sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Hyvää joulua

Jouluaamu oli pimeä ja pakkanen paukkui, silti innokas ja pirteä nelivuotias kipitti sängystään intoa täynnä availemaan kalenterien viimeisiä luukkuja ja huomasi myös kuusen alle kätketyt pienet paketit. Yksi, kaksi ja vielä kolmaskin, jokaiselle äidin miesmurulle oma paketti, joista luettiin yhdessä kenelle kuuluu mikäkin. Ja niin hienosti hän, äidin oma nelivuotias tunnisti oitis oman nimensä ja yhdessä selvitettiin kumpi jäljelle jääneistä kuuluu isille ja kumpi pikkuveljelle.

Ryhmä Hau piirretty ja kaikille jotain jouluista puettavaa saunan jälkeen. Pojille paitaa ja isille viime vuoden teemaa jatkaen, Star Wars -bokserit. Siitä oli hyvä jatkaa hyvillä mielin aamupalapöytään, perinteisen joulupuuron pariin. Riisipuuroa, kanelia ja mehukeittoa, sekä piilotettuja manteleita. Ken löytääkään mantelin, saa hän pienen yllärin. Ja niin isin puurosta paljastui ensimmäinen manteli, joka sai pienen pojan silmät kyyneliin, äiti kun koitti olla kiva ja piilotti mantelit molemmille. Niin ne kyyneleet vaihtuivat hymyyn kun äkkiä kaivettiin esikoisenkin puurosta manteli esiin. Uimalasit ja tulinen kastike, molemmat löysivät oman voittajansa täydessä yhteisymmärryksessä.


Iloista joulumieltä, ulkoilua kirpeässä pakkassäässä ja sitten lämpimään joulusaunaan. Johan ne muutkin saapuivat, mummi, isoisä ja enot. Ja niin me päästiin mummin kanssa keittiöpuuhiin, miesväen touhutessa olohuoneen puolella. Salaattia, laatikoita, kinkkua ja kalkkunaa. Kalaa ja mummin leipomia joululeipiä, olihan noita sitä sun tätä, ja parhaana omana suosikkina jälkkäriksi puolukkajäädykettä kinuskilla, jota me sitten lopuksi mummin kanssa yhteisvoimin lusikoitiin suoraan tarjoilulautaselta.

Sitten se tärkein, kysymys jota kuultiin monen monta kertaa. Koska pukki tulee? Pari viestiä isin kännykkään, kaikki valmiuteen ja vihdoin ja viimein joku kolkutti oveen ja niin pukki saapui meidän jouluumme. Meidän muru oli riemusta kippuralla, uskaltautui pukin syliin pitkäksi aikaa, lauloi ja jakoi yhdessä lahjojakin. Mutta niin myös meidän pikkumuru uskalsi itkuitta istua pukin toisella polvella, siinä se vauva istua kökötti koko ajan hymyillen ja naureskellen, repi jopa pukkia parrasta mutta isoveliltä huomaamatta. Onneksi, tosin meitä isompia se kyllä nauratti ja kovin.

 

Noh, niin se pukki tuli ja pukki myös meni, jatkoi matkaansa ja lupasi kyläillä taas ensi jouluna. Lahjat jaettiin loppuun ja sitten se paras hetki alkoi, kun esikoinen pääsi omien pakettien avauspuuhiin. Tätä mä just toivoinkin! Kuului moneen kertaan, meiltä löytyi onnensa kukkuloilla oleva neljävuotias isoveli, mutta myönnetään, löytyi meitä onnellisia isompiakin. Varsinkin äiti, kun isimies järjesti elämäni ehkä parhaan ja muistuvimman joululahjan, pakastinlaatikon täynnä lempparijäätelöitä, niin monta purkkia kun lokeroon saattoi mahtua, kuulemma 13 purkkia, itsehän en laskenut riemuni ohella. Voi nam! Nam nam jäätelö!

Ilta jatkui lahjoja ihasteltaessa ja legoja rakennellessa, kuuman glögin ja herkkujen parossa sekä tietenkin, koko perheen läsnäolossa. Ihan parasta aikaa, väsyttävää mutta samalla parasta. Sellainen oli meidän joulu, erilainen kuin koskaan aiemmin, sillä nyt pukin polvella istui yhtä aikaa yhden pojan sijaan kaksi poikaa. Äidin ja isin kaksi ikiomaa poikaa. Niin toivottua ja raskatettua. Oli joulu tai ei, me ollaan saatu elämämme parhaat lahjat eikä vain jouluksi vaan ainiaaksi. Tästä on hyvä vaihtaa uuteen vuoteen!

♥ Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä muisto vierailustasi ❤️