Kaksplus.fi

torstai 3. elokuuta 2017

LEGOLAND

 Palataan vielä takaisin Tanskaan. Nimittäin kauan odotettu ja paljon puhuttu Legolandia on nyt nähty ja koettu, ainakin sen ensimmäisen kerran. Tosin isille sekä mummille ja vaarille ei reissu ollut se ensimmäinen, mutta silti yhtä hieno ja ihmeellinen. On se vaan hieno paikka, niin lapselle kuin aikuisellekin.

Lapsille parasta mahtaa olla kaikki ne huvipuistolaitteet, kun taas aikuisille upeat legorakennelmat aina aidoista pienoismalleista asti. Vaikka olihan se meistä aikuisistakin huisin hauskaa istua safariauton kyydissä ihailemassa legoista rakennettuja safarieläimiä. Eikä isikään näyttänyt tippaakaan surumieliseltä istuessaan viikinkilaivassa pienen jälkikasvumme kanssa sen pyörien ja keinuen ympäri ja ämpäri. Ja niin se meidän pienempikin mies istui laivan kyydissä mielettömän iloinen ilme kasvoillaan, hurjaa!


Niin me kierreltiin ja katseltiin. Käytiin kaikissa mahdollisissa legojunissa ja leikittiin duploalueella isoissa duplorakennuksissa. Ruokakin maistui nälkäisille ja tutkimusmatka jatkui täysillä masuilla. Edellispäivän vesisateista ei ollut tietoakaan, kun aurinko lämmitti ohuen pilvikerroksen takaa. Kyllä me myös erehdyttiin lego ninjago -maailman laitteeseen, josta ei tiedetty tuon taivaallista. Jonoa oli mutta salakavalasti, kun jono kulki huoneesta toiseen. Aina kun uskottiin pääsevämme päämäärään, paljastuikin uusi huone jonoineen. Voi hohhoijaa. Kyllä me lopulta päästiin perille josta paljastuikin vaunut joihin istuttiin vieretysten 3D lasit naamalla.


Siellä me istuttiin ja huidottiin käsille pahiksia vastaan saaden pisteitä, vähän se nauratti paitsi kun pikkumurua alkoi pelottaa ja kyynelten kera pyysi päästä pois. Ei se onneksi kauaa kestänyt ja siitä suunnattiinkin kaikki nähtynä kohti sitä tärkeintä - legoshopia. Olihan isi sentään luvannut pojalleen yhden VALTAVAN legopaketin tai kaksi pienempää. Äkkiä unohtui pelottavat ninjagot, kun kerrassaan valtavan kokoinen legokauppa paljasti kätkönsä.

Ja olihan se aika äkkiä täysin selvää, mikä lego lähtisi meidän murun matkaan. Siellä se junior-legojen kohdalla komeili, iso paketti jossa oli punainen Make-rekka ja kolme pikkuautoa, joiden nimetkin saatiin perjantaina kuulla kun käytiin katsomassa autot 3 elokuva oikein ensi-illassa. Sai kulta kylkeen vielä pikkupaketin jossa oli yksinään punainen Salama McQueen. Niin se itkuisuus katosi ja täysin uutta intoa täynnä oleva pikkujätkä riensi kassalle uusien aarteidensa kanssa.

Jälkikäteen kun kysyttiin useammankin kerran mikä Legolandiassa oli kaikkein parasta, vastas muru ioka kerta että se Make. Sillä on leikitty ja siitä on tykätty. Täytyihän sieltä paikan päältä saada mukaan asiaan kuuluva muisto, vaikka hintataso olikin hiukan Prismaa kalliimpi. Mitä niistä muutamasta eurosta, kun onnelliset muistot säilyy matkassa mukana.


Oli se sellainen paikka, että taatusti mennään uudelleen kunhan muru on taas vähän isompi ja paikkaa voi esitellä mahdolliselle pikkusisarukselle, ainakin kovasti näin toivotaan. Siihen asti mennään näillä muistoilla ja yhdellä uudella rikkaalla kokemuksella. On ne legot vaan ihan parhaita leluja, niin lapsille kuin aikuisillekin.


♥ Laura

5 kommenttia:

  1. Oih! Mäkin niin haluisin viedä lapset tuonne (lue: minä haluan päästä leikkimään)! Toivottavasti viimeistään 2020 kesällä meillä on sellainen tilanne, että päästäisin lähtemään. Silloin Silmu olisi 3v ja Ässä 5,5v, jolloin pojat saisivat reissusta eniten irti. Ehkä mukaan jäisi lapsille pysyviä muistoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta kannattaa lähteä jos suinkin mahdollista, lapset tykkää taatusti siinä missä me vanhemmatkin! 😉 Ja onhan se tärkeetä mennä niin, että lapsetkin sais pysyviä muistoja eikä pelkkiä valokuvia todistukseksi 😊

      Poista
  2. Miehelle oli varmaan yksi syistä tehdä lapsia, että pääsee tänne;) Pari vuotta kannattaa meidän vielä odottaa, jotta lapsetkin saavat paikasta kaiken ilon irti. Mutta ehdottomasti to do-listalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehheh! Ne on niitä miesten juttuja 🙈 Mutta ehdottomasti reissuun kun ajankohta on oikea! 😊

      Poista
  3. Vitsit, toi on kyllä niin meidän seuraava lomakohde! Tykättäis varmasti kaikki. :)

    VastaaPoista

Jätä muisto vierailustasi ❤️