sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Kauan odotettu rakenneultra

Kahden kuukauden lasketut viikot ja päivät täyttyivät vihdoin torstaina ja oli meidän rakenneultran aika. Ja niinhän siinä sitten kävi, ettei tämä äiti nukkunut kahta tuntia enempää, se on se jännitys ja odotus kun pitää aina hereillä jos seuraavana päivänä on jotain erilaista menoa - ja niin kävi tälläkin kertaa. Mutta niin vain siitäkin pitkästä yöstä selvittiin ja aamu vei voiton.

Tuleva isoveli pääsi kummisedän luo ja autossa jo selitti nukkuuko setä vielä, jos nukkuu hän huutaa sedälle kovaa PÖÖ! Mutta ei se kummisetä enää nukkunut ja pööt jäi huutamatta. Niin me isimiehen kanssa jatkettiin matkaa keskussairaalaan vatsanpohjat täynnä ylivilkkaita perhosia. 

Hetken odotus ja niin meidän pitkään odotettu aika koitti. Ultraaja oli mielettömän mukava ja niin me päästiin kurkistamaan meidän uutta murua jälleen kerran, tällä kertaa vain enemmän ja isompien paljastusten kera.

Siellä hän pötkötteli, jokainen liike ruudulla tuntui myös äidin masussa. Ultraaja selitti kaiken mitä katsoi, vaikka meidän silmissä kaikki näytti aika samalta. Ja kaikki näytti hyvältä, juuri siltä kuin kuuluukin. Muru oli vauhdikas, aivan kuten aina, käsiä heiluteltiin siinä missä jalkojakin. Ja siinä kohtaa kun lähestyttiin jalkoväliä mainitsin, että me haluttais kyllä tietää kumpi siellä on, jos vain mahdollista. Ja mahdollistahan se oli. 

Kaikki oli siis hyvin, vauva voi hyvin ja kasvaa hyvin. Painoa oli 417 grammaa, vastasi muutamaa päivää isompaa aivan kuten edellisessäkin ultrassa. Sydän löi vahvasti ja pienokainen näytti aivan isoveljeltään kuin mitä velikin omassa rakenneultrassaan. Nyt on sitten tähän asti suurimmat odotukset odotettu ja voidaan nauttia loppuraskaudesta ja uudesta tulokkaasta. 

Mutta entäs se suurin kysymys, kumpi siellä masussa sitten kasvaa? Me pyydettiin isovanhemmat iltateelle, jossa tehtiin paljastus kuppikakkujen muodossa. Sisällä oli joko vaaleanpunaisia tai sinisiä ranskanpastilleja kertoen, onko meidän vauva tyttö vai poika. Iskä otti ensimmäisen kuppikakun rohkeasti lautaselleen, muttei tohtinut haukata ensimmäisenä, ja niin isovanhemmat pistivät kuppikakkua suuhunsa ja näin paljastui muillekin vauvan suuri salaisuus..
 
 

..Ja niin meidän tuleva isoveli saa ikioman pikkuveljen! Miesväki kasvaa eikä isille tule vielä sitä prinsessaa, mutta isoveli saa autoleikkeihin ihka oman kaverin, aivan jokapäiväisen kaverin josta on oikein mielissään. Pikkuveljelle saa opettaa kaikki duploleikit ja myöhemmin sitten ne pikkulegotkin, onhan se aivan parasta. Onhan ne pojat aivan parhaita, isin ja äidin ikiomat pojat.

♥ Pian kahden pojan onnellinen äiti

maanantai 19. maaliskuuta 2018

Tyttö vai poika?

Meidän rakenneultra lähestyy ja voin jo hihkaista riemusta, että tällä viikolla! Kolme yötä ja päästään heti aamulla kurkistamaan meidän uutta murua, ja kenties saamme ehkä tietää kumpi täällä äidin masussa oikein asustaa.

Onko aavistuksia, tunteita tai arvausta? No eipä oikeastaan ole. Välillä sitä miettii kumpikohan siellä on, mutta aina sama täysin tietämätön ajatus iskee enkä osaa yhtään aavistaa. Se voi olla tyttö siinä missä poikakin, tuntuu päivä päivältä jännittävämmältä mitä lähemmäs ultraa päästään, kyllähän sitä sukupuolta niin odottaa. Mutta ennen sitä voidaan silti heitellä ilmaan erilaisia arvauksia..

Näitä uskomuksiahan on mielin määrin siinä missä erilaisia leikkimielisiä testejäkin, ja niiden perusteella voi vauva yhä edelleen olla kumpi tahansa. Jos aloitetaan mahan muodosta, vaikka se onkin vielä aika pieni, on se silti täysin edessä aivan kuten esikoisestakin. Mutta se myös lähtee jo kovin ylhäältä, mutta niin lähti esikoisestakin. Mitä siis voimme päätellä tästä, sanoisin ettei yhtikäs mitään.


Syke oli viime neuvolassa korkea pari kuukautta sitten, mutta samoilla viikoilla oli Leevistäkin, tosin nyt kotidopplerilla mitattuna syke on yhä edelleen korkea, voisiko tämä siis viitata tulevaan isin röyhelöhelmaiseen prinsessaan? Vai ainoastaan vauhdikkaaseen masuasukkiin.

Entäs mitä tulee odottavan äidin himoihin? Makea viittaa tyttöön ja suolainen poikaan, no minuapa himottaa molemmat yhtä lailla olotilasta riippuen. Siinä missä makea jäätelö tai iskän avonainen ja tarkkaan nenään tuoksuva karkkipussi saa kielen lipomaan suupieliä, maistuu myös hapan sitruunarahka taivaalliselta siinä missä päivittäin maistuvat suolakurkutkin.


Sanotaan myös, että tyttö vie äidin kauneuden ja tämä näkyy myös naamassa, jatkuva kukinto ja näppylät voisivat toki viitata tyttöön ja tätä samaa ei ollut poikaa odottaessa, tosin juuri nyt tilanne tuntuu rauhoittuneen, vaikka tämän sanoessani taitaa seuraavana aamuna koko leuka kukoistaa. Myös pahoinvointia oli alkuraskaudessa, jota ei myöskään esiintynyt Leeviä odottaessani, mutta kuka tietää.

Tein eilen myös sormustestin, jonka mukaan jos sormus pyörii masun päällä, on pienokainen poika, ja jos sormus heiluu edestakaisin, on pienokainen tyttö. Kummin kävi? No sormus pyöri ja pyöri, joka kerta. Poika siis tulossa jos tähän on uskomista. Ystävä uskoo tyttöön, isimies ei arvaa suuntaan eikä toiseen. Äiti toivoo aavistuksen tyttöä, ja ehkä siksi uskookin päinvastoin poikaan. Entäs te, kumpi meille on tulossa, isille vaaleanpunaiseen puettu pitkätukkainen prinsessa vai äidille toinen pellavapäinen äidin poika? Pian se selviää!

 ♥ Laura

torstai 15. maaliskuuta 2018

Odottavan äidin mieliteko, ihana sitruunarahka

Uudessa leivotaan -lehdessä oli ohje sitruunarahkaan. Olen tässä parin viikon sisällä tehnyt jo useammin erilaisia marjarahkoja, koska kotitekoiset rahkat ovat vaan niin herkkua ja niitä on nyt tehnyt mieli, mutta tuo sitruunarahka alkoi myös kutkuttamaan ja niin se pääsi omaan kokeiluun. Tosin tuunattuna, tietysti.

Kaksi purkillista laktoositonta rahkaa, laktoositon vispikerma ja sitruuna, sekä vaniljasokeria tuomaan makua ja tomusokeri taittamaan aavistuksen happamuutta - tuloksena taivaallisen hyvää sitruunarahkaa!

Käytiin viime perjantaiaamuna murun kanssa kaupassa viikonloppuostoksilla ja mukaan lähti tarvikkeet rahkaa varten, ennen kerhon alkua rahka oli jo tehty ja sitä oli maisteltu, seuraavaan päivään mennessä koko komeus oli jo syöty. Sunnuntaina käytiin tulevan viikon ruokaostoksilla ja mieli teki jälleen tätä ihanaa sitruunarahkaa ja niin latasin ostoskärryihin samat tamineet kuin viimeksikin ja kotona pääsin rahkan tekoon, oli se aina vaan yhtä hyvää. Ja aina vaan se uusi herkkuni hävisi aivan yhtä nopeaan kuin ensimmäiselläkin kerralla.

Onneksi saan tätä uutta tämänhetkistä mielitekoani taas lauantaina uudelleen, kun mennään mummolaan syömään ja sovittiin, että jälkkäriksi tarjoillaan sitruunarahkaa (ihan vaan hehkutukseni tuloksena), sinne asti täytyy pärjätä muilla jogurteilla, jotka maistuvat tulevalle mammalle paremmin kuin hyvin, taitaa siis jogurttihyllyn antimet olla tämän odottavan äidin suuria mielitekoja jos ei lasketa iki-ihanaa pakastealtaan jäätelöä. Vaikka se oli mielitekoni jo ennen raskauttakin, aina, joka pävä, koska tahansa. Isäukkokin vitsaili heti alkuraskaudessa, että jälleen kun masu kasvaa saan siitä uudelleen jäätelökulhon kannattajan, heh heh. Mutta siihen on vielä hetki matkaa.

Tosin mummi oli jo huolissaan, että kai me sitä rahkaa silti tehdään, vaikka olen syönyt sitä reilusti jo toisenkin kerran. Mutta sovittiin, etten tee sitä meille enää ennen lauantaita, kun mummiakin alkoi himottamaan uusi herkkurahka, eikä yhtään syyttä. Mikä ihana jälkkäri meidän salaattipöydän jälkkäriksi, muru tosin saa pakkasesta mansikoita kun ei kyseinen rahka maistu lapsen suulle - ehkä jos sokeria lisäisi mutta mielummin niitä sokerittomia mansikoita, joita toinen niin rakastaakin.

Niin me tänään sitten käytiin yhdessä mummin kanssa ostoksilla ja mummin ostoskasseihin päätyi sitruunarahkan ainekset, mutta päätyi jotain omaankin ostoskassiin, nimittäin mangorahkan ainekset. Kun ei sitä sitruunaa enää saanut tehdä, mutta kukaan ei puhunut muista rahkoista. Rahkaa, vispikermaa, mangososetta ja ihanaa tuoretta mangoa! Tuli siitäkin kerrassaan hyvää, enkä usko sen säilyvän jääkaapissa huomista pidempään..


Sitruunarahka

500 g rasvatonta maitorahkaa
2 dl vispi- tai kuohukermaa
1 sitruuna
1-2 tl vaniljasokeria
1-2 rkl tomusokeria

Purista sitruunamehu kulhoon ja lisää maitorahka ja sokerit, vatkaa pehmeäksi.
Vatkaa kerma toisessa kulhossa vaahdoksi ja voit halutessasi lisätä lusikallisen vaniljasokeria kermaankin.
Yhdistä kermavaahto rahkaan ja sekoita.
Keväinen nautinto on valmis herkuteltavaksi!
Vinkkinä jos pidät enemmän makeasta, voit aina lisätä tomusokeria tai tavallista sokeria oman maun mukaan.

♥ Laura

tiistai 13. maaliskuuta 2018

Raskausviikko 21 ja puoliväli

Niin se pamahti 20 viikkoa täyteen ja ollaan raskauden puolivälissä! Muistan niin selvästi, kuinka ne ensimmäiset viikot matelivat etanavauhtia eteenpäin, kunnes päästiin varhaisultraan seitsemän viikon jälkeen, ja siitä se sitten lähtikin rullaamaan. Ja niin nyt ollaankin jo puolivälissä, ajatella!

Vauva on tällä viikolla noin 25 senttiä pitkä ja painaa loppuviikosta reilusti yli 300 grammaa, voimaakin on löytynyt jo hyvin viimeisen viikon ajan, kun liikkeet ovat voimistuneet aivan hurjasti. Iskäkin tunsi potkut viime viikolla, kun ensimmäistä kertaa tuli kokeilemaan. Ja niin se meidän uusi muru pisti isille vähän liikettä kehiin ja kertoi olemassaolostaan, voi rakkaus.

Oma olo on hyvä, väsynyt ajoittain (varsinkin näin kun pikkujätkä päätti herätä jo kuudelta) mutta hyvä. Hyvä ja malttamaton. Nyt voidaan onneksi jo sanoa että ensi viikolla! Nimittäin rakenneultra tekee tuloaan, johan sitä on laskettu viikkoja ja päiviä aina sieltä asti kun aika varattiin, eli edellisestä ultrasta, joka oli jo tammikuussa.. Mutta ensi viikolla! Tiedetään kuka ei taaskaan nuku edellisyönä kovinkaan hyvin. Odottava ja jännittävä äiti, tietysti. Ihan niin kuin aina.

20 viikkoa takana ja 20 viikkoa edessä, masu kasvaa ja vauva siinä samalla vai oliskohan se toisinpäin. Kevät kuluu yleensä rivakasti ja toivottavasti tälläkin kertaa, sitä kun odottaa pienokaisen tuloa kuin pikkulapsi lauantain karkkipäivää. Tai ehkä vähän enemmänkin. Paljon enemmän. Ne pienet sormet ja pieni tuhiseva nenä, unohtamatta sitä huumaavaa vauvan tuoksua josta ei vaan saa tarpeekseen. Kukapa odottava äiti ei sitä odottaisi malttamattomana ja täpinöissään vauva-ajatukset mielessään lakkaamatta, minä odotan ainakin, odotan ihan hurjan paljon.

 ♥ Laura

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Lauantai ja gluteenittomat vohvelit

Meillä oli ihan leppoisa lauantai, aamupalan jälkeen suuntasin karvaturrin kanssa plussaiselle aamukävelylle ja jätin miesmurut omien leikkiensä pariin aina siihen asti, että tultiin parin tunnin päästä takaisin kotiin ja niin oli vaihto.

Isi nakkas salikassin olalle ja äiti laittoi ruokaa pikkupojan lautaselle, jonka jälkeen mummi tuli hakemaan ja käytiin tekemässä kierros kaupoilla, meiltä puuttui nimittäin iltapalavohveleiden kermavaahto, kun muru muuttikin mielensä ja päätti sittenkin haluta vohvelit kermavaahdolla.

Meni siinä hyvä tovi, ennen kuin päästiin takaisin kotiin ja puhuttiin muru lähtemään ravintolaan syömään - meillä kun oli vielä lahjakortilla mammonaa jäljellä jolla päästiin herkuttelemaan uudemmankin kerran lähirossoon. Isille vähän alkupalaa, ruuaksi pitsaa, äidille kanasalaattia ja murulle nakkeja, lihapullia ja ranskiksia, eikä unohdeta meidän jälkkärijätskipalloja suklaakastikkeilla. Nam.

Masut täynnä, isin liiankin täynnä, kotiin leikkien ja pelien pariin, ja iltapalaksi niitä jo viikko sitten valmiiksi suunniteltuja vohveleita. Siitä on jokunen aika jo, kun muru kauniisti pyysi voitaisko joskus syödä vohveleita. Hän tosin toivoi silloin, että ne syötäisiin ulkona piknikillä, johon lupasinkin että kesällä sitten - toki niitä voidaan syödä ihan sisälläkin ilman piknikkiä kesäauringossa, ja niin me niitä nyt sitten vihdoin syötiin.

Kaivoin kaapin pohjilta vohveliraudan, jollaista isimuru ei edes tiennyt meillä olevan, vaikka joskus muinoin olen sillä ennenkin vohveleita paistanut, tosin jo ennen Leevin syntymää joten ilmankos ei isäntä asiaa enää muistanut. Omasta reseptikirjastanikin löysin kauan sitten kirjoittamani vohveliohjeen, jonka vain muutin masulleni sopivaksi eli gluteenittomaksi ja laktoosittomaksi. Ja niin se taikina muuttui herkullisiksi vohveleiksi meidän lauantain iltapalapöytään.

Päälle omatekoista hilloa, kermavaahtoa ja marjoja. Isi tosin tyytyi pelkkään hilloon, aivan kuten aina kun ei kermavaahdot tai muut herkkulisukkeet koskaan maistu. Kun ei ymmärrä hyvän päälle niin ei, tätä me aina mumminkin kanssa ihmetellään. Mutta mainiosti isille maistui vohvelit näinkin, ja niin jatkui koko päivän kestänyt ähky aina aamupuuroon asti.


 Gluteenittomat vohvelit

2 dl kuohukermaa
2 munaa
2 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
1/2 dl sulatettua voita
2 dl gluteenittomia kaurajauhoja (tai tavallisia vehnäjauhoja jos ei halua gluteenittomia)

Vatkaa kerma vaahdoksi.
Sekoita toisessa kulhossa munat, maito, vaniljasokeri ja kardemumma.
Siivilöi jauhot sekaan parissa erässä välillä sekoittaen.
Lisää vielä sulatettu voi ja sekoita.
Sekoita vielä kermavaahto taikinaan ja paista vohveliraudalla herkullisia vohveleita.
Nauti haluamiesi lisukkeiden kera lämpiä vohveleita!

 ♥ Laura

perjantai 9. maaliskuuta 2018

Kuinka raskauduin

Meidän muru oli reilusti alta vuoden, kun tultiin molemmat siihen ajatukseen että nyt sais toinenkin tulla. Muru oli silloin vielä masussa kun anelin mieheltä toista lasta heti perään - se oli se valtava vauvakuume kun ei ensimmäinenkään ollut vielä syntynyt. Vaan kun muru syntyi ja alkoi raskas vauvavuosi, meidän vauva kun ei ollut mikään helpoimmasta päästä, muuttui tämänkin äidin mieli aika nopeaan.

Niin vaan kun elämä vauvan kanssa helpottui, eli toisin sanoen muru alkoi nukkumaan paremmin eli äitikin nukkui paremmin, tuli voimia ja toiveita uutta vauvaa kohti. Ja siitä meidän pitkä odotuksen odotus sitten alkoi.

Ensin syytettiin sitä imetystä, sitten vedottiin siihen kuinka imetyksen jälkeen voi mennä aikaa ennen kuukautiskierron alkamista. No sitten päästiinkin jo siihen alipainoon ja uudelleen puhjenneeseen anoreksiaan, joka oikeastaan oli syynä alusta alkaen. Reilun kymmenen kilon pudotus muutamassa kuukaudessa oli liikaa elimistölle, ja niin meidän piinaava odotus alkoi.

Kokeiltiin kaikki lääkitykset, ravattiin yksityisellä ja kunnallisella. Aika kului ja itkettiin paljon. Kunnes yritettiin vähän enemmän ja alkoi äidin lihotuskuuri. Kilot takaisin ja uusia lääkkeitä hormonitoiminnan avuksi. Ei auttanut. Ja ainoa syy lapsettomuuteen oli ovulaatio jota ei koskaan tullut. Kunnes.

Niin me syksyllä kokeiltiin kunnallisella letrozolia, joka sai ensimmäisen ovulaatin kolme vuotta  synnytyksen jälkeen, mutta loppu kierto epäonnistui eli ovulaatio ei koskaan ollutkaan kunnollinen. Tätä yritettiin vielä uudelleen mutta tikun tikkuun ei koskaan tullut uudelleen sitä toista viivaa ovulaation tähden. Ja niin me kokeiltiin jotain ihan muuta. Gonal-f-kynää.

Gonal-f eli toisin sanoen pistoshoidot. Ensimmäinen ilta, kun oli aika pistää neula kynään ja kynä masuun, voi jestas miten jänskätti. Meni siinä tovi ja muutama hengenveto ennen kuin tohdin painaa sen terän masuuni. Eihän se edes sattunut, ja niin seuraava kerta oli jo helpompi. Joskus sattui joskus ei, ja niin sitä oppi pistämään parhaaseen kohtaan kynä täysin vaakasuorassa. Tulihan sitä silti joskus epäonnistuttua ja taas nippasi. Mutta mitä tahansa, kunhan meille tulisi vauva.

 
Niin me ravattiin sairaalassa ultrassa tämän tästä. Alku näytti hyvälle kunnes munasoluja olikin jo liikaa eikä saatu edes yrittää. Tästäkin huolimatta ovulaatiota ei koskaan tullut, ja niin otettiin uusi yritys pienemmällä annostuksella. Ja jälleen alku näytti hyvältä, kunnes seuraavassa ultrassa ei kasvua ollut tapahtunut lainkaan. Lähdin mieli niin maassa jälleen kotiin ja tuumin ettei tästä taas tule mitään. Ja silti samalla yritin uskoa enemmän kuin koskaan.

Seuraava ultra oli muutaman päivän päästä ja 12 mm kokoinen munasolu oli kasvanut 19 mm kokoiseksi, eikä niitä ollut tullut lisää. Voi mikä onnen päivä, nyt oltiin pidemmällä kuin kertaakaan kolmeen vuoteen, ja niin lääkäri kirjoitti irrotuspiikin, jonka sain pistää seuraavana päivänä takaamaan munasolun irtoamisen.

Isäntä oli apuna ja pisti irrotuspiikin irvistäessäni samalla, neula oli sen verran paksumpi että kipeetä se teki, mutta me selvittiin. Ylävitoset kehiin ja petipuuhiin, ja sitäkin enemmän uskoa. Lugesteron tukemaan loppukiertoa ja niin plussasin kahden viikon päästä.

Ensimmäinen onnistunut kierto toi meille elämän suurimman ilon, eihän se nyt niin vaikeaa ollutkaan, heh heh. Eli meille pistoshoidot ja sitäkin suurempi usko onnistumiseen toi meille raskauden, ja ensi kerralla pyritään onnistumaan ilman mitään kikka kolmosia eli lääkärin apuja. Neuvoksi siis itselleni, ei enää anoreksiaa eikä ylenpalttista laihtumista muutenkaan.

Mutta nyt ollaan onnellisia, odotetaan uutta tulokasta kuin meidän kolmevuotias odotti joulupukin saapumista, ja kyllä hän muuten sitä odotti ja kovin. Tosin odottaa hän nytkin vauvan tuloa, mutta maltetaan sinne kesään asti. Ja nautitaan kauan odotetusta raskaudesta, kasvavasta vauvamasusta sekä alkaneesta viikonlopusta.

 ♥ Laura

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Makean ihana kanelimutakakku

Tänään on isoveljeni syntymäpäivä, me tosin otettiin varaslähtö ja juhlittiin niitä jo eilen. Tai ei me juhlittu sanan juhliminen varsinaisessa merkityksessä, vaan vietettiin lauantaipäivä yhdessä täällä meillä, syöden hyvin, herkutellen vielä paremmin ja pelaillen lautapelejä. Koska isoveljeni on lautapelien suurkuluttaja.

Uunilohta smetanakuorrutteella, itse tehtyjä lohkoperunoita tillillä ja reilulla parmesankuorrutteella. Kylkeen salaattia ja myöhemmin pöytä täyteen makeaa. Ja makeaa siis aivan tosissaan. Leivoin viime viikonloppuna meille suklaakeksejä suklaisilla pääsiäismunayllätyksillä ja niistä tuli meidän perheen uusi suosikki. Isäntä aneli niitä jo alkuviikosta lisää, mutta joutui sinnittelemään arkipäivien yli aina perjantai-iltaan asti, kunnes uunista tuli kaksi pellillistä äklömakeita suklaakeksejä. Toinen pellillinen niillä pikkumunilla ja toinen iskän lempparisuklaalla, eli Geishalla.

Nämä suklaiset keksit siis päätyivät myös herkkupöytään isoveljellekin, koska eihän isäntä saanut niitä syötyä vielä edellisiltana kuin pari hassua. Mutta päärooliin pääsi vaalea mutakakku, joka maistui kanelipullalta. Voi nam, kyllä oli taattua tavaraa ja maistui aivan ihanalta kermavaahdon kera. Myös jäätelö toimisi tämän kaverina yhtä hyvin, mitä löytyikin omasta iltapalakulhostani keksien ja mutakakun kanssa. Vauva vaati vai miten se menee.

Tämä vaalea mutakakku on mitä helpoin tehdä, niin kuin kaikki mutakakut nyt yleensäkin. Ja varman makunautinnon takaa tietysti sokeri ja voi, kardemumma ja kaneli. Voiko näillä nyt enää juurikaan epäonnistua? Kaiken tämän sokerimätön jälkeen tekisikin mieli aloittaa viikon sokerilakko, mutta ehkä se riittää että jätetään ne herkut taas pois tulevilta arkipäiviltä. Tosin mitä pieni kulhollinen jäätelöä haittaa silloin tällöin.. Jos siis mieli tekee jotain helppoa ja vaivatonta, tarvikkeetkin löytyy yleensä omasta kaapista ja sokerihammasta kolottaa eikä kanelipullakaan kuulosta hassummalta, tässä on täyden kympin vastaus kyseiseen himoon - vaalea kanelinen mutakakku.


Vaalea kanelinen mutakakku

150 g voita
2 1/2 dl sokeria
3 munaa
2 dl vehnäjauhoja tai gluteenittomia kaurajauhoja
1 tl vaniljasokeria
reilu rkl kardemummaa

Täyte:
50 g voita
2 rkl kanelia
2 rkl fariinisokeria

Kuumenna uuni 180 asteeseen.
Laita 20-24 cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele vuoka.
Sulata voi kattilassa, ota pois levyltä ja lisää loput aineet kattilaan, sekoita tasaiseksi.
Kaada taikina vuokaan ja valmista täyte.
Sulata voi ja sekoita kaneli ja fariinisokeri joukkoon.
Valuta täyte spiraalin muotoon kakulle aloittaen keskeltä.
Ripottele päälle raesokeria ja paista uunin keskitasolla noin 25 minuuttia. Kakun kuuluu jäädä märäksi keskeltä.
Anna kakun jäähtyä vuoassa.
Tarjoile kanelikakku kermavaahdon tai jäätelön kanssa ja herkkuhetki on taattu.

Aurinkoista ja makeaa sunnuntaita ♥ Laura

perjantai 2. maaliskuuta 2018

Koska musta tulee isoveli?

Ollaanko me kerrottu minimiehelle tulevasta vauvasta ja uudesta roolista isoveljenä? Arvatkaa vain, kuinka monta kertaa.

Meidän pikkumies sai tietää tulevasta vauvasta samana päivänä kuin mekin, asia on yhtälailla hänen kuin meidänkin. Ja voi kuinka hän odottaa isoveljeksi tuloa, usein hän kysyy koska musta tulee isoveli? Koska vauva syntyy? Ja niin äiti aina kertoo, että kesällä sitten. Toisinaan muru toivoo tyttöä, ei suinkaan vauvaa, vaan tyttöä. Tämän hän on myös perustellut, koska hän on jo poika niin tarvitaan tyttö. Eikä yhtään hullumpi peruste, salaa tätä toivoo ehkä äitikin, vaikka poika onkin ihan täysin yhtä tervetullut.

Mummi toi jokusen aikaa sitten murulle kirjan, joka kertoo isoveljenä olosta, muutamalla lauseella ja niin yksinkertaisesti että kolmevuotiaskin sen ymmärtää. Piirretyissä on saatu pikkusisaruksia kuin myös Puppe-kirjassa. Kaikki auttavat pientä ihmistä ymmärtämään mitä tuleva tuo, ainakin pienissä määrin. Ja niin se muru odottaa vauvaa kuin kuuta nousevaa.

Joululahjaksi saamaansa uutta mummin ompelemaa päiväpeittoa hän kommentoi ensimmäisenä onko tämä vauvalle? Niin se vauva pyörii aika ajoin pienenkin pojan mielessä ja niin äiti ja isi auttavat ymmärtämään koska vauva tulee ja mitä se tarkoittaa. Ainakin vielä muru väittää sen olevan okei, että sitten äidillä ja isillä onkin kaksi rakasta, Leevi ja vauva.

Muru on antanut vauvalle pusun jo aikaa sitten äidin masun päältä, ihan omasta ajatuksestaan. Myös vauva tarvitsee omaksi unilelukseen pupun, koska Leevilläkin on. Mutta tietysti oman pupun, ei Leevin pupuja. Kyllä isoveli huolehtii, rakastaa ja opastaa elämän tiellä, olen siitä aivan varma.

Muru myös ymmärtää, että vauva kasvaa äidin masussa. Kerran sanoin, kuinka mun vauvani ei enää ole vauva - vaan jo niin iso poika, sanoi muru tähän että ei hän ole vauva, vaan vauva on äidin masussa. Ja hänestä tulee iso sitten kun vauva syntyy, ei vielä. Toisena päivänä hän taas hassutteli että vauva onkin hänen masussaan eikä äidin, mutta vain hassutellen. Aivan kuten hän teki juuri äskenkin iltapesun jälkeen suloista masuaan esitellen.

Isoveli opettaa myös kaikki leikit, vaikka Ryhmä Hau lelut pidetään alkuun visusti vauvalta piilossa, kun niitä ei saa rikkoa ja ne voi mennä rikki. Sekin on oikein fiksusti ajateltu ja äiti on täysin samaa mieltä. Mutta duploilla on hyvä leikkiä, kunhan vauva vähän kasvaa ja tekee muutakin kuin nukkuu, syö ja sotkee vaippansa. Autoistakin ollaan valittu, mitkä sopii vauvoille ja niin Leevi on ne isillekin näyttänyt että nämä on vauvojen leluja. Eiköhän meidän murut löydä yhteisen sävelen ja tuo toistensa elämään äärettömän rakkauden. Ainakin näin äiti uskoo.

♥ Laura