sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Gluteeniton vispipuuro

Olo on väsynyt mutta ihana, masussa kasvaa uusi ja niin toivottu elämä. Pieni alapömppis auttaa ymmärtämään uuden ihmeen todellisuuden, siellä se ihan totta kasvaa. Äidin ja isin toinen kullannuppu.

Vaikka raskausaika onkin muuttanut mieltymyksiä eri ruoka-aineksiin, on yksi suurin herkku pysynyt koko ajan, ja se on se klassikkojen klassikko vispipuuro. Ei ole sitä voittanutta puuroa, jos tältä mammalta kysyy. Eikä lempivärini tee siitä yhtään parempaa, se on itsessään jo parasta. Mutta herkän vatsani takia piti siirtyä gluteenittomaan ruokavalioon, ja niin myös gluteenittomaan vispipuuroon.

Aina ensin vähän jänskättää mahtaako tästä tulla niin hyvää. Mutta ensimmäisen lusikallisen jälkeen tulos on jo selvä, aivan yhtä hyvää ellei jopa parempaa! Ja niin rakas puuroni saa pysyä ruokavaliossani yhä edelleen, ainoastaan gluteenittomassa muodossa. Eihän siinä mennyt kuin kolme päivää, kun ensimmäinen satsi oli tuhottu - ja myönnän, kukaan ei auttanut vaan hoidin homman ihan itse. Nyt on jälleen uusi satsi odottamassa jääkaapissa, tuskin sen tuhoamiseen menee tälläkään kertaa yhtään sen kauempaa. On se vaan niin hyvää. Ja vauva tykkää, kun äiti tykkää. Tässä siis suosikkipuuroni gluteenittomana, ihanaa sunnuntai-iltaa. ♥


Gluteeniton vispipuuro

1 litra vettä
5 dl puolukoita
1/2 dl sokeria
2 dl riisijauhoja
2 dl vispikermaa

Keitä puolukoita vedessä noin 10-15 minuuttia.
Poimi esimerkiksi reikäkauhalla puolukoiden kuoret pois vedestä.
Lisää kattilaan sokeri ja riisijauhot koko ajan sekoittaen.
Anna kiehua hiljalleen jälleen noin 15 minuuttia samalla sekoitellen.
Kaada puuro isoon kulhoon ja anna jäähtyä.
Lisää vispikerma ja vatkaa puuro kuohkeaksi. Paras tähän on yleiskone, mutta sähkövatkainkin käy. 
Ja näin puuro on valmis herkuteltavaksi!

 ♥ Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä muisto vierailustasi ❤️