keskiviikko 29. elokuuta 2018

Ristiäiset

Meidän kuopus sen kun kasvaa ja niin me päästiin viime sunnuntaina viettämään ristiäisiä kaikkien lähimmäisten voimin. Pappi me varattiin jo ennen murun syntymää (tai isi varasi), jotta saatiin toinen kummeistakin paikalle, hän kun asuu niinkin lähellä kuin Uudessa-Seelannissa, mutta ei se matka rakkautta vähennä.

Niin me saatiin molemmat kummit paikalle ja sama pappi joka hoiti meidän vihkimisen ja esikoisen kasteen. Ristiäiset me järjestettiin meillä kotona, aivan kuten viimeksikin. Imuri kävi siinä missä uunikin hohkasi lämpöä paistaen kakkupohjia ja coktailpiirakoita. Kiirettä piti mutta kaikesta selvittiin ja vieläkin yritetään tasata univelkoja liian pitkään valvotuista illoista kaukaisen kummitädin kanssa.

Mutta niihin ristiäisiin, mentiin ihan yksinkertaisella teemalla, joka piti sisällään valkoista ja vaaleansinistä, sekä pääroolina komeili muumit. Koska me niin tykätään muumeista ja mummin kaapista löytyy muumia joka lähtöön. Oli muumimukit, kakkulautaset ja teekannukin, tietenkin. Pyysin myös isoveljeäni askartelemaan sokerimassasta muumin kakun koristeeksi, hän kun osaa tehdä mitä vaan, ja niin hän teki myös ihanan muumin.


Tarjoilupöydästä löytyi niin suolaista kuin makeaa. Voileipäkakkua ja niitä coktailpiirakoita milläs muullakaan kuin munavoilla. Makeaa löytyi toiselta pöydältä täytekakun muodossa, joka piti sisällään ihanaa lemon curdia ja sitruunakermaa, eli sitruunakakkua. Myös ylimakea kolmen suklaan juustokakku maistui monen suulle, mutta ne muumikeksit hävisi parhaiten kahden pienen ihmisen kätösiin.

Mutta ennen tarjoilupöydän antimia pappi suoritti kasteen. Ensin käytiin kasteen kulku läpi kummien kanssa, jolloin meidän pieni muru oli vielä varsin tyytyväinen, kunnes kummitäti otti tulevan kummipoikansa syliin ja siitä se itku jälleen alkoi. Ja niin sitä itkua kesti lähes koko kasteen samalla kun flunssainen isoveli kiukuttelu keittiönpöydän alla ja juoksenteli kulman takana piilossa. Meni siis aivan nappiin, vai mitä?

Kaiken itkun ja sähläämisen keskellä pappi lausui kauniita sanoja, isoisä luki raamattua ja tärkeimpänä, meidän poikamme sai nimen. Hän sai nimen sama kastemekko päällä kuin äidin puolelta oli kaikki paikalla olleet saaneet myös, pää kasteltiin samasta maljasta kuin isoveljenkin juurikin samassa paikassa samojen ihmisten keskellä.

 

Niin hänestä tuli Jumalan läsnäollessa Eetu Milo Matias. Toiselta kutsumanimeltään äidin ja isin muru. Se pienempi muru. Ja kaikesta huolimatta ristiäiset menivät hyvin, hyvin ja ihanasti, hymy kaikkien huulilla. Myös pappi hyvästeltiin hymyillen sanoen ensi kertaan.

♥ Laura

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Aivan ihana omenakakku

Käytiin lomalla isomummin luona ja isomummi kysyi onko tullut leivottua, kai se anoppi on kertonut innostuksestani leipomuksiin. Vaikka kuluneen kuukauden aikana on leipominen jäänyt suht vähiin, tosin syy siihen löytyy hyvinkin läheltä, tuosta aivan vierestä reilun neljän kilon paketista. Niin on tullut kuluneet viikot pyhitettyä täysin vauvalle, tutustuen tuohon uuteen ihmeeseen. Mutta kyllä sitä silti tuli vähän väliä kysyttyä isimieheltä että mitä sitä vois leipoa, kun jauhopeukaloa kolottaa.

Vaikka tulossa on ristiäiset ja syntymäpäivät, piti sitä päästä vatkaamaan taikinaa jo vielä vähän ennempääkin ja niin sain oivan tekosyyn leipoa, kun isille tuli pelikavereita ja oltiin isomummillekin menossa uudemman kerran niin saatiin pala vietäväksi hänellekin, kun uudessa palvelutalossa ei tarjoilla jälkkäriä kuin kerran viikossa! Asiahan piti siis korjata ja tarjota auttavaa kättä, tai tässä tapauksessa palaa kakkua.

Elokuu ja syksy tulossa, sehän tarkoittaa suurta omenasatoa, vuorossa oli siis omenaa kakun muodossa. Ja tämä kakku oli aivan taivaallista, voissa paistettuja omenan siivuja, voi jestas olikin herkkua ja päälle vielä kermavaahtoa. En voi kuin suositella. Toki kakku ei ollut päältä kaunis, mutta maku oli senkin edestä kohdillaan. Tämä toimii taatusti pimeneviin syysiltoihin, tai sinne keskipäivän jälkkäripöytään.

 Aivan ihana omenakakku

4 omenaa
130 g voita
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1 tl kardemummaa
2 munaa
1 munan keltuainen
2 1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Vuoraa 20 cm kakkuvuoka leivinpaperilla.
Kuori ja viipaloi omenat ohuiksi siivuiksi.
Sulata voi pannulla miedolla lämmöllä ja ota 1 dl sulanutta voita talteen.
Paista omenoita lopussa voissa panulla miedolla lämmöllä noin 10-15 minuuttia, kunnes omenat ovat hyvin pehmenneet.
Vatkaa sähkövatkaimella munat, keltuainen ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi,
Sekoita loput kuivat aineet keskenään ja kääntele varovasti taikinaan 1 dl voisulan kanssa.
Kääntele lopuksi omenaviipaleet ja pannuun jäänyt voi taikinaan ja kaada taikina vuokaan.
Paista kakku 180 asteessa uunin alaosassa noin 40 minuuttia.
Anna kakun jäähtyä pari tuntia tai tekeytyä jopa yön yli jääkaapissa.
Tarjoile kakku vatkatun kermavaahdon kanssa. 
Vinkki! Kakku on helppo toteuttaa myös gluteenittomana korvaamalla jauhot vaikka gluteenittomiin kaurajauhoihin.

♥ Laura

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Hei hei kesä ja tervetuloa syksy

Kerrankin voi sanoa olleen oikea kesä ja voi hyvillä mielin alkaa valmistautua syksyyn. Syksy tuokin tullessaan synttäreitä ja tietysti ensi viikon ristiäiset, toki jos ensi viikkoa voi vielä syksyksi edes kutsua. Mutta isin kesäloma alkaa olemaan lopussa ja sen puolesta voi ajatella syksyn pian alkavan, ja eikös se pian alkava syyskuu lasketa jo syksyyn.

Mutta takaisin kesään, takaisin kuluneeseen kesälomaan, jolle me joudutaan haikein mielin sanomaan hyvästit jälleen vuodeksi eteenpäin. Isimies tähtäsi kesälomansa alkavaksi viikkoa ennen vauvan laskettua aikaa, ajatuksena että hän on sitten jo lomalla kun vauva syntyy eikä tarvitse miettiä työpäiviä sen enempää, mutta toisinhan kävi kun kuopus päätti syntyä pari viikkoa etuajassa ja niin isikin sai aloittaa lomailunsa jo viikkoa ajateltua aiempaa.

Meidän yhteinen kesäloma on siis kulunut aikalailla vauvakuplassa ja isoveljen viihdyttämisessä, jokseenkin tuo ensimmäinen osuus on ollut minun juttuni ja jälkimmäinen taas isin, kun iskä on leikittänyt esikoista aamusta iltaan, juoksuttanut puistoissa ja uimarannalla, erilaisissa leikkipaikoissa ja mökillä. Ei voi ainakaan sanoa, etteikö meidän esikoisella olisi ollut tapahtumarikas kesä, koska sitä se juurikin on ollut - yhtä touhuamista aamusta iltaan joka päivä rakkaan isimiehen kanssa.


Niin se isi on hikoillut helteillä takapihan trampoliinilla isoveljen kanssa samalla kun me ollaan vauvailtu ja tissitelty pienemmän kanssa seinän toisella puolen. Isi on rakentanut legoja ja hiekkalinnoja, pelannut lautapelejä ja leikkinyt piilosta, siis aivan lakkaamatta tunti tolkulla. Ei voi kuin ylpeänä kehua miten ihana ja loistava isi meillä asustaakaan, enkä voisi eläissäni parempaa isää lapsilleni toivoa, en ikipäivänä.

Mutta niin se kesä vaan joka kerta meinaa loppua ja siirtyy pois alkavan syksyn tieltä tuoden tullessaan sen arjen, arjen joka tarkoittaa pitkiä työpäiviä ja pimeneviä iltoja. Mutta tämä syksy on erilainen kuin yksikään aiempi, sillä tänä syksynä me ei jäädäkkään Leevin kanssa kaksistaan, vaan meitä jää aamulla kotiin kolme, äiti ja kaksi poikaa. Tänä syksynä äidin kädet on tuplaten täynnä eikä tekemisen puute taatusti iske.

Tästä syksystä tulee siis aivan ihana, me opetellaan elämään uutta ja erilaista arkea, me opetellaan elämään nelihenkisenä perheenä arjen keskellä isin käydessä töissä ja tullessa sitten illalla kotiin rakkaiden murupäiden luo. Vaikka alku voikin olla raskas, varsinkin kun esikoinen aloittaa taatusti senpäiväisen ruikutuksen kun iskä lähtee töihin eikä jääkään kotiin leikittämään häntä. Mutta sitten äiti puree hampaita yhteen ja yrittää olla hermostumatta kahden kitisevän lapsen kanssa, heh heh.

Leikki leikkinä ja aloitetaan arki hyvillä mielin, yritetään jaksaa parhaamme mukaan ja nauttia kaikesta kaiken pimeyden ja väsymyksen keskellä. Ensin nautitaan tulevista ristiäisistä ja sen perään tulevista syntymäpäivistä, onhan meillä tulossa kaikkea kivaa ja jännää, ja mikä parasta, esikoisen kerhokin alkoi ja ensi viikolla jatkuu myös taekwondo, siis lisää kivaa ja touhuamista murulle.

Sanoisin siis, että syksyllä on nyt lupa tulla, me ollaan valmiita. Tämä kesä antoi itsestään jo ne parhaimmat, ja sen kaikkein parhaimman, meidän ihanan ja rakkaan kuopuksemme. Nautitaan sitten täysillä niistä syksyn yhteisistä viikonlopuista ja hämäristä illoista ja aamuista, toivoen että ehkä niiden myötä isovelikin jaksaisi nukkua aamukuutta pidempään ja samalla myös pikkuveli. Aina voi nimittäin toivoa.

 ♥ Laura

tiistai 14. elokuuta 2018

Kuukauden ikäinen vauva

Miten me ollaan jo tässä, kuukauden päässä siitä, kun meidän pienempi pienokainen sukelsi ensimmäistä kertaa syliini sinisen paidan alle vauvan vastasyntynyt iho omaani vasten. Mutta niin me vaan ollaan, me ollaan sylitelty tuota pientä jo kuukauden päivät, me ollaan pussailtu tuota pientä jo kuukauden päivät. Mutta me ollaan rakastettu tuota pientä jo marraskuusta lähtien, ajatella.

Raskaana ollessa ei kuukausi kulunut tätä vauhtia, ei millään. Toki loppusuoralla aika kului nopeampaa kuin alussa, mutta ei päästä millään tähän vauhtiin. Vaikka ei ne päivät sisällä mitään sen suurempaa, pitävät ne sisällään silti sitä kaikkein suurinta, perhettä ja tietenkin vauvaa.


Meillä on ollut aivan ihana kuukausi takana nelihenkisenä perheenä. Ei taatusti enää riitä edes molempien käsien sormet kertomaan, monestiko ollaan isin kanssa ääneen sanottu kuinka meillä on nyt vauva, kuinka meillä on nyt kaksi poikaa, ja kuinka rakkaita ne pojat meille onkaan. On se kuultu jo niin monesti ja tullaan kuulemaan varmasti vielä vähintään yhtä monta kertaa, mutta ei se haittaa, koska me leijutaan onnesta niin korkealla pilvissä meidän molemmista pojista ja niin me saadaankin.

Mutta mitä tulee meidän vauvaan, meidän jo kuukauden ikäiseen vastasyntyneeseen vauvaan! Hän on ihana, hän tuoksuu aivan ihanalta vauvalta ja hän on välillä myös vähän kiukkuinen vauva. Äidin syli on paras, oikeastaan juuri nyt lähes aina ainoa paikka joka kelpaa. Äidiltä kun saa sitä tissiä ja voi kun siinä oltaisiin koko päivä ja yö aivan joka hetki lakkaamatta, ainakin jos vauva saisi siitä itse päättää. Ja myönnetään, kyllähän hän siinä saakin olla ihan mielettömän paljon.

Yöheräämiset on lisääntyneet, taitaa olla tiheämpi kausi menossa. Mutta kyllä nekin jaksaa kun äiti menee myös yöunille ennen yhdeksää, ainakin silloin tällöin. Päivällä nukutaan aika paljon, mutta kun ollaan hereillä ollaan hereillä oikein kunnolla. Niin ne pienet suuret silmät on niin auki kuin olla voi ja hän katselee ympärilleen. Hymyä ei ihan vielä irtoa, vaikka sitä me isin kanssa vahdataan jatkuvasti, joko sitä hymyä! Eiköhän sekin sieltä pian tule, kun niitä unihymyjä ei ihan lasketa.

Meillä oli myös jo ensimmäinen neuvolakäynti ja muru oli kasvanut roimasti, päästiin jo yli neljän kilon ja senttejäkin oli tullut lisää. Ja kehuja sitäkin enemmän, on niin hyvä vauva että, ja niin äiti ja isi lähti onnesta soikeana kun neuvolan täti kehui koko tunnin ajan miten loistava vauva olikaan kaikin puolin. Koska tottakai, kun kehuja satelee omista lapsista kolahtaa se suoraan vanhemman sydämeen, ilman muuta.

Vauva kasvun huomaa myös vaipoissa ja vaatteissa, siirryttiin kakkosvaippoihin ja 56 vaatteisiin, vaikka isoveljen kohdalla oltiin siirrytty niihin (kai) jo paljon aiemmin. Eikä ihme, olihan hän syntyessään lähes yhtä pitkä kuin pikkuveli on nyt. 

Kuukausi takana ja kaikki vielä edessä. Alle kaksi viikkoa ristiäisiin ja murukin saa virallisesti nimensä. Kaksi viikkoa ristiäisistä ja isoveli täyttää jo neljä, voi en kestä! Niin ne äidin muruset vaan kasvaa ja kasvaa, mutta silti yritetään muistaa nauttia aivan jokaisesta hetkestä, ihan täysillä. Niin kun ollaan nautittu tähänkin asti, kuluneen kuukauden jokaisesta hetkestä vauvan ja isoveljen kanssa.

♥ Laura

torstai 9. elokuuta 2018

Vauvan kanssa kaksin

Me ollaan vietetty yhteistä aikaa aamusta iltaan koko perheen voimin jo muutaman viikon, kun iskä on ollut kesälomalla. Vaan viikonloppuna koitti aika, kun me jäätiin vauvan kanssa kaksin ja isommat pojat lähti mökkeilemään.

Kaksi yötä ne muruset viihtyi mummin ja vaarin seurassa Merikarvialla ja niin me viihdyttiin pienemmän murusen kanssa se aika kaksistaan kotona. Miten meillä sitten meni, millaista on olla yksin vauvan kanssa, vaikka vaan kaksi päivää, yhteen sanaan koottuna ihanaa.


En voi mitenkään verrata yksinhuoltajan elämään meidän paria vuorokautta, koska pari päivää ei ole yhtikäs mitään. Mutta saa siitäkin pientä tuntumaa, mitä onkaan olla vauvan kanssa ihan vain kaksistaan ilman sitä ylimääräistä auttavaa syliä.

Meillähän siis meni hyvin, oikein hyvin ja ihanasti. Vauva kasvaa ja sen huomaa kuinka silmät on auenneet apposen auki samalla tutkaillen ympäröivää maailmaa. Hereillä jaksetaan olla jo tunteja eikä jatkuvasti silmät painu unien maailmaan. Ja tämähän näkyy myös omissa askareissa. Illalla ei mentykään suihkuun kun mieli teki, vaan piti odottaa että toinen alkaa kunnolla unille. Ei sitä vessaankaan menty kuin enimmäkseen vauva tissillä tai vähintäänkin sylissä. Pientä siivoustakin sai tehdä vasta ilta yhdeksän jälkeen kun toinen alkoi yöunille.

Kaikki nämä päivän perusjutut kun on helppo suorittaa toisen vanhemman ollessa paikalla, kun toinen vain ojentaa kätensä ja sujauttaa vauvan rakkaaseen syleilyynsä. Mutta toista se on, kun sylejä on paikalla vain yksi. Silti kaikella on kaksi puolta, ja niin oli tässäkin.

Vaikka esikoinen on äidille mitä rakkain, ja äiti ikävöi pientään koko sydämestään, pystyi sitä nauttimaan ja keskittymään nyt täysin vauvaan. Ei tarvinnut huolehtia muista, ei laittaa ruokaa eikä huomioida kuin tätä uutta nyyttiä, jolle äiti sai antaa täyden huomion koko ajaksi. Kaksi päivää me syliteltiin vaan, tissiteltiin ja ihasteltiin. Siliteltiin pienen pientä päätä ja lauleskeltiin toisen suurten silmien alla.


Kun kotona on kaksi vanhempaa, sitä välillä toivoo toisen vaihtavan sen vaipan, toisen ottavan välillä syliin niin saa itse laittaa rauhassa iltapalaa. Vaan kun ei sitä toista ole, ei sitä ajatuskaan toimi samoin. Silloin ei edes ajattele voisipa se toinen nyt tehdä tämän, koska vaihtoehtoja ei ole. Sitä vain tekee ja kulkee päivän sen mukaan. Iltapala syödään tunnin myöhemmin jos vauvan rytmi sen vaatii, pissallakin käydään sylikkäin jos pissahätä yllättää kesken kaiken eikä toinen näe päiväunia tai viihdy sitä pientä hetkeä silloin sängyllä. Vaikka koittaa nekin hetket, kun pikkumuru tuhisee unilla ja äidin syli on hetken vapaa. Sitten syödään ja pissataan, otetaan rennosti tai siivotaan, mitä sitä sillä hetkellä itse kaipaakaan. Aina löytyy omaakin aikaa, vaikka kaksin oltaisiin.

 Mutta sitten sitä jo pian odottaa toisen heräävän, viimeistään kun maito nousee jälleen ja tihkuu valmiina uuteen kierrokseen. Koska sitähän ne päivät vauvan kanssa on, tissitellään, ihmetellään elämää ja nukutaan välillä vähän. Ja kaiken sen ajan äiti saa elää hymyillen, ihastellen uutta teostaan ja tuntea pakahtuvan rakkaudesta. Ihan parasta, kaksin oli ihan parasta vaikka nelistään on vielä parempaa, koska kokonaisena perheenä on kaikkein parasta. Silti välillä voidaan olla taas vain me kaksi, vain me kaksin meidän pienessä vauvakuplassa.

♥ Laura

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Isoveli

Tykkäätkö sä vauvasta? Pieni pää nyökkää ja sanoo niin paljon. Monta sarjallista pusuja vielä pienempään jalkapohjaan. Kyllä tuore isoveli tykkää ihan tosissaan.

Uuden pikkuveljen lisäksi meiltä löytyy myös uusi isoveli, isoveli joka on oikein ylpeä uudesta roolistaan. Heti ensi näkemisellään huomasi, miten isompi muru oli haltioissaan pikkuveljestä. Toki jänskätti ja vähän ujostutti, mutta hyvin pian jo siliteltiin ja tultiin sairaalaan aina hirmu kiireellä juoksujalkaa.

Isoveli on hyvin ominut iskän, varsinkin näin kun vauva viihtyy äidin rinnalla ja paljon ja isikin on kerta lomalla, mutta ehtii hän silti vähän väliä käydä silittämässä pikkuveljen pienoista päätä. Myös iltapusu annetaan ja välillä ihan muutenkin vaan.

Pikkuveljelle näytetään kaikkia leluja, hänelle täytyy aina sanoa kuinka isoveli on tässä. Hän on niin söpö ja pieni, ja hän on isoveljelle hyvin tärkeä ja rakas.

Naapurin tädille kerrottiin kuulemma heti kuinka äiti on sairaalassa vauvan kanssa. Ensimmäisellä yhteisellä kauppareissulla hän sanoi tädille jolla oli vähän jo vanhempi vauva, kuinka meilläkin on vauva. Nimenkin kertoi heti perään, on hän vaan niin ylpeä isoveli.

Hän antaa sormen vauvalle jota vauva puristaa kovaa. Ensin sitä hämmästyttiin kun vauva puristaa niin kovin kovaa, kunnes sanottiin että se on vauvan tapa sanoa tykkäävänsä isoveljestä. Nyt sormi annetaan tämän tästä, jotta vauva saa puristaa sitä kovaa ja siitä ollaan aina niin onnellisia.

Isoveli antaa myös tuttia pikkuveljelle kun toista harmittaa ympäröivä maailma, ja voi sitä riemun määrää jos tutti kelpaakin ja itku loppuu siihen. Kyllä meillä isoveli huolehtii ja auttaa, vaipat vie roskiin ja silittää siinä välissä. On meillä vaan mitä ihanin isoveli, tappelut hoidetaan sitten vähän myöhemmin.
  
♥ Laura