perjantai 25. toukokuuta 2018

Sokerittomat ja vehnättömät omena-kaurakeksit

Me käytiin eilen murun kanssa joka aamuisella aamukävelyllä ja kuljettiin yhden puiston ohi, jossa muru sai edellisaamuna käydä laskemassa liukumäessä muutaman kerran ennen kuin jatkettiin matkaa. Vaan toisin kävi eilen, kun puistosta löytyi uusia leikkikavereita ja lisää vain tuli, niinpä me jumituttiin ohikulkumatkalla melkein kahdeksi tunniksi leikkipuuhiin. Mutta väliäkös sillä, poika kun nautti kaikin voimin ja välillä vain ilmoitti äidille että äiti, mä kerron sitten kun voidaan lähteä.

Kyllä me sitten lähes parin tunnin päästä päästiin jatkamaan matkaa kotiin asti kun hurjan kova pissahätä iski ja muru malttoi jättää leikit sikseen. Pusikon kautta kotiin ja äkkiä syömään. Mutta jotain hyvääkin teki mieli, hyvää ja ehkä edes vähän terveellistäkin ettei aina mene niin sokerimätön puolelle. Niinpä me leivottiin yhdessä vähän terveellisempiä ja sokerittomia ja ennen kaikkea mielettömä hyviä omena-kaurakeksejä.

Nämä keksit on gluteenittomia, sokerittomia ja vehnättömiä, eikä voitakaan tarvita. Makeus tulee hunajasta ja maku omenasta ja kanelista. Kaurakaan ei koskaan petä leivonnaisissa, ainakin mä rakastan kaikkia kauraisia leipomuksia. Ja vieläpä mitä, omenan ja kauran liittohan on aina takuuvarmaa herkkua, vielä reilu hups lusikallinen kanelia mukaan ja eihän me enää mitään valkoista sokeria kaivatakkaan.

Keksit on pehmoisia, vähän tahmaisia mutta niin hyviä! Sokeri ja vehnä saa siis tänä viikonloppuna jäädä kaapin perukoille ja kaura ja hunaja saa astua näyttämölle. Herkulliset ja vähän terveellisemmät keksit uuniin ja omiin sekä lasten suihin. Ja lapset tietysti mukaan leipomaan! Ihanaa, aurinkoista ja maukasta viikonloppua!


Omena-kaurakeksit
 Gluteeniton

 1 dl gluteenittomia kaurajauhoja
2 dl kaurahiutaleita (gluteenittomia)
1 tl leivinjauhetta
1-2 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
pari lusikallista hunajaa
1 purkki omenasosetta (esim. piltti)
1 omena

Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita.
Vatkaa toisessa kulhossa muna, omenasose ja hunaja sekaisin.
Lisää seos kuiviin aineisiin ja vatkaa sekaisin.
Kuori ja paloittele omena pieniksi kuutioiksi ja kääntele taikinaan.
Nostele ruokalusikalla nokareita leivinpaperin päälle uunipellille ja tasoita pintaa hieman.
Paista 175 asteessa noin 15 minuuttia, tai kunnes keksit näyttävät sopivasti paistuneilta. 

♥ Laura

tiistai 22. toukokuuta 2018

Raskausviikko 31

Meillä täytetään tänään pyöreitä, sillä 30 viikkoa paukahti täyteen ja raskausviikko 31 lähti käyntiin, joka tarkoittaakin että jäljellä on enää 10 viikkoa. Niin se aika rientää, ensi viikolla kun kesäkuu saapuu voidaan jo sanoa, että meidän vauva syntyy ensi kuussa!

Raskausmaha on ihana, ihan niin kuin sen sisällä asusteleva 1,6 kiloinen vauvakin. Enää kaksi kiloa lisää ja pikkuveli on saman kokoinen kuin isoveljensäkin synytessään, voi apua. Pituutta vauvalla on nyt 36 senttiä, ja voima vain kasvaa siinä missä kehokin. Vauva tykkää potkia äidin kylkiluihin ja aina vaan ne pienet jalanpohjat puskee oikeasta kyljestä läpi, ainakin melkein. Eli siellä saatetaan hyvinkin asustella jo mukavasti pää alhaalla.


Nyt vauva on myös saanut hiukset jos on saadakseen ja uskon, että meidän vauva syntyy samanlaisen hiuspehkon kanssa kuin veljensäkin. Ainakin toivon niin, onhan ne vauvahiukset niin suloiset ja niitä on niin ihana tuoksutella siellä kunnon vauvahuumassa.

Oma olo on hyvä, reippaat aamukävelyt ei tunnu eikä hengästytä, mitä nyt iltaa kohden kova väsy iskee ja pissattaa lakkaamatta. Kivuttomia harjoitussupistuksia tulee päivittäin, mutta vain muutamia. Raskausarpia ei näy eikä kuulu, eikä niitä tullut esikoisestakaan joten ehkä säästyn niiltä kokonaan tälläkin kertaa.

Meillä pitäisi myös olla kaikki valmiina vauvaa varten, mitä nyt vaipat ja liivinsuojat vielä uupuu, ehkä tuttipullokin pitäisi vielä ostaa, mutta kaikki vähänkin suuremmat jutut. Pinnasänky odottaa nukkujaa, mummi ompeli ihanan unipesän ja suurin osa virkkauksistakin on valmiina. Lipastosta löytyy vaatteita pitkälle ja uusi turvakaukalo kyyhöttää autotallissa yhä omassa laatikossaan. Toki pitäisi ehkä sekin tarkistaa. Eikä se vauva paljoa vaadi, vain ne välttämättömät ja vanhempien rakkautta. Ja kaiken se myös tulee saamaan ja vähän enemmänkin. Paljon enemmän, ja eniten sitä rakkautta.


 ♥ Laura

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Rakastuin äitiysvaatteisiin

Ihan ensimmäisenä on ihan pakko ihmetellä kuinka ihmeessä selvisin ensimmäisestä raskaudesta ilman ainoatakaan äitiyspaitaa? Ja niinhän ajattelin selvitä tälläkin kertaa, pari edullista puseroa yhden koon isompana valmiina uhrattavaksi kasvavalle masulle, kunnes..

Murut leikki kauppakeskuksen leikkipaikassa sillä aikaa kun pyörähdin parit liikkeet läpi ja päädyin sovittamaan elämäni ensimmäistä äitiyspaitaa. Ja aivan pakko myöntää, se oli rakkautta ensi kättelyssä, sillä hetkellä kun paidan helma ylitti vauvamasuni ja se tunne, en tiennytkään että pelkkä paita voikin tuntua niin miellyttävältä päällä raskausmasun kanssa. Oli siis selvää, että poistuin kyseisestä kaupasta kassan kautta.

No nyt kaapista löytyy jo useampi mammapaita, eikä aamuisin kyllä tee mieli juuri muuta enää pukeakkaan. Oma äitini osti mulle myös yhden äitiysmekon, saa sitten nämä viimeiset kaksi kuukautta kulkea helmoissa kuumina kesäpäivinä, ja on se vaan ihanaa. Ne masusta kireät tai liian lyhyeksi jääneet t-paidat joista masu jo vilkkuu saavat jäädä odottamaan elokuuta ja raskausmasuttomia päiviä, nyt on aika nauttia tästä ihanasta vauvamasusta myös vaatteet päällä eikä tarvitse kulkea kotona napa vilkkuen.


Mutta niinhän se on, mitä ei ole koskaan ollut ei sitä niin osaa kaivatakkaan, ja tämä pätee myös omassa ensimmäisessä raskaudessani. Kyllä sitä on pari kertaa tullut sanottua miten ihmeessä pärjäsin, tai totta kai sitä pärjää mutta on ne raskauteen tarkoitetut vaatteet vaan moninkertaisesti mukavampia päällä, kuin tavalliset venytettävät vaatekappaleet. Nyt vaan täytyy pestä ahkeraan pyykkiä, ettei tarvitse montaa päivää kulkea epämukavuusalueella, heh. Tosin pari jo valmiiksi venytettyä paitaa tuntuu lähes yhtä mukavalta kuin itse mammapaidatkin, mutta vain lähes.

Aluksi tuntui hassulta kannattaako sitä enää ostaa uusia vaatteita raskauteen, eihän tässä ole jäljellä kuitenkaan kuin reilu kaksi kuukautta, mutta toisaalta taas reilu kaksi kuukautta, onhan siinä vielä päiviä jäljellä ja on kiva kun on mukava olla, eikö. Parhaat paidat ja mekon löysin itselleni ellokselta, ja istuvuus yllätti positiivisesti! Nyt saa masu kasvaa pikkuhiljaa lopullisiin mittoihinsa kun on vaatteissakin tarpeeksi kasvuvaraa. Mikä ihana vauvamaha, olen rakastunut.


♥ Laura

torstai 17. toukokuuta 2018

Iltasatu ja sen tärkeys

Meillä luetaan lähes poikkeuksetta iltasatu joka ilta. Se on yksi tärkeä osa murun iltarutiineissa ja siitä ei yleensä tingitä - paitsi joskus kun muru haluaa katsoa iltapiirrettyään aavistuksen pidempään niin jää silloin iltasatu lukematta. Mutta näin käy vain joskus. Hyvin harvoin. Siis tuskin koskaan.

Me aloitettiin iltasatujen lukeminen jo kun muru oli ihan pikkuinen taapero. Silloin ei aina jaksettu edes kuunnella ja näin iltasatukin jäi usein kesken. Se tosin ei pientä taaperoa haitannut, aika kului ja satukin jaksettiin kuunnella loppuun asti. Ja niin aika kului lisää ja nyt satua pyydetään itse joka ilta.

Aluksi luettiin meidän omia lastenkirjoja, niistäkin löytyi ne lempparit joita onkin luettu useampaan kertaan. Sanoisinkin näin äidin näkökulmasta katsottuna että ne Puppe-kirjat taitaa olla aika suosikkeja, mutta ihmekkös tuo, olihan se Puppe leipoo myös äidin suosikki omassa lapsuudessani, jonka sanatkin osattiin ulkoa vaikkei lukea osattukaan. Ja sitä samaa äidin vanhaa kirjaa ollaan luettu tänäkin päivänä.

Mutta nykyään meillä luetaan eri iltasatu joka ilta. Toki tähänkin löytyy poikkeustilanteita ja sama satu halutaankin uudemman kerran. Mutta näin yleisesti. Yleensä meillä luetaan eri satu joka ilta. Toki meiltä ei löydy kirjaston valikoimaa, vaan tämän takia me ollaankin murun kanssa meidän kirjaston suurkuluttajia. Joka viikko äidin kirjastokorttia kulutetaan ja meillä on kassillinen uusia kirjoja ja kirjaston piirrettyjä lainattuna. Ja onhan siitä tullut sellainen yhden aamun ajanvietekin, kirjastoon lähdetään aamupalan jälkeen ja vaihdetaan jo luetut ja nähdyt lainat uusiin lainoihin. Pakko kehua, on se kirjasto vaan hieno juttu!

Mutta niin me käytiin kirjastoissa oman isinkin kanssa omassa lapsuudessani. Joka toinen viikonloppu, kun oli isin vuoro leikittää omia murusiaan käytiin me isin kanssa kirjastossa lainaamassa iltasatuja, ja niin se isi niitä meille sitten luki kaikukkain. Ja olihan se ihan parasta, ja onhan se ihan parasta nytkin oman lapsen kanssa.

Iltasadulla on mielestäni myös tärkeä tehtävä meidän iltarutiineissa. Se pieni hetki ennen kuin on aika sulkea silmät ja antaa unen tulla, se hetki rauhoittaa lapsen ja auttaa unen tulossa. Ja onhan se kiva kun saa sängyssä vielä pienen hetken valvoa ennen kuin sanotaan hyvää yötä. Siitä on tullut meille tärkeä juttu, siitä on tullut meidän murulle tosi tärkeä juttu. Ja mikä parasta, kirjoja on miljoonittain, jokaisesta aiheesta löytyy omansa ja niin olenkin nyt valinnut niiden kaivurikirjojen lisäksi myös muutaman kirjan joka kertoo vauvan saapumisesta, uudesta sisaruksesta ja isoveljeydestä. Kirjojen kautta on helppo kertoa lapsille juuri lapsille sopivalla tavalla uusista asioista, ja niiden kautta niistä on myös hyvä jutella pienelle ihmiselle.

Ja niin me tämäkin ilta päätettiin iltasatuun, piirretty sammutettiin ja muru juoksi unipupujen kanssa omaan sänkyyn kuuntelemaan äidin valitsemaa satua. Ja nyt on aika nukahtaa, samalla kun kutittelen pienen murun selkää, joka onkin toinen lähes yhtä tärkeä osa murun iltarutiineissa.


Toivon että meillä iltasatuhetki jatkuu vielä pitkään, hyvin hyvin pitkään. Mutta eiköhän, vastahan me ollaan päästy alkuun. Entä luetaanko teillä iltasatua?

♥ Laura

tiistai 15. toukokuuta 2018

Suklainen raparperikakku

Suklainen raparperikakku vai raparperinen suklaakakku, joka tapauksessa kyseistä kakkua syötiin meillä äitienpäivän kunniaksi - ja tietysti gluteenittomana niin itse äitikin sai herkutella! Tosin kakun leivoin ihan itse, pikkumuru auttoi toki taikinakauhan putsauksessa joka onkin erittäin tärkeä osa kakun teossa.

Kakku oli mielettömän hyvää, ihanan märkää sisältä ja tuorejuustokuorrute ei pettänyt tälläkään kertaa. Tosin pakko mainita, että ylivoimaisesti parasta samana päivänä, jääkaappi ei tehnyt tälle kakulle parastaan seuraavan yön aikana, siis suosittelen ahmimaan koko kakun kerralla! Ei se kovin vaikeaa ole, kun on niin hyvää.

Kakun leipomisessa onnistuu kuka tahansa, tähän ei nimittäin tarvita vatkaimia eikä kikka kolmosia, pääosassa vain kattilaa ja puukauhaa. Kakku on myös helppo muuntaa gluteenittomaksi ja laktoosittomaksi jos tarpeen, myös raparperin tilalla voi käyttää muitakin marjoja, vadelmaa voisikin koittaa ensi kerralla! Ihana kakku ihaniin kesäpäiviin, vai mitä?


Suklainen raparperikakku

3 dl raparperin paloja tai muita marjoja
175 g voita
2 dl sokeria
3 munaa
1 dl kuohukermaa
3 dl jauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
100 g tummaa suklaata rouhittuna

Kuorrutukseen
300 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria

Koristeluun sulatettua tummaa suklaata

Kuori ja paloittele raparperi pieniksi paloiksi. 
Sulata voi kattilassa ja nosta levyltä.
Lisää hieman jäähtyneeseen voisulaan sokeri, munat ja kerma ja sekoita.
Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää siivilän läpi muutamassa erässä taikinaan, sekoita tasaiseksi.
Kääntele taikinaan vielä suklaarouhe ja raparperit.
Kaada taikina vuodeltuun 1,5 litran vuokaan ja paista 175 asteessa noin 40-50 minuuttia. Tarkista kypsyys! Taikina saa jäädä keskeltä aavistuksen kosteaksi.
Kumoa jäähtynyt kakku tarjoiluastialle.
Vatkaa tuorejuusto ja tomusokeri sekaisin keskenään ja kuorruta kakku.
Koristele kakku sulatetulla suklaalla ja herkuttele!

Mitä teillä herkuteltiin äitienpäivänä? ♥ Laura

perjantai 11. toukokuuta 2018

DIY - kortti äitienpäiväksi

Aurinko hellii ja pitäisi helliä vielä sunnuntainakin, siis mikä ihana äitienpäivä tulossa. Meidän äitienpäivään kuuluu ruokailu mummilla ja vaarilla ja perheen yhteistä aikaa. Ilman lahjuksiakaan en ole jäänyt, sillä toivomani kirja saapui postissa jo viime viikolla ja herkuttelujäätelökin löytyy pakastimen keskilokerosta.

Murukin muisti äitiä jo tiistaina saapuessaan kerhosta, kun ei pieni poika malttanut sunnuntaihin asti ja niin sain murun omin pikku kätösin tehdyn kortin ja kukkasen. Ja äidin sydän suli.

Meillä on siis kortit ja lahjat jo saatu, mutta onhan meillä mummitkin! Ja niinpä me ruvettiin tänään murun kanssa askartelemaan kortteja äitienpäiväksi. Jos siis äidiltä tai mummilta tai isomummilta uupuu vielä äitienpäiväkortti, tässä on ihana ja helppo kortti toteutettavaksi yksin tai yhdessä lasten kanssa. Meidän muru ainakin tykkää ihan hurjasti olla mukana kaikessa, niin askartelussa kuin ruuanlaitossakin, ja niin hän innostui tästäkin.

Kortista voi tehdä juuri mieleisensä, voit valita itse niin kartongin kuin langankin värin, tai voit käyttää montaa eri väristä lankaa. Myös kuvion voi valita mieleisekseen, eihän sen aina tarvitse olla sydän vaan miksei vaikka tähtikin kävisi. Luovuus valloilleen ja askartelemaan.

Itse korttiin tarvitset vain kartonkia ja lankaa, lisäksi neulan, sakset ja liimaa sekä kynäkin on kiva jos haluaa toivottaa äitienpäivätervehdykset. Ja tietysti vielä ne pienet kädet kortin tekoon. Alkuvalmistelut kannattaa tehdä ennen kuin pieni hätähousu ehtii paikalle, tai käy niin kuin meillä ja hosuli kysyy jatkuvasti koska hän saa. Tee siis näin:

  • Leikkaa kartongista haluamasi kokoinen kortti, jonka saa taitettua keskeltä.
  • Piirrä sitten toiselle paperille korttiin sopivan kokoinen sydän tai mikä tahansa muu kuvio, ja leikkaa se irti. Näin saat helposti kuvion mallin itse korttiin.
  • Aseta leikkaamasi kuvio taitetun kortin keskelle ja pistele neulalla sopivan etäisyyden välille reiät, sekä kuvion keskelle yksi reikä.
  •  Tässä vaiheessa voit ottaa ne pienet apukädet mukaan askarteluun.
  • Kirjoita äitienpäivätervehdykset kortin taakse yhdessä lapsen kanssa, tämä kannattaa tehdä ennen langan pujottelua, kun kortti on vielä tasainen.
  • Laita sitten pitkä langan pätkä neulaan, solmi langan pää kortin taakse ja pujottele lankaa vuorotellen ensin kuvion reunassa olevasta reiästä ja sitten keskeltä. Jatka näin aina seuraavaan reikään ja vuoron perään keskelle, kunnes koko kuvio on valmis. Solmi lanka ja liimaa kortti kiinni. Vinkki! Voit myös halutessasi vaihdella langan väriä kesken kuvion.
  • Ja näin yksi pieni ilo äidille on valmis!

 ♥ Laura

tiistai 8. toukokuuta 2018

Raskauden viimeinen kolmannes

Vastahan me itkettiin. Siitä hetken päästä plussattiin ja seuraavana jännitettiin ensimmäistä tapaamista varhaisultrassa. Ja nyt me ollaan tässä, raskauden viimeisellä kolmanneksella, siis ajatella!

Kolme vuotta sitten keväällä me päätettiin, nyt saisi toinen pienokainen tulla. Mutta ei sitä tullut. Ei tullut vuosiin. Ja nyt enää pari kuukautta ja risat ja vauva saapuu syliimme. Nyt se pienokainen puskee jalkojaan joka ilta äidin kyljestä läpi, jalat näkyy ja tuntuu ja vaikka välillä tunne onkin aavistuksen epämiellyttävä, on se yhtä aikaa yksi parhaista tunteista.

Koska se on meidän pienokainen. Se on meidän kauan odotettu ja toivottu pienokainen. Jo reippaasti yli kiloinen, yli 30 sentin mittainen selvästi voimakas pienoinen poika.

Niin se elämä kantaa, ei se aina anna mutta kun se antaa se voi antaa oikein olan takaa. Ja tässä kohtaa se antoi meille, antoi oikein olan takaa ja antoi vain sitä parastaan.

Siis miltä tuntuu nyt, nyt kun raskauden viimeinen painoi kaasupoljinta ja loppusuora häämöttää? Tuntuu onnelliselta, tuntuu etuoikeutetulta, tuntuu kuin olisi oikeasti jo raskaana mutta hei, niinhän sitä ollaankin!

 ♥ Laura

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Vaihtelua iltapalapöytään

Iltapalahetki on yksi päivän parhaista hetkistä, ehkä osittain siksi, kun kulunut päivä alkaa jo tuntumaan väsymyksen ja iltaa kohden heränneen nälän muodossa. Meillä iltapalahetkeen kuuluu iltapiirretty ja ilmiselvästi se iltapala. Mutta mitä meillä sitten syödään iltapalaksi?

Onko se iltapuuro vai leipä voilla ja juustolla, vai onko se murun suosikki karjalanpiirakka tai croissantti vai jotain itse leivottua? Se voi olla mitä tahansa näistä, joskus jopa lettuja tai ritareitakin, koska vaihtelu on parasta ja keittiössä viihtyvä äiti kun tykkää myös leipoa kaikkea itse.


Kaurapuuron tilalla meillä on jopa yllättävän usein kerroskattilassa keitettyä riisipuuroa - koska se vain on sitä parasta puuroa, ja ihan totta mielettömän vaivatonta vaikka aikaa viekin. Mutta iltapalaan on helppo käyttää aikaa, kului se sitten kerroskattilassa tai uunissa, koska ainakin me ollaan aina illat kotona. Aamupala on asia erikseen, aamu kun alkaa kurnivalla masulla eikä silloin malta odottaa tuntia jotta saisi moottorit käyntiin aamupalan merkeissä.

Lähiaikoina ollaan murun kanssa aika usein laitettukin uuni lämpiämään ja jotain pikaista paistumaan. Esimerkiksi erilaisista teeleipäsistä on tullut aika kova hitti, ja onnistuu yhtälailla gluteenittomina niin kun me ollaan ne tykätty tehdä jotta äidinkin masu täyttyisi eikä tarvitse yöllä käydä syömässä maissikakkuja. Teeleipäset on helposti tuunattavissa ja aina saa erimakuisia jos suinkin haluaa, juustoa tai porkkanaraastetta, rahkalla tai maidolla, mielikuvitushan niissä on rajana ja sitä on myös lupa käyttää. Pikkuihmisetkin on helppo ottaa leipomiseen mukaan, kun taikina vain sekoitetaan ja leipäset pellin päällä uuniin, eikä uunin piippaamiseenkaan mene kuin vartti ja iltapala on valmis.

Joskus täytyykin odottaa enemmän kuin se vartti, jos ollaankin leivottu vuokaleipää - mutta sekin on helppoa vaikka paistoaika onkin pidempi. Myös se ihana banaanileipä paistuu meidän uunissa aika usein, tummat banaanit löytää aina uuden käyttötarkoituksen ja kotiväki tykkää. Vaan tänään meidän aamupalapöydästä löytyi jotain uutta ja niin helppoa, nopeaa ja yksinkertaista, ja joka maistui 3-vuotiaalle paremmin kuin hyvin - nimittäin maailman helpoimmat banaanimuffinit, ja näitä voi tarjoilla yhtä hyvin myös iltapalaksi.


Sunnuntain aamupiirretyt pyöri olohuoneessa kun käänsin uunin lämpeämään, kaivoin sauvasekoittimen ja kulhon kaapista, kaksi munaa ja yhtä monta banaania, vähän leivinjauhetta ja vaniljasokeria ja kaiken kruunaamaan vielä kardemummaa. Kaikki kulhoon ja sekaisin, muffinivuokiin ja uuniin - ja meidän aamupala oli hetken päästä valmis. Ja hyvää oli!

Musta on vaan niin kiva kokeilla aina jotain uutta, löytää uusia ideoita ja niiden kautta vaihtelua meidän iltapalapöytään. Ja miksei myös aamupalaksi jos aika vain riittää. Vaikka usein se pienen pojan toive onkin se sama, se perinteinen karjalanpiirakka tai croissantti. Mutta kun vähän antaa vaihtoehtoja löytyy pian toivelistalta paljon muutakin, nykyään muru usein kysyykin ensin mitä meillä on? Ja sitten vaan vaihtoehdot pöytään ja leipomaan.

Sämpylöitä, teeleipäsiä, vuokaleipää tai rieskoja. Karjalanpiirakkaa tai croissantia. Puuroistakin saa tuunattua rajattomasti erilaisia vaihtoehtoja. Banaanimuffineita tai banaanipannareita. Lettuja tai kuivahtaneesta leivästä ritareita. Meillä nimittäin tehdään ritareita ihan mistä leivästä tahansa, ei sen tarvitse olla sitä pullapitkoa tai ranskanleipää - mikä tahansa maistuu pienellä kerroksella hilloa ja kermavaahtoa! Eli onhan näitä, onhan näitä vaihtoehtoja rajattomasti eikä kaikkea aina muistakkaan ja sitten syödään sitä ruisleipää voilla ja juustolla kun ei kinkkukaan tällä hetkellä pojalle kelpaa. Mutta joka ilta meillä syödään tyytyväisenä ja painutaan pehkuihin masu täynnä.


..Mutta se kaikista paras iltapala syödään toki vasta kun pienet silmät on suljettu ja on matkustettu jo kaukaisille höyhensaarille, silloin kaivetaan pakastimen uumenista sitä parasta jäätelöä reilusti kulhoon ja sukelletaan peiton alle omaan sänkyyn sitä nautiskelemaan. Kulho kasvavan masun päälle ja lusikoimaan. Ja näin aion tehdä myös tänään.

Tässä vielä vain muutaman aineen banaanimuffinit, niin hyvää ja vieläpä terveellistä!

 
Banaanimuffinit  noin 9 kpl

2 banaania
2 kananmunaa
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl vaniljasokeria
1/2-1 tl kardemummaa

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Sekoita kulhossa sauvasekoittimella kaikki ainekset keskenään ja laita muffinivuokiin.
Paista uunin keskitasolla noin 15-20 minuuttia.

Aurinkoista sunnuntai-iltaa ♥ Laura

tiistai 1. toukokuuta 2018

Berliinimunkkeja ja vappupalloja

Sade ropisee ikkunoihin ja harmaa pilvikerros koristaa taivasta, ilmakin on viileä ja sisäilma houkuttelee huomattavasti enemmän. Täytyy siis olla vappu. Ja vappuhan se onkin! Mutta ei meitä tuo perinteinen vappusää haittaa, aamuiset ulkoilut ehdittiin hoitaa suht kuivana ennen kunnon sateita ja loppupäivä ollaan vietetty sisällä oikein hyvällä mielellä.

Meidän muru sanoi heti aamupäivällä, kuinka tänään on kiva päivä. Tänään on kiva päivä, kun mennään mummille grillaamaan. Ja nyt illemmalla hän sanoo kuinka tänään on kiva päivä, kun oltiin mummilla. Ja olihan meillä. Me syötiin murun ja kummisedän grillaamaa ruokaa, jonka mummi oli tietysti valmistellut eikä saa unohtaa jälkkäriä - sitä vapun tärkeintä eli vappumunkkeja.

Mummi leipoi murun kanssa pullataikinan ja me mummin kanssa paistettiin ne miesten grillatessa takapihan terassilla. Myönnettäköön, että se oli ensimmäinen kertani munkinpaistajana. Mutta me onnistuttiin ihan hyvin, munkit maistui kaikille ja niitä jaettiin kotiin asti vietäväksi. Iskä jo huolestui kotimatkalla että missä ne munkit on, ja mukanahan ne oli. 

Perinteisten munkkien sijaan tehtiin berliinimunkkeja, eli vadelmahilloa sisälle (reilusti, että valui mummin lautaselle asti) ja vaaleanpunaista kuorrutetta päälle. Makeaa ja vielä makeampaa. Ei meidän isimiehellekään uponnut kuin yksi, mutta onnekseen sai iltapalaksi pari lisää. 


Munkkien lisäksi vappuun kuuluu mitäs muutakaan kuin vappupalloja! Meillä on aina pienestä pitäen puhalleltu vappuna ilmapalloja ja niin mummi oli puhallellut nytkin. Vaan heliumpalloja meille ei ole osteltu, mutta meidän muru on päässyt niistä nyt joka vuosi nauttimaan. On ollut muumipalloa ja helikopteria, mutta tänä vuonna hän valitsi itselleen, yllätys yllätys: Ryhmä Hau-pallon! Ja siitä ollaan onnellisia. Mutta ei äitiäkään ole tänä vuonna unohdettu, koska mulla kulkee mukana ihan ikioma ja rakas vappupallo, joka pitää sisällään jo kilon kokoisen aarteen. Iskällä vaan ei ole omaa, mutta hän saa jakaa meidän isin murujen pallot. Varsinkin tämän minun omani.


Meidän vappua juhlittiin siis ihan vaan mummolassa syöden ja oleillen, iskä nukahti sohvalle äiti kaikussa ja muru leikki mummin ja kummisedän kanssa. Ja nyt nuo rakkaat miehet aloittivat kitaran soiton pleikkarilla. Sanoisin siis oikein kivaksi päiväksi, ihan niin kuin murukin sanoo. Siis hyvää vappua!

♥ Laura