torstai 15. maaliskuuta 2018

Odottavan äidin mieliteko, ihana sitruunarahka

Uudessa leivotaan -lehdessä oli ohje sitruunarahkaan. Olen tässä parin viikon sisällä tehnyt jo useammin erilaisia marjarahkoja, koska kotitekoiset rahkat ovat vaan niin herkkua ja niitä on nyt tehnyt mieli, mutta tuo sitruunarahka alkoi myös kutkuttamaan ja niin se pääsi omaan kokeiluun. Tosin tuunattuna, tietysti.

Kaksi purkillista laktoositonta rahkaa, laktoositon vispikerma ja sitruuna, sekä vaniljasokeria tuomaan makua ja tomusokeri taittamaan aavistuksen happamuutta - tuloksena taivaallisen hyvää sitruunarahkaa!

Käytiin viime perjantaiaamuna murun kanssa kaupassa viikonloppuostoksilla ja mukaan lähti tarvikkeet rahkaa varten, ennen kerhon alkua rahka oli jo tehty ja sitä oli maisteltu, seuraavaan päivään mennessä koko komeus oli jo syöty. Sunnuntaina käytiin tulevan viikon ruokaostoksilla ja mieli teki jälleen tätä ihanaa sitruunarahkaa ja niin latasin ostoskärryihin samat tamineet kuin viimeksikin ja kotona pääsin rahkan tekoon, oli se aina vaan yhtä hyvää. Ja aina vaan se uusi herkkuni hävisi aivan yhtä nopeaan kuin ensimmäiselläkin kerralla.

Onneksi saan tätä uutta tämänhetkistä mielitekoani taas lauantaina uudelleen, kun mennään mummolaan syömään ja sovittiin, että jälkkäriksi tarjoillaan sitruunarahkaa (ihan vaan hehkutukseni tuloksena), sinne asti täytyy pärjätä muilla jogurteilla, jotka maistuvat tulevalle mammalle paremmin kuin hyvin, taitaa siis jogurttihyllyn antimet olla tämän odottavan äidin suuria mielitekoja jos ei lasketa iki-ihanaa pakastealtaan jäätelöä. Vaikka se oli mielitekoni jo ennen raskauttakin, aina, joka pävä, koska tahansa. Isäukkokin vitsaili heti alkuraskaudessa, että jälleen kun masu kasvaa saan siitä uudelleen jäätelökulhon kannattajan, heh heh. Mutta siihen on vielä hetki matkaa.

Tosin mummi oli jo huolissaan, että kai me sitä rahkaa silti tehdään, vaikka olen syönyt sitä reilusti jo toisenkin kerran. Mutta sovittiin, etten tee sitä meille enää ennen lauantaita, kun mummiakin alkoi himottamaan uusi herkkurahka, eikä yhtään syyttä. Mikä ihana jälkkäri meidän salaattipöydän jälkkäriksi, muru tosin saa pakkasesta mansikoita kun ei kyseinen rahka maistu lapsen suulle - ehkä jos sokeria lisäisi mutta mielummin niitä sokerittomia mansikoita, joita toinen niin rakastaakin.

Niin me tänään sitten käytiin yhdessä mummin kanssa ostoksilla ja mummin ostoskasseihin päätyi sitruunarahkan ainekset, mutta päätyi jotain omaankin ostoskassiin, nimittäin mangorahkan ainekset. Kun ei sitä sitruunaa enää saanut tehdä, mutta kukaan ei puhunut muista rahkoista. Rahkaa, vispikermaa, mangososetta ja ihanaa tuoretta mangoa! Tuli siitäkin kerrassaan hyvää, enkä usko sen säilyvän jääkaapissa huomista pidempään..


Sitruunarahka

500 g rasvatonta maitorahkaa
2 dl vispi- tai kuohukermaa
1 sitruuna
1-2 tl vaniljasokeria
1-2 rkl tomusokeria

Purista sitruunamehu kulhoon ja lisää maitorahka ja sokerit, vatkaa pehmeäksi.
Vatkaa kerma toisessa kulhossa vaahdoksi ja voit halutessasi lisätä lusikallisen vaniljasokeria kermaankin.
Yhdistä kermavaahto rahkaan ja sekoita.
Keväinen nautinto on valmis herkuteltavaksi!
Vinkkinä jos pidät enemmän makeasta, voit aina lisätä tomusokeria tai tavallista sokeria oman maun mukaan.

♥ Laura

4 kommenttia:

  1. Tätä pitää kyllä tehä viikonloppuna :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voi kuin suositella, heh! Hyvä ehdokas myös pääsiäispöydän jälkkäriksi kenties 🙈

      Poista
  2. Kuulostaa herkulta! Ihanan terveellinen mieliteko (okei, vähän kermaa ja sokeria mut silti). Voit huoletta vedellä läpi raskauden😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy aavistus kermaa ollakin ettei mene aivan liian terveelliseksi! 😉

      Poista

Jätä muisto vierailustasi ❤️