torstai 31. elokuuta 2017

Kyyneleitä ja piparkakkuja

Tänään piti kirjoittaa jostain ihan muusta, syksyn alusta ja kuluneesta kesästä. Mutta aamu toikin tullessaan kyyneleitä aina iltaan asti, kaupan päälle vielä punaiset silmät sekä turvonneet kasvot. Se siitä sitten, alas tultiin taas niin että sattui.

Hyvä ettei pompittu tasajalkaa ilosta kun kiertopäivänä kolmetoista ovulaatiotestiin pamahti illalla kaksi yhtä vahvaa viivaa - hei nythän tää vois jopa onnistua! Vaan tänään päästiin kiertopäivään yhdeksäntoista ja se kierto meni siinä. Ei mitään mahdollisuuksia, missä vika piilee kun tämä vaihe jää niin lyhyeksi eikä anna raskaudelle edes pienintäkään mahdollisuutta? Sen kerran kun saadaan ovulaatio mahdolliseksi menee kaikki muu pieleen. Yli kaksi vuotta odotuksen odotusta alkaa repimään sielua ja sydäntä, mä olen jo niin hajalla.

Ajatukset hyppii vuoristorataa, nyt riittää, ei enää. Hetken päästä taas yritetään uudelleen niin kauan että onnistutaan. Mutta entä jos me ei enää onnistuta? Entä jos. Nyt tekis vaan mieli käpertyä kasaan ja pysyä siellä mahdollisimman pitkään. Ehkä huominen on jo parempi, tai sitten kaikki muistuttaa taas siitä puuttuvasta palasesta, kuinka lapsi pyytää pientä leikkikaveria eikä äiti pysty sitä antamaan vaikka kuinka yrittää. Vaan kauanko sitä jaksaa enää yrittääkään?

Olisko tän päivän itkut jo itketty, masut on ainakin syöty täyteen piparkakkuja, koska hei, miksei elokuussakin vois leipoa pipareita? Me ainakin leivottiin. Ja illalla vielä koristeltiin niitä mielin määrin isin tuomilla irtonamuilla ja ranskanpastilleilla. Pientä lohtuherkkua koko perheelle.

 
Että hyvää syksyn alkua vaan meille, toivon parempaa kaikille muille.
Onko muilla kokemuksia liian lyhyestä luteaalivaiheesta? Pliis, kertokaa.

 ♥ Laura

maanantai 28. elokuuta 2017

Parturi-kampaajasta lähihoitajaksi

Sitä oltiin kasi ja ysiluokilla, kun opettaja alkoi selostamaan jatko-opinnoista = lukio tai ammattikoulu, mutta mieluiten se lukio. Niin lukiosta jauhettiin päänvaivaksi asti kun taas ammattikoulun kattavaa tarjontaa pidettiin pimennossa nuorilta ja epävarmoilta ihmisiltä.

Ja kyllähän se vähän harmitti, varsinkin yhtä nuorta tyttöä, joka oli täysin tietämätön tulevaisuudestaan ja sen tuomista työkuvioista. Lukio oli selvä ja ehdoton ei, tyttö joka inhoaa opiskelua ja lukemista päätös oli täysin selvä. Mutta entä mikä se ammatti sitten olis, no ei harmainta aavistustakaan.

Näin jälkikäteen harmittaa, koska jälkikäteen on hyvä harmitella, ettei sitä vaivautunut keskittymään ylä-asteella lainkaan. Jos, jos vain olis vähän edes ollut tunneilla läsnä, olisi todistuskin saattanut näyttää aavistuksen paremmalta. Mutta tehty mikä tehty ja kortit pelattu, niin se nuori tyttö hylkäsi haaveensa parturi-kampaajana kun opettaja painotti täysin kuinka sinne ei ole mahdollista päästä. Tietämätön ja pelokas tyttöhän jätti sitten hakematta.

Niin on koluttu sitä sun tätä, kunnes vihdoin tein päätöksen että oli aika yrittää sitä unelma-ammattia. Ja kas kummaa, sinnehän päästiin, tosin ensimmäiselle varasijalle, josta sainkin paikan samantien. Niin ensi kertaa ikinä opiskelu maistui ja oli jopa kivaa. Kouluun oli kiva mennä ja päivät menivät vauhdilla. Sitä perinteistä kellon kyttäämistä ei tarvinnut tehdä vaan koulu loppuikin jo aivan yllättäen. Jaa, tältäkö se tuntuukin kun koulussa on kivaa? 

Vaan sitten tehtiinkin se iso päätös, vauva saa tulla kun on tullakseen, siihenhän voi mennä vaikka se kolme vuotta, muistan sanoneeni. No siihen meni yksi kierto ja raskaustesti näytti kahta viivaa, voi herranpieksut sitä onnen määrää! Niin ehdittiin käymään ensimmäinen vuosi loppuun ja keskeytys tulille, kouluunhan palattaisiin kun aika on taas kypsä. Vaan toisin kävi.

Miten se ajatus koko maailman kiertokulusta voikaan muuttua niin suuresti kun äiti saa rinnalleen lapsensa ensi kertaa? Niin se vaan muuttuu, ennen niin tärkeät asiat tuntuivat niin mitättömiltä ja se hoitamisen tarve puski läpi kaikesta. Niin se ajatus muuttui eikä parturin työ tuntunut enää lainkaan tärkeältä, vaan suorastaan vastenmieliseltä. Kun taas lasten kanssa työskentely tuntuikin siltä, mikä olikin mua varten. Tai sitten vanhusten auttaminen. Molemimat ääripäät, mutta molemmat yhtä tärkeitä ja omia. Ja näin ollen se nuori tyttö, joka vannoi lähihoitajan ammatin olevan se vihoviimeinen, kuinka lähihoitajaa musta ei koskaan tule - haki lähihoitajaksi ja sinne myös pääsi.

Näin ne ajatukset muuttuu, ja näin ne lapset sen muuttavat. Mutta ainoastaan paremmaksi. Nyt nautitaan viimeisestä viikosta ennen uutta taivalta ja vietetään viikonloppuna pikkumurun synttäreitä!


Ihanaa alkanutta viikkoa ♥ Laura

tiistai 22. elokuuta 2017

Lihotuskuuria ja ultraa

Se oli kesäkuun aurinkoinen päivä kun mummi tuli leikittämään murua ja lähdin kohti keskussairaalaa. Siellä kävi käsky, lihotuskuurille ja painoa lisää kolme tai neljä kiloa. Luukut kiinni ja elokuussa tavataan. Ja niin me taas eilen tavattiin.

Kahden kuukauden ponnistelujen jälkeen olo tuntuu vähintäänkin neljä kiloa raskaammalta vaikka vaaka näytti vain +1,8 kiloa. No siitä se lähtee, suunta on oikea ja josko sitä samaa rataa jatkettais eteenpäin, painoindeksi näytti jo paremmalta ja lukemat alkaa olla melkein samoilla raiteilla kuin ennen raskautta. Ja näytti se ultrakin jotain joka herätteli jälleen uusia toiveita..

..Nimittäin 17 mm follikkeli vasemmalla puolella ja kiertopäivä 9. Siis ihan totta! Pelokkain mielin jännäpissalla useasti käytynä astelin jälleen samasta ovesta sisään ja toiseen kerrokseen, siinä lääkäri vielä kysyi mikä päivä olikaan menossa ja kirosin mielessäni ettei siellä taidakkaan mitään olla ja taaskaan ei lääkkeet toimi eli tällä kertaa ne Letrozol-nimiset kaverit. Yhdeksäs päivä, vastasin ja lääkäri näytti näytöltä 17 mm munarakkulaa.

Voi hitsin pimpulat, onko se sitten hyvä? Onhan se! Jos kyseessä vaan on se munarakkula, alkaa se olla täysikasvuinen ja niin se käsky jälleen kävi, vaan nyt puhe oli jostain muusta kuin kilojen keräämisestä. Jälleen uutta intoa ja uskoa täynnä sain kavuta nuo samaiset portaat alas takaisin autolle ja odottamaan että rakas tulee kotiin ja saan jakaa iloisen mieleni. Mutta samalla pelko on suuri, koska jälleen pudotus alas on pitkä ja kivulias.

Silti nyt mennään positiivisin mielin ja rukoillen eteenpäin, me oltais jo niin valmiita uuteen vauvaan. Peukut pystyyn ja rukoukset yläilmoihin, voisko jo olla meidän vuoro? ♥

♥ Laura

Muista seurata meitä myös instagramissa ja facebookissa

maanantai 21. elokuuta 2017

Kesäloma loppui

Nyt se alkoi, arki. Isännän kesäloma loppui ja oli aika laittaa herätyskello soimaan, vaikka ei se meihin kahteen isin muruun vaikuttanutkaan kun oltiin hereillä jo paljon ennen kellon soittoa aamupalatkin syötynä. Mutta niin se isi lähti aamupalansa jälkeen samalla oven avauksella meidän kanssa, vaan me suunnattiin aamukävelylle ja iskä takaisin töihin.

Niin se vaan äkkiä hujahti ohitse, neljän viikon kesäloma kaikkine herkkuineen. Ja niitähän riitti, käytiinhän me ensimmäisenä Tanskassa ikimuistoisessa Legolandiassa sekä eläinpuistossa. Kotona vietettiin yhteistä aikaa, välillä jopa vähän tylsistyneinäkin mutta silti tyytyväisinä lomailuun.

 
Niin me käytiin muutamaan otteeseen marjametsällä, vietettiin lukuisat kerrat puistoissa vaan iskä ja poika kaikkein eniten. Käytiin ihanassa koko perheen muumimaailmassa, vierailtiin useasti mummolassa ja uskallettiin mummin ja pikkujätkän kanssa jopa käydä pulahtamassa meren aalloissa, joka on jo aika saavutus kahdelta vilukissalta. Eikä saa unohtaa ylenpalttista herkuttelua, mutta sehän kuuluu jokaiseen kesälomaan, ja niin kuului meidänkin!

Nyt totutellaan takaisin arkeen ja valmistaudutaan kahden viikon jälkeen alkavaan koulun alkuun, jota ennen vietetään vielä vähän etukäteen pikkumurun suuren suurta 3-vuotissyntymäpäivää - tarjoilutkin on nyt vihdoin ja viimein päätetty, joka tarkoittaa että minä olen päättänyt omassa pääkopassani suurten vämmäilyjen jälkeen. Siispä syksy, nyt saat saapua (kun kerta mummikin toi meille Tallinnasta ihanat ja lämpimät muumilapaset). Ja isille paljon paljon voimia ja iloa tuleviin työpäiviin.

♥ Laura

Muista seurata meitä myös facebookissa ja instagramissa

lauantai 19. elokuuta 2017

Vadelmabrownie-täytekakku

Perjantain kohdalla luki kalenterissa sydämen sisällä Leevi, joka tarkoittaa että meillä juhlittiin erään pienen pojan nimipäivää. Ja koska synttärit lähestyy kovaa vauhtia enkä ole leiponut kuin tasan yhden täytekakun, joka sekin ulkomuotoisesti oli mitä oli, halusin nyt leipoa nimipäivän kunniaksi täytekakun harjoitusmielessä.

Nimipäiväkakku ei ollut se perinteisin täytekakku, vaan valkkasin herkullisen näköisen vadelmabrownie-täytekakun, joka myös maistui ällöttävän herkulliselta - siispä nappivalinta!

Täydellisestä lopputuloksesta huolimatta ei säästytty kommelluksilta eikä pieniltä itkuiltakaan, mutta päästiin silti vaikeuksien kautta voittoon toivuttuamme ensimmäisistä kauhun hetkistä kakkupohjien lojuessa palasina ja mössöisinä (huom. browniepohjien tahmaisuus) keittiön lattialla. Ja kyllä, sinne ne päätyivät suoraan uuniritilältä liukuen ottaessani niitä uunista ulos. Mikä mämmikoura.

Muutama kirosana ja itkut päälle, saa kai sitä myöntää että kyllä muuten harmitti. Sen kerran kun sitä yrittää, päätyy kakkupohjat mössöksi lattialle. No pienen (suuren) itkun jälkeen keräsin kakkupohjien palaset pöydälle ja kokosin ne niin kasaan kuin koota saattoi, pussiin ja pois ajatuksista. Ainakin minuutiksi, kunnes pähkäilin mitä saisin niistä huomenna tehtyä.

Niin koitti perjantai ja päivällä rupesin askartelemaan kakkupohjista täytekakkua. Veitsellä naurettavan näköiset ja rikkinäiset pohjat halki ja täytettä valmistamaan, jos vaikka tästä vielä kakku saatais. Ja niin rupesin kokoamaan monen osan palapeliä, muutama pala pohjalle, täytettä päälle ja toistolla mentiin, kunnes oli hatun vuoro. Ja niin vaan lautasella seisoi ehjän näköinen täytekakku. Kuorrutteet vielä pintaan ja kukapa oliskaan uskonut edellisiltana kakun vielä lojutessa lattialla epätoivoisen äidin itkiessä vieressä, että tässä sitä nyt ollaan valmiin täytekakun kanssa. Ja vieläpä oikein onnistuneen sellaisen.

Toivotaan että synttärikakun kohdalla säästyttäis vastaavilta epäonnen tapaturmilta ja sen suuremmilta itkuilta, vaikka taitaa nää kakkutapaturmat kuulua meidän perheen juhliin jos muistellaan kuinka meidän yksi edesmenneistä koiristamme nautti ahnaasti äitini leipomaa kakkua huomisiin rippijuhliin - jolloin ei myöskään itkuilta saati nauruilta säästytty ja näin saatiinkin ikimuistoinen kuun muotoinen rippikakku. Heh heh, älkäät jättäkö täytekakkua työpöydän reunalle, varsinkaan jos äitinne on siitä juuri erikseen teille maininnut.. 

Niin tai näin, nyt saatiin kuin saatiinkin pyöreä ja loppujen lopuksi ehjä täytekakku nimipäivien kunniaksi ja ollaan taas yhden täytekakun verran viisaampia, tulkoon siis kolme vee synttärit kakkuhaasteineen, olen valmiina. Tässä vielä erittäinkin herkullisen vadelmabrownie-kakun ohjetta, olkaas hyvät. Pieni varoitus! Kakku on aikamoinen herkkupommi.


Vadelmabrownie-täytekakku

Vadelmabrowniepohja:
225 g voita
200 g tummaa suklaata
3 dl fariinisokeria
1 1/2 dl sokeria
4 isoa huoneenlämpöistä munaa
4 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
reilu 100 g tuoreita vadelmia (miksei pakastettujakin)

Vadelmakreemi:
4 isoa huoneenlämpöistä munanvalkuaista
2 1/3 dl sokeria
250 g huoneenlämpöistä voita
reilu 100 g vadelmia

Suklaakuorrute:
100 g tummaa suklaata
50 g voita

Browniepohja:
Kuumenna uuni 175 asteeeseen.
Voitele ja jauhota kaksi pientä kakkuvuokaa, noin 15 cm halkaisijaltaan.
Kuutioi voi ja paloittele suklaa suureen kattilaan ja sulata miedolla lämmöllä. Anna jäähtyä.
Vatkaa fariinisokeria, sokeria ja munia noin 3-5 minuuttia, kunnes vaahto on vaaleaa ja kuohkeaa.
Sekoita keskenään kuivat aineet.
Kaada voi-suklaaseos muna-sokerivaahdon joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Siivilöi joukkoon kuivat aineet ja sekoita jälleen tasaiseksi.
Jaa taikina kahteen kakkuvuokaan ja tasoita pinta. Painele vadelmat vuokiin.
Paista kakkupohjia 45-50 minuuttia. (Älä tiputa valmiita kakkupohjia lattialle..)
Anna kakkupohjien jäähtyä rauhassa, valmista mieluusti vaikka edesllispäivänä ja laita jäähtyneinä pusseihin.

Vadelmakreemi:
Kumoa valkuaiset ja sokeri kuumuutta kestävään kulhoon.
Kuumenna kattilassa vettä ja nosta kulho kattilan päälle vesihauteeseen.
Vatkaa käsivatkaimella, kunnes seoksen lämpötila on noin 65 astetta, tai kunnes kaikki sokerikiteet ovat sulaneet. Ota kulho pois kattilan päältä.
Jatka vatkaamista sähkövatkaimella, kunnes seos on valkoista ja ilmavaa ja muistuttaa marenkimassaa. Jatka vatkaamista, kunnes seos on jäähtynyt - voi kestää 10 minuuttia.
Lisää voi pieninä nokareina ja vatkaa seosta vielä 3-5 minuuttia.
Soseuta vadelmat, voit myös siivilöidä vadelmaseoksen hienon siivilän läpi jos haluat siemenet pois.
Sekoita vadelmasose voikreemin joukkoon ja vatkaa tasaiseksi.

Kakun kokoaminen:
Leikkaa kakkupohjat kahtia neljäksi ohuemmaksi pohjalevyksi.
Pane ensimmäinen levy kakkuvadille. Levitä päälle tasainen kerros vadelmakreemiä. Toista, kunnes olet käyttänyt kolme pohjalevyä.
Nosta päällimäiseksi viimeinen pohjalevy leikkauspinta alaspäin.
Levitä koko kakun pinnalle ohut kerros kreemiä ja siirrä jääkaappiin noin 20 minuutiksi, tai kunnes kreemikerros on jähmettynyt.
Levitä kakun päälle vielä toinen tasainen kerros kreemiä ja pane kakku kylmään suklaakuorrutteen valmistamisen ajaksi.

Suklaakuorrute:
Paloittele suklaa ja voi ja sulata kattilassa miedolla lämmöllä, anna jäähtyä.
Kaada jäähtynyt suklaakuorrute kakun päälle ja anna sen valua reunoja pitkin alas.
Tasoita tarvittaessa pinta, toimi nopeasti, jotta kuorrute ei ehdi jähmettyä.
Koristele kakku tuoreilla vadelmilla.


 Herkullista viikonloppua ♥ Laura

Muista seurata meitä myös instagramissa ja facebookissa

maanantai 14. elokuuta 2017

Syksyn uudet tuulet

Vaikka muut aloittivatkin jo syksyisen koulutaipaleen, me jatketaan kesää vielä viikon verran ennen kuin iskä suuntaa takaisin töiden pariin. Vaikka luultavasti kaikkien meidän puolesta voitais jatkaa tätä kesälomaa vielä pidempikin tovi.

Niin tai näin, kesä päättyy aina aikanaan ja niin se päättyy tälläkin kertaa. Ja vaikka me ei aloitetakkaan koulua eikä päiväkotia, tuo syyskuu silti mukanaan jotain uutta ja jännittävää, ainakin tälle äidille. Nimittäin tämä mamma lähtee istumaan koulun penkille, kääks!

Se oli tammikuu kun täytin hakulomakkeen netissä näin ihan muuten vaan, koska hei, eihän siinä mitään menetäkkään. Ja niin keväällä tuli kutsu pääsykokeisiin ja pääsykokeista kutsu koulun penkille. Eihän siinä muuta voinut kuin ujosti (tai aika leveästi) hymyillä ja olla tyytyväinen omaan suoritukseensa. Ja mikä parasta, pikkumuru ei suuntaa päiväkotiin vielä koulun alkaessakaan, sillä opinnot suoritetaan iltaopintoina ja näin ollen muru saa nauttia olostaan jatkossakin kotona. Ja välillä hetken aikaa kummisedän luona, ennen kuin iskä ehtii töistä kotiin. Siis aivan loistava kokoonpano meille. Vaikka kyllähän se kaikki uusi vähän äitiä jänskättääkin..

Onneksi vielä on hetki aikaa ennen kuin uusi ja erilainen arki alkaa, nauttikaamme siis siitä! Ihan parasta syksyn alkua kaikille, kuului siihen sitten koulut, työt tai päiväkodit - tai kaikki niistä! 


♥ Laura

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Äidin ja pojan viikonloppu

Iskä lähti perjantai-illaksi valmistelemaan lauantaista pelailupäivää kavereiden kanssa toiselle puolen kaupunkia, eli me jäätiin pikkumurun kanssa kaksistaan. Ei se mitään, kyllä me tekemistä keksittiin.

Jo ennen kuin iskä ehti ovesta ulos, ehti mummi ovesta sisään lähes suoraan ruokapöytään. Niin me syötiin yhdessä ja isi lähti sulkien oven perässään. Väripurkki pöydälle ja mummille tyviväriä hiuksiin, samalla vähän kauppaleikkejä pikkuruisen kauppiaan kanssa.

Mokkapalat, masaliisat, rakkaalla on monta nimeä - uuniin ja uimakassi kasaan. Me lähdettiin heittämään talviturkkeja Yyteriin! Siis heti kun uuni päästi piippauksen ilmoittaakseen valmiista mokkapaloista, ei jätetty uuniin tuottamaan katastrofia.

Voi vain arvata kuinka paljon täynnä intoa yksi pieni alta metrin mittainen miehen alku olikaan kun pakattiin uimakassi ja hiekkalelut autoon ja lähdettiin matkaan. Ja se oli muuten paljon. Lähes juoksuaskelin pinkaistiin parkkipaikalta mäki ylös ja rannalle alas, vaatteet veks ja uimaan! Niin me mentiin sinne kaikki, vaikka ensireaktio olikin että tonnehan mä en mee! Äkkiäkös kylmä meri muuttui lämpimäksi ja niin me kolmistaan puskettiin aaltoja päin käsi kädessä nauraen. Voi vitsi vie kun olikin kivaa, kuka oliskaan osannut arvata.


Hampaat kalisten ja pieni keho täristen vaatteet päälle monen, monen uimakerran jälkeen ja kaupan kautta kotiin. Pitihän meidän hakea viikonloppuinen Kindermuna ja jätskiä kaikille. Mummi jatkoi matkaa kotiin ja me painuttiin iltapuuhiin. Suihkuun, syömään ja unille.

Lauantaiaamuna sanottiin uudelleen isille heipat, ehtihän se unet nukkua omassa sängyssä ja taas menoksi. Tosin nyt me painuttiin ulos jo ennen kuin iskä ehti lähteä, ehkä jopa ennätysvauhdilla puoli ysiltä äkkiä ennen vesisateita, joita ei koko päivänä edes nähtykkään.

Aamukävelyllä pongattiin lukuisat vadelmapensaat, joista keräiltiin aina kourallinen vattuja ja herkuteltiin niillä punaisilla. Puolentoista tunnin kävely vaihtui kahteen tuntiin vadelmapensaiden tähden, mutta mikäs kiire meillä, ei sitten yhtikäs mikään. Kotona syömään ja unille.


Ja taas menoksi. Sadetta karkuun (jota ei edelleenkään tullutkaan) kaupoille kuratamineiden perässä. Ja kenenkäs muunkaan kanssa kuin mummin.. Sieltähän ne löytyivät juurikin mistä olin ajatellut, jesper juniorista. Ja mukaan lähti kassillinen ulkovaatteita, nyt on syksyn lupa tulla - vaikka ei vielä mitään kiirettä. Cittarista vielä iltapalaa ja kotiin syömään.

Äkkiä makaronit kiehumaan ja mureke mikroon. Masut täyteen ja taas menoksi - vadelmajahtiin! Niin me polkaistiin mummin pihan kautta ja napattiin toinen, vai kolmas innokas vadelmapoimija mukaan. Tyhjät tupperwaret mennessä ja täydet tullessa, kauhea ajatusten tulva mitä niistä laittaiskaan..


Lämpöinen suihku, yökkärit, piirettyä ja iltapalaa. Vähän hassuttelua, jälkkäriksi jäätelöä ja äidin ja pojan välistä rakkautta. Mikäs meillä ollessa. Peiton alla iltasatu ja illan viimeiset leikit, selän rapsutukset ja matka höyhensaarille. Äidin rakas poika, meillähän oli oikein kivaa.

Ihanaa sunnuntai-iltaa ♥ Laura

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Uhma tuli taloon

Meillä taitaa pyöriä yksi kutsumaton vieras, kutsumaton ja ei toivottu, vaikka pitkään me siltä ollaankin vältytty. Nimittäin se uhma. Ei se onneksemme ole se kaikkein kuuluisin ja voimakkain kaveri, vaan ehkäpä se hieman arempi ja varovaisempi, se hieman ujo ja arkaluonteinen. Onneksi.

Meidän uhmamme näyttäytyy kyllä päivittäin, mutta suurilta itkupotkuraivareilta ollaan vielä säästytty. Kun ilmaan lausutaan sana ei, hyppää se kuuluisa ja kutsumaton vieraamme esiin pilke silmäkulmissa ja virne suupielessä. Niin se tekee juurikin sitä mistä kielto kävi, tekee heti ja tekee uudestaan. Niin kauan kunnes hieman jo suututaan, ja ainakin kerran vielä sen jälkeenkin.

Kaikkea se kokeilee, ennen kaikkea äidin ja isin hermoja. Ei se niinkään tunnu tuota jälkikasvua häiritsevän, muru on tainnut vaan saada siitä jekkuilukaverin. Vaikka tottakai me aikuiset tiedetään tämän kyläilyn kuuluvan jokaiseen kasvamiseen, ja yleensä se tulee ennemmin tai myöhemmin, mutta kyllä se vaan silti osaa välillä ärsyttää. Argh.

Kyllä me tänään tultiin vastapäisestä puistosta kotiin itkien ja kiukutellen. Kun käsky kävi, tarrasi se vieraamme uhma nimeltään, murua käsivarresta ja lähti juoksuun leikisti itkien. Niin ne juoksivat kilpaa karkuun kiukutellen kun kotiin ei vielä maltettu lähteä. Lopputuloksena iskä nappas kainaloon ja pisti kaverukset kantoon.

Leluja tai kirjoja tiputellaan ja ensimmäisen ei:n jälkeen tiputetaan vielä ainakin kerran ja vieläpä virnistellen. Syytän jälleen tuota kutsumatonta uhmaa. Mutta myönnetään, me ollaan silti päästy aika helpolla, koska kuuleehan niitä aika hurjiakin uhmatarinoita. On meillä silti oikein kiltti ja ihana poika, mutta onhan se kasvaminen välillä aika hankalaa. Eikä ihme, kun se on hankalaa välillä näin aikuisenakin.

Tervetuloa ja tervemenoa ystävämme uhma, toivon vierailun jäävän lyhyeen, sekä yhtä arkaan ja ujoon kuin tähänkin asti.


Minkälainen uhma muilla on tai on ollut?

♥ Laura

torstai 3. elokuuta 2017

LEGOLAND

 Palataan vielä takaisin Tanskaan. Nimittäin kauan odotettu ja paljon puhuttu Legolandia on nyt nähty ja koettu, ainakin sen ensimmäisen kerran. Tosin isille sekä mummille ja vaarille ei reissu ollut se ensimmäinen, mutta silti yhtä hieno ja ihmeellinen. On se vaan hieno paikka, niin lapselle kuin aikuisellekin.

Lapsille parasta mahtaa olla kaikki ne huvipuistolaitteet, kun taas aikuisille upeat legorakennelmat aina aidoista pienoismalleista asti. Vaikka olihan se meistä aikuisistakin huisin hauskaa istua safariauton kyydissä ihailemassa legoista rakennettuja safarieläimiä. Eikä isikään näyttänyt tippaakaan surumieliseltä istuessaan viikinkilaivassa pienen jälkikasvumme kanssa sen pyörien ja keinuen ympäri ja ämpäri. Ja niin se meidän pienempikin mies istui laivan kyydissä mielettömän iloinen ilme kasvoillaan, hurjaa!


Niin me kierreltiin ja katseltiin. Käytiin kaikissa mahdollisissa legojunissa ja leikittiin duploalueella isoissa duplorakennuksissa. Ruokakin maistui nälkäisille ja tutkimusmatka jatkui täysillä masuilla. Edellispäivän vesisateista ei ollut tietoakaan, kun aurinko lämmitti ohuen pilvikerroksen takaa. Kyllä me myös erehdyttiin lego ninjago -maailman laitteeseen, josta ei tiedetty tuon taivaallista. Jonoa oli mutta salakavalasti, kun jono kulki huoneesta toiseen. Aina kun uskottiin pääsevämme päämäärään, paljastuikin uusi huone jonoineen. Voi hohhoijaa. Kyllä me lopulta päästiin perille josta paljastuikin vaunut joihin istuttiin vieretysten 3D lasit naamalla.


Siellä me istuttiin ja huidottiin käsille pahiksia vastaan saaden pisteitä, vähän se nauratti paitsi kun pikkumurua alkoi pelottaa ja kyynelten kera pyysi päästä pois. Ei se onneksi kauaa kestänyt ja siitä suunnattiinkin kaikki nähtynä kohti sitä tärkeintä - legoshopia. Olihan isi sentään luvannut pojalleen yhden VALTAVAN legopaketin tai kaksi pienempää. Äkkiä unohtui pelottavat ninjagot, kun kerrassaan valtavan kokoinen legokauppa paljasti kätkönsä.

Ja olihan se aika äkkiä täysin selvää, mikä lego lähtisi meidän murun matkaan. Siellä se junior-legojen kohdalla komeili, iso paketti jossa oli punainen Make-rekka ja kolme pikkuautoa, joiden nimetkin saatiin perjantaina kuulla kun käytiin katsomassa autot 3 elokuva oikein ensi-illassa. Sai kulta kylkeen vielä pikkupaketin jossa oli yksinään punainen Salama McQueen. Niin se itkuisuus katosi ja täysin uutta intoa täynnä oleva pikkujätkä riensi kassalle uusien aarteidensa kanssa.

Jälkikäteen kun kysyttiin useammankin kerran mikä Legolandiassa oli kaikkein parasta, vastas muru ioka kerta että se Make. Sillä on leikitty ja siitä on tykätty. Täytyihän sieltä paikan päältä saada mukaan asiaan kuuluva muisto, vaikka hintataso olikin hiukan Prismaa kalliimpi. Mitä niistä muutamasta eurosta, kun onnelliset muistot säilyy matkassa mukana.


Oli se sellainen paikka, että taatusti mennään uudelleen kunhan muru on taas vähän isompi ja paikkaa voi esitellä mahdolliselle pikkusisarukselle, ainakin kovasti näin toivotaan. Siihen asti mennään näillä muistoilla ja yhdellä uudella rikkaalla kokemuksella. On ne legot vaan ihan parhaita leluja, niin lapsille kuin aikuisillekin.


♥ Laura

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Hei muumit


Meillä oli aikast kiva päivä. Me nimittäin käytiin moikkaamassa muumeja Naantalin auringon alla. Alustavasti oltiin suunniteltu menevämme tiistaina tai torstaina säätietojen perusteella, mutta tiistai hylättiin kun mansikkalaatikot tulivat ja torstaikin vaihtui tälle päivälle, koska lenkiltä tultuani säätiedot näyttivät poutapilviä ja auringon paistetta. Niinpä me murusen päiväruuan jälkeen pakattiin itsemme autoon ja lähdettiin matkaan.

Eilen illalla juttelin sängyssä pikkumurun kanssa Muumimaailmaan menosta ja jätkähän oli intoa täynnä, olis ollut menossa samantien ja väitti kovin menevänsä muumien syliin ja olkapäille sinne korkealle istumaan. Mutta äidin aavistus osui oikeaan ja muru pysytteli tiukasti iskän sylissä muumien lähistöllä. Silti kivointa kuulemma oli Muumipeikko.


Kaikki kierrettiin ja katseltiin, ihasteltiin ja ihmeteltiin ja kivaa oli, tietysti. Esitykset on aina ihan huippuja niin kuin tälläkin kertaa ja niin se muru katseli niitä jälleen lähes silmiään räpäyttämättä. Autossa ja kotona muru lauleskeli muumilaulua ja kotimatkalla katseltiin katsomosta muumeja. Tietty. 

Me käytiin Muumimaailmassa kun pikkumuru oli alta vuoden ja tietysti nyt siitä saatiin isompi ilo irti, vaikka tykkäshän se siitä silloinkin. Tällä kertaa vaan ei tarvittu rattaita ja kulkeminen oli niin paljon helpompaa, kaikkialle päästiin paremmin ja omin jaloin, eikä tarvinnut kantaakkaan juuri lainkaan, vaikka olishan se sylissä viihtynyt vaikka koko ajan. On se rakas sellainen sylivauva.


Ruokakin maistui paremmin kuin hyvin Muumimamman keittiössä, jossa saatiin kotiruokaa yllin kyllin, niin paljon kuin napa jaksoi vetää ja hyvinhän ne veti. Iskä söi santsilautaseen asti kanankoipia ja lihaa, muru veteli ainakin kahdeksan pikkunakkia muusin kera ja itselleni maistui salaattipöydän antimet. Kaikki oli tuoretta ja hirmu hyvää, sen verran hyvää että jokainen kävi santsikierroksella.

Siitä me kaikki nähtynä ja masut täyteen syötynä käytiin vielä katsomassa Emman teatterissa Pikku Myyn syntymäpäivä - musiikkiesitys ja siitä pikkuhiljaa suunnattiin pois Muumimaailman ihmeellisestä maailmasta. On se vaan sellainen paikka jossa muutama tunti kuluu aivan huomaamatta ja jota voi suositella kaikille lapsiperheille ja lapsenmielisille käytäväksi ainakin kerran elämässä.


 ♥ Laura