perjantai 13. heinäkuuta 2018

Kaksi erilaista raskautta

Nyt kun tämäkin raskaus alkaa olemaan lopuillaan, voi sitä jo hyvin verrata ensimmäiseen raskauteen. Mikä oli erilaista ja mikä taas samanlaista? Mikä parempaa ja mikä ehkä astetta huonompaa? Jokainen raskaushan on erilainen, ja niin on ollut myös minun omani.

Kaksi raskautta yhdessä ja samassa kehossa. On tämä naisen vartalo vaan upea, mihin kaikkeen se pystyykään yhdeksän kuukauden aikana, aina vain uudelleen ja uudelleen. Kaksi raskautta tavoitteena sama lopputulos, mutta silti täysin erilainen. Vaikka meidän pojat näyttääkin omissa ultrakuvissaan täysin samalta, tulee silti taatusti kaksi täysin erilaista poikaa.

Siinä missä ensimmäisessä raskaudessa kaikki oli niin helppoa, huoletonta, täysin oireetonta ja kivutonta - lukuunottamatta aivan loppuraskauden selkäsärkyä - on tämä raskaus taas pitänyt sisällään aluksi pientä pahoinvointia, joskus huolta vauvasta ja nyt aivan tajuttoman kovaa selkäsärkyä, huonosti nukuttuja öitä ja niin paljon väsymystä. Silti molemmat raskaudet ovat olleet täysin yhtä ihania, kaikista pikkuvaivoista huolimatta. Eihän sitä ole parempaa ennen vauvan syntymää kuin vauvan kantaminen ja kasvattaminen omassa masussa, tuntien kaikki ne pienokaisen liikkeet ja aivan jokainen pieni hikka. Tuntien se pieni ihme oman kehonsa sisällä.


Vaikka raskaus on raskasta, on se silti elämän ihmeellistä ja niin tärkeää ja korvaamatonta aikaa, joka ei taatusti koskaan unohdu. Olo on hankala, kumartumista yrittää välttää kaikin keinoin, vaikka sitten nostamalla varpailla koirankuppia lattialta, tai kierähtäen sängystä ylös, silti olo on samalla niin ihana, kädet silittävät huomaamatta masua ja epämukavat muljaukset kyljissä saavat hymyn kasvoille ja silmät loistamaan - ihan joka kerta, vaikka sitten pienen irvistyksen jälkeen. Mutta silti hymy on taattu jokaisen pienokaisen liikkeen jälkeen.

Mutta kyllä sitä taas tänään on yhdessä miehen kanssa todettu, kuinka tämä raskaus on jälleen niin erilainen. Siinä missä ensimmäisessä raskaudessa kivuliaista supistuksista ei ollut tietoakaan, on niitä nyt ilmaantunut jo pidemmän aikaa. Ja varsinkin tänään. Tänään ollaan kärvistelty ja puuskuteltu aika urakalla jatkuvien kipeiden supistusten lomassa, ja niin se isäntä jo pelkäsinkin että pitäiskö meidän lähteä synnyttämään - ja vastaushan on siis ei. Ei vielä. Ei tämä ollut vielä sitä, mutta ehkä pian?

Kaikista suurin eroavaisuus näiden kahden raskauden välillä on kuitenkin varmasti ollut tuo meidän maailman rakkain esikoinen. Kun ensimmäisessä raskaudessa alkoi äitiysloma, alkoi oikeasti se äitiysloma. Nyt en edes tiedä varmaa päivää, kun äitiyslomani on virallisesti alkanut. Nyt syyllisyys painaa harteilla, kun olo ei vain enää kestä lattialla istumista ja leikkimistä liian kovan säryn takia. Ei sitä viimeksi tarvinnut muuta kuin olla ja huilia, kun nyt sitä tarvitsisi olla koko ajan menossa ja tekemässä kohta 4-vuotiaan perässä. Mutta onneksi muru jo vähän ymmärtää ja on varsin tyytyväinen yhteen piirrettyyn keskellä päivää, vaikka aurinko porottaisikin paahtavasti kirkkaalta taivaalta. Kyllä äiti taas sitten kohta, ihan kohta istuu lattialla ja juoksee pihalla rakkaan isoveljen perässä.

 Kuvat: Kristina Rasanen
♥ Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä muisto vierailustasi ❤️