tiistai 27. helmikuuta 2018

Raskausviikko 19

Tänään tuli taas viikko täyteen ja alkoi raskausviikko 19. Tällä viikolla vauva painaa 220 grammaa ja on koko pituudeltaan 18 cm. Ajatella, 18 senttiä, onhan siinä jo pituutta pienellä vaikka pienihän hän on aina vaan. Mutta voimaa löytyy jo, nimittäin lähes joka kerta kun äiti pääsee pötköttämään, viimeistään sitten illalla kun tulevalla isoveljellä alkaa uniaika, alkaa masussa tapahtumaan.

Tulee potkua sinne ja tänne, ja kaikesta myös informoin isimurulle, täytyyhän hänellekin jakaa kaikki ne ainutlaatuiset hetket jotka on tässä vaiheessa vielä vain äidin etuoikeus. Eiköhän ne pikkuhiljaa tunnu päältäpäinkin, kovasti olen yrittänyt tunnustella mutta eihän se rontti siihen koskaan enää potki missä äidin käsi on. Ehkä sitten ihan kohta.

Masukin tuntuu kasvavan joka päivä, tosin muut ei sitä ehkä niin huomaa mutta kyllä sen itse huomaa. Leevin kanssa masu ei koskaan kasvanut mitenkään valtavan isoksi, vaikka isi niin aina kuvista sanookin aina siihen asti kun annan hänelle vertailuksi jonkun toisen raskausmahan. Katsotaan siis, minkä kokoisen masun tällä kertaa saan, toki kasvu alkoi hiukan verran aikaisemmin, niin kuin aina seuraavien kohdalla, mutta eihän se vieläkään mikään suuri ole.

Olo on kaiken kaikkiaan ihan hyvä, ei pahoinvointia ja pahin väsymyskin tuntuu helpottavan, ainakin just nyt. Tietysti sitä väsyy kaikesta huomattavasti helpommin ja sänkykin kutsuu äitiä siinä vaiheessa kun murullakin alkaa uniaika, sinne on vaan niin mukava jäädä peiton alle iPadin kanssa kun toinen sulkee silmänsä, uuden tulokkaan samalla ilmoittaessa paikalla olostaan siellä masussa. Kyllä sitä niin odottaa kesää ja vauvan saapumista tehden meidän perheestä nelihenkisen. Vai niin kuin pikkumuru laskee, että sitten meitä on viisi mukaan lukien Vilma-koira.

Enää kaksi viikkoa ja ollaan puolivälissä, kolme viikkoa rakenneultraan kurkistamaan josko saatais tietää kumpi rakas sieltä onkaan tulossa, kyllä sitä on tässä jo odoteltu aina sieltä viime ultrasta asti! Tuleva isoveli toivoo tyttöä, koska hän on itse jo poika, mutta vielä täytyy malttaa muutama niin pitkä viikko ennen kuin tämä vauvan suuri salaisuus paljastuu meille. Jos paljastuu!

 ♥ Laura

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Arki-illan banaanileipä

Nyt on meneillään talvilomaviikko, eli kerhon ovet on suljettu eikä kerhoeväitä pakata kuin vasta taas ensi viikolla. Ja niin meidän banaanitkin oli jääneet syömättä eikä kukaan meistä mustia banaaneja halua syödäkkään. Mutta tummuneille banaaneille on aina uutta käyttöä, ainakin meidän taloudessa - ja se yleisin niistä on iltapalapöydän banaanileipä suoraan uunista!

Ja niin me eilen odotettiin murun kanssa iskän lähtiessä töihin että aamun viidentoista asteen pakkaset heltyivät sinne kymmeneen asteeseen ja painuttiin kerrospukeutumisen kautta kauppaan täydentämään meidän gluteenittomien jauhojen purnukkaa, jotta mäkin pääsisin herkuttelemaan iltapalalla uunituoreella leivällä siinä missä mun murusetkin.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun tein banaanileivän gluteenittomista jauhoista ja mun mielestäni tästä tuli kaikista paras banaanileipä, aivan ehdottomasti. Kyllä ne gluteenittomat kaurajauhot vaan tuo erilaista makua leipomuksiin, ja tietynlaisissa leivoksissa tekevät niistä entistäkin parempia. Ja tässä siis niistä yksi, meidän arki-illan banaanileipä.


Banaanileipä

5 dl gluteenittomia jauhoja (tai tavallisia vehnäjauhoja)
3/4 tl ruokasoodaa
Ripaus suolaa
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
4 banaania
50 g huoneenlämpöistä voita
1 dl sokeria tai fariinisokeria
2 huoneenlämpöistä kananmunaa
3/4 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria

Sekoita jauhot, ruokasooda, suola ja maisteet pienessä kulhossa.
Kuori banaanit ja muussaa ne haarukalla.
Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi.
Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten.
Lisää banaanit, maito ja vaniljasokeri ja sekoita tasaiseksi.
Kaada joukkoon jauhoseos ja vatkaa varovasti sekaisin.
Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun 1,5 litran vuokaan ja paista uunin keskitasolla 175 asteessa 50-60 minuuttia.
Nauti uunituoreesta leivästä voin kera! Tai ihan vaan sellaisenaan.

 ♥ Laura

tiistai 20. helmikuuta 2018

Äiti kysyy ja Leevi vastaa

Nyt oli jälleen aika päivittää meidän murun vastaukset erilaisiin kysymyksiin, kun äiti piti pienen kyselytunnin. Edellisellä kerralla muru oli kahden vanha, joten vastaukset oli tällä kertaa jälleen ihan eri maata. Aikaisempiin kyselyihin pääsee täältä ja täältä. Niin ne muruset vaan kasvaa ja jutut kasvaa siinä samalla. Me lähestytään pian jo kolmea ja puolta vuotta, voi onneksi mä saan uuden vauvan kun mun vauva väittää ettei enää ole vauva vaan pieni poika. Mutta nyt niihin kysymyksiin.

Millainen äiti on?
- No rakkain naineni. (Sanan taivuttamista muru mietti tovin ja päätyi tähän.)

Millainen isi on?
- No Eero. 

Mitä tykkäät tehdä eniten?
- No leikkii Ryhmä Hauta! 

Mikä on Leevin lempilelu?
- No tietysti öö Ryhmä Hau leikki!

Entäs mikä on parasta ruokaa, mistä tykkäät eniten?
- Makaronilaatikkooo!

Mikä on lempi herkku?
- Emminä tiedä. Mansikkaherkkua! Mitä syödään aina yhdessä.

Mikä on paras piirretty?
- Ryhmä Hau!

Mikä on Leevin lempi väri?
- Ruskea ja valkoinen ja harmaa. (Nyt myönnän etten tiedä yhtään mistä nää värit tuli.)

Mikä on hauskaa?
- Leikkiminen!

Mikä on tyhmää?
- No kun aina sotkee!

Mikä susta tulee isona?
- Isoveli.

Mitä odotat?
- Vauvaa.

Kuka on Leevin rakas?
- Äiti.

Mitä rakkaus on?
- Että halaa ystäviä.

 
Pakko myöntää että täällä ruudun takana äitiä hymyilytti kun muru vastas niin suloisella äänellään, toisiin intoa täynnä ja toisiin niin hellyyttävästi ja suoraan sydämestä. Kyllä se kolmen vanha vaan jo oikeasti ymmärtää ja ymmärtää myös mitä puhuu. Silloinkin kun kertoo kuinka mummilla ja isillä on samankokoiset tissit. Vai miten se oli?
♥ Laura

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Kahdenlaista rakkautta

Koska ystävänpäivä on täällä taas, pyörii kaikissa otsikoissa suukkoja ja sydämiä, ystävän haleja ja lentosuukkoja, joten täytyihän munkin ottaa oma osuuteni ja pistää samaa tulemaan. Eli sitä rakkaushömppää.

Mulla on kaksi elämäni miestä, kaksi suurinta rakkautta mutta samaan aikaan niin täysin erilaista. Rakkaus on vaikeaa pukea oikeiksi sanoiksi, sanoiksi jotka aidosti kertoisivat sen täydellisyyden, sen koko rakkauden. On pieniä osia, joita pystyy pukemaan sanoiksi mutta aina jää jotain sanomatta, niin suurta se rakkaus on. Kaksi miestä ja kahdenlaista rakkautta.

Se tunne, kun ensisuudelman aikana kaikkialla kihelmöi ja naamalle leviää mitä typerin hymy, jota ei saa pyyhittyä sitten millään. Se on vain alkutaival kohti suurempaa, se tie vie kohti elämän kumppania ja sitä suurinta rakkautta. Rakkautta, joka muuttuu itse elämäksi, rakkaus josta syntyy yhteinen arki. Ja se rakkaus on tässä ja nyt, ja siitä rakkaudesta syntyi myös uusi erilainen rakkaus - äidin rakkaus. Se toisenlainen rakkaus.

Ensimmäinen vuorokausi etkä tarvitse muuta kuin käsivarsillesi tuon uuden rakkauden, aika lentää siivillä pelkästään tuijottamalla tuota uutta elämää. Ja siitä syntyy uusi rakkaus, vahvempi kuin mikään muu. Rakkaus omaan lapseen. Ja se rakkaus näkyy äidin katseessa, se näkyy kosketuksessa ja se tuntuu jokaisessa hermossa. Se on se aivan toisenlainen rakkaus.

Kaksi miestä ja kaksi rakkautta. Silti sitä rakkautta riittää, ja sitä riittää jaettavaksi vielä lisää. Siitä se onkin parasta, se ei lopu koskaan kun aidosti rakastaa. Ja mä rakastan mun miehiäni, yli kaiken.

 Olkoon ystävänpäiväsi täynnä rakkautta, pieniä perhosia vatsassa, hattaraa ja vaalenapunaisia suukkoja. Siis ihanaa ystävänpäivää. ♥

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Ensimmäiset liikkeet

Myönnän, etten edes muista koska oli se hetki ensimmäisessä raskaudessa, kun pääsin ensi kertaa tuntemaan meidän murun liikkeet. Eikä sitä ensimmäisessä raskaudessa osaa edes hoksata, mikä oli vauva ja mikä oma masu. Mutta näin toisella kerralla, ja vieläpä herkän vatsan omistajana saatoin tuntea ne ensimmäiset hellyyttävät liikkeet jo kuluneella 16 raskausviikolla.

Kun vatsa on herkkä, erottaa sen oman masun kuplinnat vauvan hennoista liikkeistä hyvin herkästi. Ja näin ollen pääsin jo näinkin varhaisessa vaiheessa tuntemaan meidän kakkosmurun liikkeitä. Niin sitä huudettiin makuuhuoneesta isännälle, että nyt taisi olla vauva, joka masussa pyörii. Ja kyllä siitä vaan joka kerta nousee valtava hymy kasvoille. Ne on juurikin niitä hetkiä, jotka tekee kaikesta niin todellista. Ne hetket auttaa ymmärtämään, että meille ihan totta on tulossa vauva! Ja se vauva kasvaa kaiken aikaa täällä omassa masussani. Voi näitä onnen hetkiä. Vielä kun kakkosmuru pääsee kasvamaan lisää ja keräämään voimia, jotta meidän miehetkin pääsee tuntemaan uuden tulokkaan potkuja. Mitähän meidän pikkumies mahtaa siinä vaiheessa tuumata?

Paras hetki tuntea kakkosmurun liikkeitä on se hetki, kun päästään murun kanssa petiin ja peiton alle rauhoittumaan. Murukin ehtii jo nukahtamaan, kun se aika koittaa ja masuasukki herää omien touhujensa pariin. Voin vain mielessäni nähdä ne pyörimiset ja heilutukset, jos ne vastaavat yhtään sitä meininkiä mitä muru veti ultran aikana. Oli se aikamoinen hulivili. Tulee siis isoveljeensä, saadaan siitä toinen taekwondotaistelija isoveljen kaveriksi.

Mikä rakkaus.

  ♥ Laura

tiistai 6. helmikuuta 2018

Neuvolakuulumisia

Tänään tuli 15 viikkoa täyteen ja näin ollen alkoi raskausviikko 16. Vauva kasvaa kasvamistaan ja on tällä viikolla 12 senttiä pitkä ja painaa noin 100 grammaa. Meidän pieni murunen. Masu yrittää ehkä pikkuhiljaa aloittaa pienen kasvunsa, jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa, koska vauvamasu se vaan on niin ihana. Pulpahtaisi vaan jo kunnolla esille.

Niin me eilen Lepan kanssa suunnattiin kohti neuvolaa toiselle neuvolakäynnille. Muru löysi heti lelulaatikon ja ampaisi niiden kimppuun, eikä häntä saanut kuulemma häiritä, vaikka kyllä sieltä sitä tasaista höpinää kuului meille muille koko ajan. Mutta reippaasti oli ja leikki ja jutteli. Muru sai ottaa äidiltä verenpaineenkin, joka oli hyvä. Kaikki perus jutut olivat muutenkin kohdillaan. Painoa ei ollut tullut sitten joulukuun, vaikka olo tuntuu paisuneelta. Eli ehkä se masuasukki alkaa ihan tosi tehdä tehtäväänsä ja kasvattaa äidin vauvamasua.

Juteltiin kuulumiset ja voinnit, kunnes oli se ehkä mun mielestä koko neuvolan kohokohta, eli vauvan sydänäänet. Koska kaikki pienikin konkreettinen pienestä murusta on joka kerta aivan yhtä ihanaa, oli se ultra tai sitten ne sydänäänet, kasvava masu ja liikkeet. Aivan kaikki mikä tekee raskaudesta entistä todellisempaa. Ja niin me kuunneltiin ja meidän muru pääsi kuulemaan myös.

Syke oli todella hyvä, aloitettiin sieltä 155 ja päästiin reippaasti 160 ylikin. Neuvolan täti kysyi kumpi on tilauksessa ja myönsin toiveeni, olishan se tyttö ihana kun meillä tämä rakas poitsu jo on. Jos mennään näillä syke uskomuksilla voisi se tyttö ollakin, katsottiin Leevin sykkeet ja ne pyöri koko raskauden ajan siellä 140 kieppeillä, aivan niin kuin olin vähän muistellutkin. Paitsi kun kotona kurkistin vanhaan neuvolakorttiin, oli siellä syke samoilla viikoilla tätä samaa luokkaa, joten.. Mutta taas tämä naaman jatkuva kukkiminen voisi viitata myös siihen pieneen prinsessaan, vaikka tottakai, uusi tulokas voi olla aivan yhtälailla kumpi tahansa. Ja kumpi tahansa on yhtä toivottu ja rakas, aivan ehdottomasti. Mutta aina saa haaveilla ja pyöritellä ajatuksia, sehän kuuluu asiaan.

Jos verrataan raskauksia tähän asti ei Leevin kanssa ollut ainuttakaan oiretta, eikä ollut kyllä koko raskauden aikana. Mutta tämä uusi murunen sai alkuun pahoinvointia ja jatkuva väsymys painaa yhä, myös naama kukkii kirjavana koko ajan. Mutta eihän sitä koskaan tiedä kuka sieltä päättää tulla. Joka tapauksessa sieltä tulee meidän rakas, siis meidän toinen rakas.

 ♥ Laura

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Herkulliset Runebergintortut


Yksi parhaista leivonnaisista, joita ei kuitenkaan tule tehtyä kuin kerran vuodessa, ehkä siinä piilee myös syy mikä tekee niistä niin hyviä, eli ne ihanat ja niin herkulliset Runebergintortut! Koska huomenna on Runeberginpäivä, oli selvää mitä tänä viikonloppuna paistettiin kuumassa uunissa, eli juurikin niitä päivän omia leivonnaisia.

Rakastan Runebergintorttuja, ne vaan on niin hyviä. Tarkoitushan oli tehdä gluteenittomia, mutta en sitten tehnytkään, kun joulusta oli yhä jäljellä itse leivottuja pipareita ja ajattelin että menkööt, olen sitten ilman kun ei tämä masu kestä sitä gluteenia, tosin maistoin tietysti hieman kulmasta. Ihan vaan varovasti.

Runebergintortuista on lukuisia eri ohjeita, eri versioita aina tortuista kakkuihin. Viime vuonna leivoin tortut kääretortuksi, joka muuten oli aivan uskomattoman hyvää, mutta tänä vuonna isäntä sai valita ja hän valitsi tortut uunipellillisenä. Tosin meidän tortut tehtiin kyllä uunivuoassa, ja sovellettiin jälleen monesta eri ohjeesta meille sopiviksi. Ja onnistuminen oli kymppi, meidän rakas minimuru kommentoi kovaan ääneen ensimmäisen suupalan jälkeen että NAM! Äiti teki hyviä! Ja niin torttu hävisi hyvin nopeaan pienen pojan masuun ja napa olisi vetänyt lisääkin, mutta rajansa kaikella. Ei makeaa mahan täydeltä vai kuinka, vaikka iskä niitä torttupaloja veteli illan mittaan kolme. Mutta isillä onkin isompi napa.

Siispä, uuni kuumaksi ja Runebergintortut vuokaan, ei mekään odotettu huomiseen. Ihanaa sunnuntaita!
 
 
 Runebergin tortut uunivuoassa 12 kpl

200 g voita
2 1/2 dl sokeria
2 munaa
2 dl kuohukermaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhetta
1 1/2 dl piparinmuruja
1/2 dl mantelirouhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl kardemummaa

Lisäksi vadelmamarmeladia ja tomusokeria

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi.
Lisää huoneenlämpöiset kananmunat yksitellen hyvin vatkaten.
Lisää sitten kerma ja sekoita.
Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinan joukkoon.
Vuoraa 25 x 20 cm vuoka leivinpaperilla ja levitä taikina vuokaan.
Painele sormilla 12 koloa taikinaan ja laita koloihin vadelmamarmeladia.
Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 25 minuuttia.
Jaa jäähtynyt torttu 12 osaan ja laita jokaisen palan keskelle vadelmamarmeladia.
Tee tomusokerista ja vedestä sopivaa kuorrutetta ja kuorruta esim. pakastepussilla tai lusikalla hillon ympärille kuorrute jokaiseen palaan.

 ♥ Laura