tiistai 27. helmikuuta 2018

Raskausviikko 19

Tänään tuli taas viikko täyteen ja alkoi raskausviikko 19. Tällä viikolla vauva painaa 220 grammaa ja on koko pituudeltaan 18 cm. Ajatella, 18 senttiä, onhan siinä jo pituutta pienellä vaikka pienihän hän on aina vaan. Mutta voimaa löytyy jo, nimittäin lähes joka kerta kun äiti pääsee pötköttämään, viimeistään sitten illalla kun tulevalla isoveljellä alkaa uniaika, alkaa masussa tapahtumaan.

Tulee potkua sinne ja tänne, ja kaikesta myös informoin isimurulle, täytyyhän hänellekin jakaa kaikki ne ainutlaatuiset hetket jotka on tässä vaiheessa vielä vain äidin etuoikeus. Eiköhän ne pikkuhiljaa tunnu päältäpäinkin, kovasti olen yrittänyt tunnustella mutta eihän se rontti siihen koskaan enää potki missä äidin käsi on. Ehkä sitten ihan kohta.

Masukin tuntuu kasvavan joka päivä, tosin muut ei sitä ehkä niin huomaa mutta kyllä sen itse huomaa. Leevin kanssa masu ei koskaan kasvanut mitenkään valtavan isoksi, vaikka isi niin aina kuvista sanookin aina siihen asti kun annan hänelle vertailuksi jonkun toisen raskausmahan. Katsotaan siis, minkä kokoisen masun tällä kertaa saan, toki kasvu alkoi hiukan verran aikaisemmin, niin kuin aina seuraavien kohdalla, mutta eihän se vieläkään mikään suuri ole.

Olo on kaiken kaikkiaan ihan hyvä, ei pahoinvointia ja pahin väsymyskin tuntuu helpottavan, ainakin just nyt. Tietysti sitä väsyy kaikesta huomattavasti helpommin ja sänkykin kutsuu äitiä siinä vaiheessa kun murullakin alkaa uniaika, sinne on vaan niin mukava jäädä peiton alle iPadin kanssa kun toinen sulkee silmänsä, uuden tulokkaan samalla ilmoittaessa paikalla olostaan siellä masussa. Kyllä sitä niin odottaa kesää ja vauvan saapumista tehden meidän perheestä nelihenkisen. Vai niin kuin pikkumuru laskee, että sitten meitä on viisi mukaan lukien Vilma-koira.

Enää kaksi viikkoa ja ollaan puolivälissä, kolme viikkoa rakenneultraan kurkistamaan josko saatais tietää kumpi rakas sieltä onkaan tulossa, kyllä sitä on tässä jo odoteltu aina sieltä viime ultrasta asti! Tuleva isoveli toivoo tyttöä, koska hän on itse jo poika, mutta vielä täytyy malttaa muutama niin pitkä viikko ennen kuin tämä vauvan suuri salaisuus paljastuu meille. Jos paljastuu!

 ♥ Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä muisto vierailustasi ❤️