perjantai 29. syyskuuta 2017

Ajatuksia uudesta arjesta

Syksy toi meidän perheelle paljon muutoksia, tai se tietysti riippuu mikä luokitellaan paljoksi mutta meille se on paljon aikaisempaan nähden. Kolmen ihanan kotivuoden jälkeen mikä vain muutos tuntuu isolta, ja niin tuntui myös iltaopintojen alku, vaikka vain kahdesti viikossa. Alku jännitti, kauhistutti ja rehellisesti myös harmitti. Ei ehkä niinkään se itse koulu, vaan ylipäätään muutos. Koska itse en niinkään pidä muutoksista, ne pelottaa ja saa masussa asuvat perhoset sekaisin. Vaikka silti joskus se muutos onkin vain hyvästä, ihan niin kuin nytkin.

Ensimmäisen illan jälkeen olo oli kamala. Harmitti, itketti ja väsytti. Toisen kerran jälkeen olo oli jo ihan toisenlainen, ja nyt neljän viikon jälkeen tuntuu mielettömän hyvältä. Kouluun lähtö ja kotimatka, molemmista huokuu hyvä olo. Tää oli sittenkin hyvä juttu.

Ja mitä tulee muihin uusiin asioihin, samalla kun äiti tutustui uuteen ympäristöön, tutustui myös poika, sinne uuteen ja ihmeelliseen kerhomaailmaan. Ja voi jukra kun se on ollut tykätty juttu! Ainoat kyyneleet on vuodatettu siinä vaiheessa, kun on ollut aika lähteä kotiin. Kerhopaikalla halitaan ja vilkutetaan ilosesti heipat, aivan joka kerta. Se on uskomaton tunne jättää se pienokainen kerhon hoiviin, kun tietää miten toisen on siellä hyvä olla. Uudet kaverit, uudet leikit ja kokonaan uusi maailma, kaikki yhtä kivoja ja hyvällä tavalla jännittäviä pienelle pojalle. Niin me ollaan kotona isin kanssa juteltu, miten tää oli niin hyvä juttu.

Koulu ja kerho, molemmat toivat uusia juttuja meidän arkeen, mutta ainoastaan hyviä. Viikot hujahtaa vauhdilla, kun lähes joka päivä on jotain - vaikka eihän se tietenkään ole hyvä jos aika kuluu liian nopeasti ja lapset kasvaa liian isoiksi. Mutta ei meillä vielä ole hätää, muru täytti vasta kolme ja tulee kohta kerhosta kotiin. 
  ♥ Laura

torstai 28. syyskuuta 2017

Olispa jo joulu

Muru toivoo Ryhmä Hau rekkaa. Niin me ollaan isin kanssa juteltu, josko muru toivois sitä sitten joulupukilta. Vaan kun muru toivoo sitä joka päivä, koko ajan, aivan joka välissä. Muru toivoo sitä öisinkin kun havahtuu puoliunisena ja vaihtaa uniasentoa, samalla kuuluu pieni ja raasu ääni saanko minä nyt Ryhmä Hau rekan?

Heti kun herätään hän kysyy rekasta. Aamukävelyllä hän kysyy saako sitten kotona ruuan ja unien jälkeen sen rekan. Hän ei toivo montaa lahjaa, hän toivoo vain yhtä. Hän toivoo Ryhmä Hau rekkaa. Hän ei voi leikkiä pennuilla koska hänellä ei ole sitä rekkaa. Näin hän äidille kertoo. Voi kun se rekka olis just nyt niin iso ja fantastinen juttu - mutta kun aina vaan ei voi saada kaikkea just nyt ja heti.

Kolme kuukautta, kolme kokonaista kuukautta jouluun ja mahtaako tämä toive unohtua sen aikana yhtään? Nyt ollaan ainakin monta, monta ja monta päivää kuultu tästä rekasta, eikä vain kerran päivässä vaan ihan oikeasti joka välissä. Sitä ihaillaan aina Prismassa ja muru tietää jo kaikki nappulat sun muut, joita rekasta löytyy. Kumpa vaan koko rekka löytyis vielä omasta kotoa.

Mutta niin me sinnikkäästi odotetaan sinne jouluun, josko vaikka pukki tois mukanaan yhden valtavan ison paketin murun nimellä varustettuna, kuka tietää. Vaikka kyllä me iskän kanssa taidetaan tietää. Täytyy myös muistaa koristella kotia, ainakin niin se muru äidille sanoi, kun pukki tulee sitten kun kotikin on koristeltu joulua varten. Jos me otetaankin varaslähtö koristelussa, tulisko se joulu jo?


Onko muita pieniä joulun odottajia jo liikkeellä? 

♥ Laura

tiistai 26. syyskuuta 2017

Syksy ja omenablondiet


Syksy on viileitä aamuja, pimeneviä iltoja ja mikä kaunein luonto kaikkine väreineen. Syksy on kesän loppu ja uuden talven alku. Syksy on nyt.

Meidän syksyyn kuuluu aamuauringon säteet ulkoilupolulla, ne pimenevät illat yölampun valaistessa iltasatuhetkeä ja kaikki ne lämpimät värit aina niistä putoavista lehdistä ja punertavista omenista sinne sisimpäämme asti. Sinne sykkivään sydämeen joka on niin täynnä rakkautta toisiamme kohtaan.

Syksy on kaunista aikaa, pihanurmi peittyy väreistä kirjaviin lehtiin, koti valaistuu hämärän tullen kynttilöin ja valoin, ja vilpoinen ilma saa meidät käpertymään mitä tiukimmin toisiimme. Syksy tuo usein myös muutoksia arkeen, juoksuttaa meitä joka puolelle ja pitää otteessaan, pitää kiireessä mukana eikä anna pysähtyä.

Pysähdytään silti. Katsotaan ympärillemme ja nautitaan. Levitetään kädet ja suljetaan silmät. Me ollaan tässä ja nyt, myös meidän rakkaat on tässä just nyt. Just nyt on kaunista, sillä elämä on juurikin nyt. Muistakaamme se, koska mikään ei ole ikuista, talvi tulee aikanaan ja se tulee joka kerta.

Niinpä nautitaan, nautitaan toisistamme, nautitaan luonnosta ja ennen kaikkea nautitaan elämästä. Vaikka kaikilta löytyy niitä surun aiheita, löytyy myös paljon kaunista.

Tähän loppuun vielä pientä makeaa omenan ja maapähkinän ystäville, hemmotelkaamme itseämme ja toisiamme oli päivä mikä hyvänsä. Ei aina voi olla herkkupäivä, vai voiko?


Maapähkinäiset omenablondiet

100 g voita
 1 dl maapähkinävoita
2 1/2 dl  fariinisokeria
1/2 dl rypsiöljyä
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl jauhettua inkivääriä
3-4 dl omenoita kuutioituna
150 g maitosuklaata

Sulata voi ja maapähkinävoi kattilassa, lisää fariinisokeri ja öljy. Sekoita tasaiseksi.
Ota kattila levyltä ja anna jäähtyä hetki.
Lisää munat yksitellen ja keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Kuori ja kuutioi omenat.
Lisää omenakuutiot, mukava ripaus kanelia ja valkosuklaa rouhittuna taikinaan, sekoita tasaiseksi.
Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan (20 x 25 cm) ja paista 175 asteessa noin 30 minuuttia.

Ihanaa syksyä,

♥ Laura

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Siispä hyvää yötä

Ei, en minä voi itteäni kutittaa, en ole kutittaja Leevi.

Näin äidin rakas juuri vastasi kysymykseeni nukkuisiko hän ihan yksin ilman nukuttajaa. No ei tietenkään, eihän kukaan voi omaa selkää rapsuttaa yhtä hyvin kuin joku toinen. Varsinkaan yhtä hyvin kuin äiti. Niinpä jäin viereen kutittamaan.

Siispä hyvää yötä.


♥ Laura

tiistai 19. syyskuuta 2017

Vadelma-valkosuklaakakku

Vadelma-valkosuklaakakku. Sitä meillä tarjoiltiin synttäripöydässä muiden herkkujen ohessa, vaikka kai se täytekakku on pääroolissa kun puhutaan syntymäpäivistä. Itsehän en ole mikään täytekakkujen suurin ja läheisin ystävä, mutta tällä kertaa kakku oli myös omaan makuuni sopivaa sorttia. Mutta ihmekös tuo, oli sen verran herkullista.

Tämä kakku ei ollut se perinteisin täytekakku, pohja muistutti enemmän piirakkaa ja ehkä juuri tämän takia maistui myös äidille. Mitään kostutustakaan ei käytetty, vaan taikinassa olevat vadelmat tekivät sen tehtävän eikä kakku muita kostukkeita kaivannutkaan.

Myöskään kuorrute joka toimi myös täytteenä sisälsi muutakin kuin pelkkää kermavaahtoa, muun muassa sitä jokapaikan höylää eli tuorejuustoa. Makeutta toi valkosuklaa ja herkullinen lopputulos oli taattu. Nimittäin sitä kuorrutetta olis vaan voinut lusikoida suoraan parempiin suihin ja kakun jättää paljaaksi, eikös ne naked caket ole aika kovassa huudossa just nyt? No, tyydyin silti lusikoimaan vain pelkän tyhjän kulhon viimeistäkin sormenpäätä myöden ja vieraatkin pääsivät maistamaan kakkua kuorrutteen kera.

Vaikka viikko onkin vasta alussa, ei mikään estä pientä herkkuhetkeä pimenevään arki-iltaan, joten mitä jos leipoisit vaikka yhden kakun. Vaikka juurikin tämän kyseisen täytekakun. Jos vadelmat ei maistu, ei kukaan estä käyttämästä jotain toisia marjoja, mielikuvitus valloilleen ja kakkupohjat uuniin. Pieni hemmottelu on aina paikallaan.


Vadelma-valkosuklaakakku 

Vadelmakakku
3 dl vehnäjauhoja
1 3/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
2 munaa
1 1/2 dl maitoa huoneenlämpöisenä
3/4 dl rypsiöljyä
reilu 2 dl vadelmia (tuoreita tai pakastettuja)

Valkosuklaatäyte/kuorrute
130 g valkosuklaata
200 g tuorejuustoa
2 1/2 dl vispikermaa

Kuumenna uuni 175 asteeseen, voitele ja vuoraa leivinpaperilla kaksi noin 15 cm kokoista vuokaa.
Sekoita kulhossa kuivat aineet keskenään sekaisin.
Sekoita toisessa kulhossa munat, maito ja rypsiöljy.
Lisää kuivat aineet nesteisiin siivilän läpi ja sekoita taikina tasaiseksi.
Kääntele lopuksi joukkoon vadelmat.
Jaa taikina vuokiin ja paista uunin keskitasolla noin 30 minuuttia tai kunnes tikkuun tarttuu enää muutamia meheviä murusia.
Anna kakkujen jäähtyä noin 5 minuuttia ja kumoa ne sitten jäähtymään. Peitä jäähtymisen ajaksi kelmulla, jotta ne pysyvät mehevinä.
Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa.
Vatkaa kerma vaahdoksi.
Notkista tuorejuusto kulhossa ja lisää valkosuklaa joukkoon sähkövatkaimen matalalla nopeudella vatkaten.
Kääntele joukkoon vielä tuorejuusto.
Leikkaa molemmat kakkupohjat kahteen kerrokseen ja käytä puolet täytteestä kakun täyttämiseen. 
Kuorruta kakku lopulla täytteellä ja vedä ruokalusikalla urat kuorrutteen pintaan.
Koristele haluamallasi tavalla ja herkuttelu voi alkaa!


♥ Laura

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Kerholainen

Niin siinä sitten kävi, että meidän pienestä vauvasta kasvoi jo kerhoikäinen poika. Muru siis aloitti seurakunnan kerhon jossa käy kahdesti viikossa kolmen tunnin ajan. Me oltais aloitettu se jo alkuviikosta, mutta kovan flunssan iskiessä piti aloitusta siirtää. Onneksi pöpöt hävis kuumeen voimin ja perjantaina päästiin kurkistamaan uutta ja ihmeellistä kerhomaailmaa.

Koko kerhon aloitus tais olla jännempää äidille kuin itse kerholaiselle. Koko juttua on yritetty pohjustaa ja kovin kysellä haluaako muru sinne mennä, ja niin vastaus on aina ollut sama, kyllä hän haluaa. Niin laitoin viestiä ja sain vastaukseksi lyhyen ja ytimekkään tervetuloa kerhoon. Ei muuta kuin kerhoreppua ja tossuja tilaamaan jotka muru sai itse valita ja perjantaina päästiin ne yhdessä pakkaamaan ensimmäistä kerhopäivää varten.


Pyörällä matkaan ja reppu pyörän koriin. Heti seurakunnan pihassa reppu piti tietysti saada kerholaisen omaan selkään ja reippaana asteltiin ovesta sisään. Tossutkin laitettiin jalkaan oikein innolla, asiaa mahtoi auttaa myös kuinka vieressä istuvat tytöt pukivat reippaasti omat tossunsa. Niin se muru paineli kerhohuoneeseen ja oitis leikkipaloaseman kimppuun, eipä se enää äitiä huomannutkaan. Niin sanoin heipat ja vastaukseksi sain vain heippa äiti, minä olen sitten täällä.

Pakko se on myöntää, kyllä se vähän äidin sydäntä riisti jättää oma pikkuinen rakas sinne muiden vieraiden hoiviin, mutta onneksi jäi hyvillä mielin mielileikkien pariin. Niin sitä kotona oli hassu olo, puhelin lähellä jos tuliskin hätä. Vaan ei tullut. Parin tunnin päästä reipas ja iloinen kerholainen tassutteli terassia pitkin iskän kanssa täynnä intoa ja papatusta. Ei olis saanut hakea vielä, poika kun yritti käännyttää iskän samantien pois kerhotalolta.

Nappiin siis meni, muru tykkäs hurjasti ja menee innolla ens kerralla uudestaan. Ehkä sitten äidinkin mieli on jo kevyempi kun tietää että toisen on niin hyvä olla. Kaikille on jo kovin selittänyt kerhostaan kuinka se on sellainen mihin äiti ei tuu. Mutta jestas, on se vaan jo iso poika (vaikka vasta 3-vuotias onkin).

♥ Laura

perjantai 15. syyskuuta 2017

3-vuotiaan synttärit

Niin siinä kävi, että pikkumuru täytti kolme vuotta. Ja äiti siinä samalla kakskytäviis. Silti me ei saada yhteissummaksi vieläkään iskän ikää, hehe voi sitä vanhaa  miestä (mutta niin rakasta).

Me otettiin pieni varaslähtö ja pidettiin kekkerit jo ennen sitä oikeaa päivää, kun iskäkin lähti koulutukseen melkein koko viikoksi eikä olis ollut kivaa juhlia saati järjestää niitä juhlia niin että toinen on hädin tuskin ehtinyt kotiin pitkän viikon jälkeen. Niinpä juhlat on jo juhlittu ja oikeakin synttäripäivä vietetty, mutta pieni kurkistus vielä sinne sunnuntaille.


Meitä oli kaiken kaikkiaan päältä kymmenen, vaikka toiset tulivat vasta myöhemmin illalla. Ja koska musta on tullut yks pienisuuri keittiöhirmu, piti kaikki taas tehdä ihan itse. Paitsi mummilta pyysin josko leipois saaristolaisleivän ettei mun tarttis ihan kaikkea säätää itse ja niin se kiltisti leipoi.

Pöydällä komeili siis kahta sorttia suolaista ja kahta makeaa plus itse tehtyjä keksejä kahdella erilaisella yllärillä. Voileipäkakku olis aina niin hyvää! Mutta tällä kertaa kokeiltiin suolaista piirakkaa meetvurstilla höystettynä ja sitä saaristolaisleipää savulohitäytteellä. Piirakka meni kaikki, viimeiset palat pisti parempiin suihin toinen kummisetä, joka kävi myöhemmin pikaisella visiitillä lahjuksineen.


Makeaa saatiin myös mahan täydeltä, vadelma-valkosuklaakakkua ja tiikerijuustokakkua joka oli sitten makeeta, ei paljon tarvinnut santsata. Kekseistä löytyi ranskan- ja amerikanpastilleja ja toisista taas pandan täytelakuja. Kyllä ne lakuiset cookiet vei voiton jos multa kysytään, voi nam. Kaikkea oli kivasti ja aika sopivasti, hirmu määriä ei jäänyt ja viimeiset palat pakkasin isoveikan matkaan joka sanoi syöttävänsä kaverilleen joka tuli sopivasti seuraavana päivänä kylään. Kaikki tykkäs, tai ainakin rutisematta söivät, tiedä sitten. Heh heh.

 

Ohjelmaa ei ollut kuin leikkimistä synttärisankarin (sen pienemmän) kanssa uusilla supermakeilla leluilla. Eipä ne kolmeveen juhlat sen suurempia numeroita kaipaakkaan. Muru sai lahjaksi kaikki Ryhmä haut ajoneuvoineen, Brion paloaseman, pikkulego palomiessalkun, palomiesvälineet, pelejä ja ajoneuvokirjan. Teemana siis autoja sekä palomiehiä eli just niitä tämän hetken suosikkeja! Oli kyllä pieni mies intoa täys koko päivän (ja on yhä edelleen). Voikin siis arvata millä meillä on leikitty viimeiset kaks viikkoa, Ryhmä hau -leikkiä hätätilanteineen unohtamatta kaikkia mahdollisia sammutusleikkejä. Nyt odotellaankin sitten jo sitä seuraavaa pyhää, 99 päivää jouluun.


Ihanaa alkavaa viikonloppua ♥ Laura

torstai 14. syyskuuta 2017

3-vuotias neuvolassa


Niin se vuosi jälleen kului ja maanantaina oli uuden neuvolakäynnin aika. Päiväunien jälkeen pistettiin takit päälle ja kavuttiin pyörän selkään, postin ja kaupan kautta suunnattiin sitten sinne neuvolaan. Tärkeintä murulle oli leikit odotusaulassa, kunnes päästiin itse asiaan.

Meidän murullehan iski tautinen nuha-yskä, joka vähän lisäsi alussa ilmenevää ujoutta mutta äkkiäkös sitä reipastuttiin ja touhuttiin tädin pyyntöjen mukaan. Kaikki sujui nappiin, vaikka tosiaan ensin vastauksia piti vähän lypsää ja ne kuiskattiin sitten äidille - toisin kuin loppusuoralla alkoi sen päiväinen papatus ja neuvolatädille kerrottiin ummet ja lammet.

Mitä meidän kolmevuotis neuvola sitten piti sisällään? Kuvista nimettiin asioita, kuvista myös näytettiin tädin pyytämiä asioita. Värejä kysyttiin ja pinottiin värillisiä palloja omiin pinoihinsa, myös palikoista rakennettiin oma torninsa. Piti astella varpaillaan ja seistä yhdellä jalalla, heittää tädille palloa ja ottaa koppia, piti myös hyppiä ja avata juomapullo, jonka muru myös näppärästi sulki.

Leikittiin matkalaukkuleikkiä, jossa täti kokosi pöydälle ison määrän pieniä tavaroita joista hän sitten kuiskasi yhden kerrallaan mitä marsu ottaisi mukaan matkalleen ja murun piti kuulemansa asiat heittää matkalaukkuun. Tästäkin suoriuduttiin oikein kunhan päästiin yhteisymmärrykseen tehtävänannosta, kun meidän rakas olis vaan halunnut laittaa laukkuun omenan ja veneen.

Piirrettiin myös pystyviivaa sekä vaakaviivaa, vaikka ne nyt oli mitä oli. Ympyrä näytti enemmänkin siltä miltä kuuluukin, silti äiti oli oikein ylpeä kaikinpuolin. Vesirokkorokote siirrettiin suosiolla ens viikkoon kun kerran ollaan kipeenä. Ja tietysti ihan ensiksi otettiin ne kaikkein oleellisimmat, eli pituus ja paino. Niin se rakas seisoi seinän vierellä mallikkaasti kantapäät seinässä ja huhhei pituutta oli 98 senttiä. Jätkä on sitten kasvanut 10 senttiä viime vuodesta. Tosin onhan se vaatteissakin jo huomattu kun kaikki jäi yhtäkkiä pieneksi.

Niin se täti kirjoitti neuvolakorttiin uudet mitat ja muutamat kehut. Rokotusta lukuunottamatta vuoden päästä taas uudelleen. Neljävuotiaana. Voi jestas.

Minkä pituisia kolmevuotiaita murusia muilta löytyy? 

♥ Laura

torstai 7. syyskuuta 2017

3-VUOTIAS

Kolme vuotta sitten elämäni mullistui kun sain ponnistelujen jälkeen vastasyntyneen poikamme rinnalleni, kyynelten mukana syntyi maailman suurin rakkaus. Nyt tuo rakkaus täytti jo kolme kokonaista vuotta ja on sen aikana muodostanut itselleen mitä upeimman persoonan. Äidin ja isin ikioma poika.

Tänään tuo 3-vuotias on jälleen tuonut iloa ja naurua äidin elämään. Heti herättyään muisti äidin luvanneen vielä yhden lahjan, muisti myös mummin lupaaman pienen lahjan, jonka toivoi olevan päämaja pennuille. Ei se ikävä kyllä ole.

Kolme vuotta on opettanut meille kaikille yhtä jos toista, mutta ennen kaikkea sitä rakkautta. Halit, sylit, suukot ja kaikut on kaikki 3-vuotiaalle äärettömän tärkeitä, mutta on ne äidille ja isillekin! Paloautoleikit sammutuksineen on niitä ykkösjuttuja joita ilman ei ainutkaan päivä kulu, ei sitten taatusti. Ryhmä hau on aina vaan suosikki, niinpä synttärilahjaksi saadut pennut omine autoineen onkin olleet aika kovaa huutoa.

Kummitukset kiehtoo rohkeaa 3-vuotiasta, omaan huoneeseenkin on siirrytty nukkumaan jo aikaa sitten. Pituutta löytyy alta metrin ja näin poika on tuplannut syntymäpituutensa. Enää ei itketä pienistä, kaaduttuaan noustaan vaan ylös ja jatketaan matkaa. Suusta päästellään jos jonkinlaisia hauskuuksia eikä kyllä paikalla ole tuon taivaallista merkitystä. Äiti sun täytyy säikäyttää se pois, sanoi muru jokunen päivä sitten ruokakaupassa kun vieras setä jäi juttelemaan. Säikäytinkö? Enpäs kerrokkaan.

Meidän ikioma kulta kolmevee on kiltti ja rakastava, välillä kokeillaan mutta kukapa ei kokeilis. Parasta on paloautot ja sammutusleikit, Ryhmä hau ja hätätilanteet, uimareissut isin kanssa ja äidin kaikku iltaisin. Pieni poika vielä mutta silti jo niin ISO. Voispa aika vähän hidastaa vauhtia, ettei ne pienet kasvais niin nopeasti.

Paljon onnea äidin ja isin 3-vuotiaalle maailman suurimmalle rakkaudelle, joka juuri kommentoi äidille imurin mennessä rikki: Äiti, etpäs voi siivota enää millään, hähähää! ja naurut päälle. Voi meidän murua!

 ♥ Laura

perjantai 1. syyskuuta 2017

Syyskuu

Aamu näytti jo aavistuksen positiivisemmalta. Syyskuu alkoi ja on uusien ajatusten aika. Uutta yritystä vaan, aina vain uudestaan.

Viikonloppu pyhitetään murun syntymäpäivien järjestelyille ja ensi viikolla aloitetaan koulutaival ja sitä seuraavalla viikolla kokeillaankin jo seurakunnan iltapäiväkerhoa. Iskä suuntaa taas Helsinkiin koulutukseen, jossa viettääkin suurimman osan viikosta, me siis vietetään kotona kahdenkeskeistä aikaa pikkumurun kanssa. Ehkä täytyy keksiä vielä jotain spesiaalia torstaille, kun meillä on se ihka oikea synttäripäivä. Ainakin yks paketti murulle on säästössä kaapin ylähyllyllä siihen asti.

Keltaisten lehtien ja viileiden iltojen lisäksi syyskuu tuo siis meille paljon uutta. Ei ehkä just sitä suurinta mitä toivottiin, mutta eteenpäin mennään ja yritetään uudelleen.

 Aurinkoista syyskuuta ♥ Laura