut riehumisesta kyse. Ja kun meillä tunnetaan Herra Hakkarainen ja Heikki Hämähäkki jo entuudestaan, käytiinhän me juuri siellä teatterissakin ja kirjoja on luettu niin kirjastosta lainattuja että omiakin.

Aikaisen heräämisen johdosta päästiin päiväunillekin ajoissa, niinpä me ehdittiin paikalle juuri sopivasti ennen kahta, kun olin valmiiksi katsonut Herra Hakkaraisen näyttäytyvän paikan päällä kahdelta. Sitä sitten moikkailtiin ja ujosti hymyillen seurattiin sen touhuja. Ja sitten touhuttiinkin ihan omia juttuja.

Kaikki huoneet käytiin läpi, vähän nuha teki tehtäviään eikä meidän muru ollut niin menopäinen kuin normaalisti, mutta ehkä ihan hyvä niin. Herra Hakkaraisen omassa talossa käytiin ja muru vähän laittoi ruokaa ja tiskaili (saattoi ottaa mallia yhdestä pikkutytöstä joka teki ensin ihan samaa), ritarihuoneessa laskettiin liukumäestä ja ulkona poljettiin autorataa pitkin polkuautolla. Kellarissa leikittiin kauppiasta ja avaruudessakin käytiin. Vaikka kaikkein kivointa tais olla ne entuudestaan tutut hiekkalelut pihamaalla. Kaiken kaikkiaan ihan kiva paikka, sellainen sopiva pienille lapsille jossa saa hyvin kulutettua parikin tuntia.

Loppua kohden alkoi arkuus vähän väistymään ja uskallusta sekä kiinnostusta löytymään enemmän, mutta alkoi olla aika jatkaa matkaa kurnivien masujen myötä syömään ja siitä kotiin. Niinpä me vilkutettiin heipat Herra Hakkaraiselle ja hänen talolleen ja painettiin kaasujalkaa kohti omaa kotia.

Onko kukaan muu käynyt Herra Hakkaraisen talossa?

♥ Laura

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Vuorossa meidän päivä

Musta on hauskaa ja mielenkiintoista lukea niitä postauksia, jotka kertoo siitä ihan tavallisesta päivästä ja vielä aikataulujen kera. Niinpä omakin on ollut ajatuksissa jo pitkään, vaan ikinä ei olekkaan aamusti muistanut kirjata ylös kellon aikoja ja tapahtumia - toisin kuin tänään! Siispä, nyt kurkistus meidän päivään..

7.40 Iskä painui ainakin noin suunnilleen ovesta ulos kohti uutta työpäivää, ja tässähän vaiheessa pikkumurukin on yleensä jo hereillä, vaan eilen iskenyt nuha nukuttikin tovin pidempään.

7.58 Muru huuteli sängystä äitiä, kun äiti ehti jo hiipiä keittiöön vesihanalle. Sieltä se pikkuinenkin kömpi puput kaikussa aamupissalle ja halus vielä takaisin sänkyyn, niinpä me pötköteltiin peiton alla vielä vartti ja samalla hassuteltiin.

8.20 Kannoin aamupala tarjottimen olohuoneen pöydälle ja haukkailtiin leipää, jugurttia ja banskua autot-elokuvan pyöriessä taustalla.

9.20 Astuttiin ovesta ulos aamutoimien jälkeen aivan ihanaan, ihan oikeasti lämpimään ja aurinkoiseen kesäaamuun. Niin me käveltiin kierrellen ja kaarrellen, välillä pikkumurukin juoksenteli Vilman kanssa pitkin hiekkateitä ja välillä taas istui rattaissa napostellen rusinoita.


 Kotiin saavuttiin 11.20 ja pikkuisen masu huusi ruokaa, niinpä keittiö kutsui äitiä.

11.30 Lautasella komeili perunaa ja jauhelihakastiketta, on se niin helppoa kun muilta illoilta jää päiväruokia eikä tartte kotiin tultua kuin lämmittää ja pääsee muru samantien syömään.

11.55 Saatiin astiat koneeseen ja päästiin houkuttelevaan sänkyyn kaikukkain. Pikkumuru siinä vähän pelleili pippelillään ennen unia ja päästiin iskällekin lähettämään hassun hauska video, johon lisäsin varoitustekstin, ettei kannata kuunnella kovaa eikä muiden kuullen.. heh heh.

12.20 Pikkumuru nukahti äidin kaikkuun ja äiti sai pienen tovin omaa aikaa. Omaa aikaa pikkumiehen tyynynä. Onneksi on netflixit ja viaplayt olemassa.

13.10 Muru heräs samantien pirteänä ja valmiina toimintaan!

13.30 Lähdettiin taas ulos! Lämpimistä kesäpäivistä kun pitää ottaa kaikki ilo irti. Niinpä me napattiin autotallista murun oma kolmipyörä mukaan, kiedottiin Vilman hihna toiseen ohjaustankoon (kun se on murulle niin tärkeetä saada itse taluttaa Vilmaa) ja lähdettiin pyörällä kohti lähikauppaa. Matkalla soitettiin mummia mukaan jätskille, mutta mummilla oli muuta, niinpä me pyöräiltiin suoraan kaupan ohi mummille syömään mummin pakkasesta jätskiä ja saatiin kotimatkalle seuraa, kun mummi sai maalattua terassin loppuun.


16.10 Saatiin iltaruoka pöytään, itse tehtyjä kananugetteja kastikkeen kera ja rakettispagettia - koska muru sai valita. Iskä liittyi seuraan kymmenisen minuutin päästä ja ruuan jälkeen painuttiin kaikki pihalle. Pojat hyppi hetken trampoliinilla kunnes siirtyivät meidän omalle hiekkalaatikolle. Äippä ajoi etupihan nurmikon ja pikkumuru pakkas prisman muovikassiin hiekkalelunsa aikeenaan painua puistoon. Niinpä iskä vei murun viereiseen leikkipuistoon ja äiti lähti lenkille.

18.40 Saavuin hikipäissäni kotiin janokuolemaa tehden ja muruset leikki olohuoneen lattialla pikkulegoilla. Siitä sitten kaikki vuoronperään pesulle ja samalla pestiin pari koneellista pyykkiä ja iskä lähti pelaamaan tennistä, jonka olikin jo ehtinyt täysin unohtaa.

19.50 Kannettiin iltapala jälleen tuohon olohuoneen pöydälle. Tällä kertaa taustalla pyöri joka iltainen Ryhmä Hau aavemökki jaksoineen. Meillä on aikamoinen aavevaihe menossa.

20.30 Painuttiin murun kanssa hampaiden pesulle, pisulle ja puhtaisiin lakanoihin iltasatua lukemaan.  Iltapusut ja hyvänyön höpinät perään.


Ja niin se nukahti tasan 21.00 jonka jälkeen pääsin kirjaamaan kaiken ylös. Nyt hetken rentoa oleilua, ehkä jotain sarjaa ja unille mars.

Kauniita unia ja niin pois päin ♥ Laura

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Koirarakas

Kun kotoa löytyy kaksi koiraa ja mummilta kaksi isompaa lisää, ei kai ole mikään ihme että poikamme on erittäin koirarakas. Tai eläinrakas ylipäätään. Niitä silitellään ja halitaan, mutta myös komennetaan - kyllähän se jälkikasvu oppii kaikki samat jutut mitä äiti ja isikin koirille sanoo. Ja antaa oppiakin.

Niin se pikkumuru seisoo oven suussa ja komentaa koiria sisään, ruoka-aikaan antaa kipot ja sanoo ole hyvä. Kieltää Lunaa murisemasta ja sanoo päälle tyhmä koira, mikä naurattaa äitiä joka kerta.

Meidän koirat on molemmat murulle niin äärettömän rakkaita, niitä on aina ikävä ja niistä huolehditaan. Mutta niin huolehditaan pehmokoiristakin. Niitäkin löytyy kaksi, on Samppa, toiselta nimeltään Marshall Ryhmä hausta ja on sininen unikoira jonka muru sai itse valita taannoin lelukaupasta kun iskän kanssa kävivät (olihan siellä sentään kaikki -20%, eikä unihauvakaan maksanut kuin alta kolmen euron). Isi oli tyytyväinen kun ei poika halunnut viidenkympin ryhmä hau-koiraa.

Kolmen unipupun lisäksi myös Samppa ja Unihauva kuuluvat tällä hetkellä samaan joukkoon, jota ilman ei nukuta. Niinpä meillä on aina sänky täynnä pehmoja, jotka vie enemmän tilaa kuin yksi pieni poika. Mutta viekööt.

Opetettiin Lunalle taannoin tassun antamista, jonka luupää oppi jo kolmannesta kerrasta. Pikkumuru seuras tarkkana vierestä ja niin se yhtenä iltana omassa sängyssään komensi Unihauvaa: - Unihauva istu, anna tassu. Hyvä poika. Ja äiti kuunteli hymy korvissa. Seuraavana oli vuorossa Samppa, jolle myös opetettiin istumista ja tassun antoa, ja osashan se, sai kehutkin päälle. Ja näitä opetetaan pehmokoirille nykyään joka päivä. Mikä hellyyttävä pakkaus, vaaleansinisessä pyjamassaan peiton alla kouluttaa pehmokoiriaan ja halii päälle tyytyväisenä. On se vaan niin koirarakas.

 ♥ Laura

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Lettuja ruokapöytään

Lettu, lätty, ohukainen, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Mutta kukapa ei letuista tykkäisi, meillä tykkää ainakin kaikki. Hilloa päälle, äidille mieluiten omppusosetta ja miehet taitaa tykätä mansikasta. Niin niitä paistellaan aina välillä kun muistetaan ja kun mieli tekee lettukestejä.

Mutta on niistä letuista muuhunkin, ne sopii yhtä hyvin päivällispöytään kuin herkkuhetkeenkin. Hillot jätetään kaapin perukoille ja täytteet kootaan muista aineksista. Toki klassist pinaattiletut ei muuta kaipaa kuin perinteistä puolukkahilloa ja sitäkin komboa syödään silloin tällöin, mutta ekaa kertaa meidän taloudessa (kun ei lasketa mummia ja lapsuuden kotia) meillä syötiin tavallisia lättyjä jauhelihatäytteellä.

Joskus sitä ehdotin niin kaikkiruokaiselle aviomiehelleni, muttei silloin innostunut ajatuksesta ja niin se jäi laittamatta. No nyt ajattelin asiaa uudelleen ja latelin muutamia vaihtoehtoja joista hän sitten valitsikin letut täytteiden kera ja niitä syödessään tais vaan sanoa höpöhöpö, kun mainitsin aikaisemmasta kommentistaan että ei kiitos. Nimittäin nyt maistui ja hyvin maistuikin. Ja niin maistui minimurullekin.

Vaikka paistamisvaiheessa pikkujätkä keittiön penkillä iPadia katsellessaan sanoikin, ettei tykkää jauhelihasta, ei tykkää riisistä eikä tykkää kananmunasta letuissaan, tykkäs sitten kuitenkin ja ihan lisääkin piti saada. Mm, ennakkoluuloja, ennakkoluuloja, äitiinsä tullut kun lapsuuden ruokapöytään istumista muistelee..

.. Ja myönnetään, tämä äiti itsehän ei tykännyt nuorempana kyseisestä ruuasta, vaan toisin on nyt. Olihan se hirmu hyvää, ja varmaan tulee meidän ruokalistalle uudemmankin kerran, sen verran hyvin maistui miesväellekin. Ja jäihän niistä lätyistä vähän hillonkin kaveriksi seuraavalle päivälle.

Eli meillä syötiin pääruuaksi lettuja. Ilman hilloa. Jauhelihalla, riisillä ja kananmunalla, sekä ranskankermalla täytettynä, juustoa päälle ja uunin kautta lautaselle. Iskäukko söi kolme ja pikku-ukko puolet siitä, ja hyvään tahtiin söikin. Tässä siis helppo ja herkullinen arkiruoka arkeen tai viikonloppuun, tai miksei juhlaankin - meillä nimittäin vietettiin viime syksynä 2-vuotissyntymäpäiviä lettukestien merkeissä. Oli yhtä sun toista täytettä, jauheliha-riisi, kalaa kasvisvaihtoehtona ja jälkkäriksi hillolla kermavaahdon kera. Löytyi myös nutellaa, ompuista tehtyä täytettä ja suklaalettuja, ja tietysti kylkeen yksi perinteinen täytekakku. Sanoisin siis, letuista on moneksi - vain mielikuvitus on rajana.


Letut jauhelihatäytteellä

Lettutaikina:
2 kananmunaa
5 dl maitoa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
Ripaus suolaa
Loraus juoksevaa margista

Jauheliha-riisitäyte:
1 sipuli
300-400 g jauhelihaa
1 1/2 dl jasminriisiä
2 kananmunaa
100 g ranskankermaa

Lisäksi juustoraastetta

Valmista lettutaikina.
Riko kananmunien rakenne kulhossa ja lisää maito.
Lisää suola ja jauhot samalla sekoittaen.
Lisää lopuksi rasva ja anna turvota huoneenlämmössä.
Valmista sitten täyte.
Keitä kananmunat kypsiksi n. 8 minuuttia.
Kuullota pieneksi paloiteltu sipuli ja lisää sitten jauheliha.
Keitä samalla riisi hieman ylikypsäksi.
Mausta hyvin paistettu jauheliha reilusti oman makusi mukaan.
Murskaa kananmunat ja sekoita isossa kulhossa jauhelihan, riisin ja ranskankerman kanssa sekaisin.
Paista sitten letut ja levitä täytettä lettujen keskelle, taita toiset reunat ja kääri rullalle.
Nosta käärityt letut uunivuokaan ja levitä päälle juustoraastetta.
Paista vielä uunissa 200 asteessa noin kymmenisen minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja on aika kutsua väki syömään.


Miten teillä syödään lettuja?

♥ Laura